After (Larry-versio suomeksi)

Luku 96:

~~

"Mitä sä just sanoit?" äitini leuka loksahtaa lähes lattiaan asti.
"Sä kuulit kyllä. Tämä on meidän asunto, me molemmat asutaan täällä." Lasken käteni lantiolleni luodakseni dramaattisemman vaikutuksen.
"Sä et todellakaan asu täällä. Sulla ei ole varaa tällaiseen paikkaan!" hän tuhahtaa. On ilmiselvää ettei hän usko minua.
"Haluaisitko sä nähdä meidän vuokrasopimuksen, mulla on kopio siitä?"
"Tämä koko tilanne on pahempi kuin mä luulinkaan. Mä tiesin että sä olit sekaisin kun sä vietit aikaa sen.. sen pojan kanssa. Mutta sä olet vain täysin typerä kun sä muutat yhteen hänen kanssaan! Sä et edes tunne häntä! Sä et ole tavannut hänen vanhempiaan, eikö sua nolota olla julkisissa paikoissa hänen kanssaan?" hän kysyy ja vihani kiehuu yli. Ennen kuin ehdin estää itseäni alan huutaa hänelle.
"Miten sä kehtaat tulla mun kotiin ja loukata häntä! Mä tunnen hänet paremmin kuin kukaan ja hän tuntee mut paremmin kuin sä koskaan voisit! Ja itseasiassa, mä olen tavannut hänen perheensä, ainakin hänen isänsä. Haluatko sä tietää kuka hänen isänsä on? Hän on hemmetin WSU: n kansleri!" kiljun.
En haluaisi heitellä Harryn isän titteliä ympäriinsä mutta tämä ainakin saisi äitini tärisemään.
Harry tulee ulos makuuhuoneesta huolestunut ilme kasvoillaan. Hän seisahtuu viereeni ja yrittää vetää minut irti äitini kimpusta, niin kuin viime kerrallakin.
"Voi miten hienoa! Siinä paha missä mainitaan", äitini pyöräyttää silmiään Harrylle. "Hänen isänsä ei ole kansleri", hän sitten jatkaa lähes nauraen.
"Kyllä hän on. Yllättikö? Jos sä et olisi niin kiireinen ollessasi tuomitseva narttu niin sä olisit saattanut saada sen selville. Äläkä yritä ottaa takapakkia ja olla hänelle ystävällinen nyt. Sä et edes ansaitse tutustua häneen. Hän on tukenut mua niin kuin sä et koskaan voisi ja ei ole olemassa mitään.. siis mitään, millä sä voisit pitää mut erossa hänestä!" naamani on punainen ja kyynelten kastelema mutta minua ei edes kiinnosta.
"Sä et puhu mulle tuohon sävyyn! Sä ajattelet että vaan koska sä hankit itsellesi hienon pikku asunnon ja vedät rajaukset naamaan että sä olisit yht'äkkiä mies? Kulta harmi kun mä joudun kertoa tämän sulle, mutta sä näytät joltain huoralta, kun sä asut jonkunkanssa yhdessä kahdeksantoista vuotiaana!" hän kiljuu ja astuu lähemmäs. Harry tuijottaa häntä varoittavasti mutta äitini ei huomioi sitä millään tavalla.
"Sun on parempi lopettaa tämä ennen kuin sä menetät sun siveellisyyden Louis. Vilkaise nyt peiliin ja katso sitten häntä! Te kaksi näytätte naurettavalta yhdessä, sulla oli Natalie joka oli niin hyvä sulle ja sä potkaiset hänet pois.. tämän vuoksi!" hän viittoo Harryyn.
"Nataliella ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa", kerron. Harry kiristelee leukojaan ja pyydän hiljaisesti ettei hän sanoisi mitään.
"Natalie rakastaa sua ja mä tiedän että sä rakastat häntä. No niin, lopeta tämä kapinallinen teeskentely ja tule mun mukaan, mä vien sut takaisin sun asuntolan huoneeseen niin Natalie varmasti antaa sulle anteeksi."
"Sä olet niin sekaisin. Oikeasti äiti, kuuntele itseäsi! Mä en halua tulla sun mukaan, mä asun täällä Harryn kanssa ja mä rakastan häntä. En Natalieta. Mä välitän Nataliesta mutta en sillä tavalla. Se oli vaan sun vaikutus mikä sai mut ajattelemaan että mä rakastin häntä koska musta tuntui kuin mun pitäisi. Mä oon pahoillani mutta mä rakastan Harrya ja hän rakastaa mua."
"Louis! Hän ei rakasta sua, hän pysyy sun kanssa vain siihen asti että hän pääsee sun housuihin. Avaa sun silmät pikkupoika!"
Jokin siinä miten hän sanoi minua "pikkupojaksi" saa hermoni napsahtamaan.
"Hän on jo päässyt mun housuihin ja arvaa mitä! Hän on vieläkin täällä!" huudan. Harryn ja äitini kasvoilla näkyy samanlainen yllätyksen ja kauhunsekainen ilme, mutta äitini ilme muuttuu pian inhoksi kun taas Harryn ilme vaihtuu sympaattiseksi.
"Mä sanon sulle yhden asian Louis William Tomlinson, kun hän särkee sun sydämen eikä sulla ole mitään paikkaa mihin mennä.. älä ainakaan tule mun luokse", hän sähähtää.
"Luota muhun, mä en todellakaan tulisi sun luokse. Sä oot vaan vihainen koska mulla on joku joka oikeasti rakastaa mua ja sulla ei ole eikä koskaan tule olemaankaan. Sä et voi enää hallita mua, mä olen aikuinen. Se ettet sä voinut hallita isää ei tarkoita sitä että sulla olisi oikeus yrittää hallita mua!" Heti kun sanat lähtevät suustani, kadun niitä jo. Tiedän että isäni vetäminen tähän oli alhaista, liian alhaista. Ennen kuin ehdin pyytää anteeksi, tunnen hänen kätensä iskeytyvän poskeani vasten. Järkytys sattuu enemmän kuin itse isku.
Harry astuu väliimme ja laskee kätensä äitini olalle. Kasvojani pistelee ja puren huultani estääkseni itseäni itkemästä kovemmin.
"Jos sä et painu vittuun tästä asunnosta niin mä soitan poliisit", Harry varoittaa äitiäni. Hänen rauhallinen äänensävynsä lähettää väristyksiä kehooni ja huomaan äitinikin tärisevän.
"Sä et uskaltaisi", hän haastaa.
"Sä juuri löit häntä, suoraan mun edessä ja sä luulet etten mä uskaltaisi soittaa poliiseja? Jos sä et olisi hänen äitinsä, mä tekisin jotain paljon pahempaa. Nyt, sulla on viisi sekuntia aikaa painua helvettiin täältä", Harry uhkaa ja minä tuijotan äitiäni silmät suurina ja nostan käteni polttavalle iholleni. En pidä siitä miten Harry uhkaili häntä, mutta haluan hänen lähtevän. Harry ja äitini tuijottavat toisiaan haastavasti kunnes Harry murisee, "kaksi sekuntia." Äitini tuhahtaa ja suuntaa ovea kohti ja hänen korkokenkiensä kapina kaikuu sementtilattiasta äänekkäästi.
"Mä toivon että sä olet tyytyväinen valintaasi Louis", hän sanoo ja läimäyttää oven kiinni.
Harryn kädet kietoutuvat ympärilleni lohduttavaan ja rauhoittavaan halaukseen ja se on juuri sitä mitä tarvitsen tällä hetkellä.
"Mä oon tosi pahoillani kulta", hä sanoo hiuksiani vasten.
"Mä oon pahoillani että hän sanoi noin hirveitä asioita susta", pyydän anteeksi.
"Shh. Älä huolehdi musta. Ihmiset sanoo musta asioita koko ajan", hän muistuttaa.
"Se ei tarkoita sitä että se olisi oikein", kerron hänelle.
"Louis, ole kiltti äläkä huoli musta nyt. Mitä sä tarvitset? Voinko mä tehdä sun puolesta jotain?" hän kysyy.
"Ehkä vähän jäätä?" pyydän tukahtuneesti.
"Tottakai kulta." Hän painaa suukon otsalleni ja kävelee kohti pakastinta.
Tiesin ettei äitini tulo tänne päättyisi hyvin mutta en odottanut sen olevan niin paha kuin se oli. Toisaalta olen äärettömän ylpeä itsestäni kun puolustin itseäni häntä vastaan mutta samalla tunnen oloni hirveän syylliseksi siitä mitä sanoin isästäni. Tiedän ettei se ollut äitini syytä että hän lähti ja että äitini on ollut yksinäinen viimeiset kahdeksan vuotta. Hän ei ole edes käynyt yksilläkään treffeillä sen jälkeen, hän omisti kaiken aikansa minuun ja siihen että hän tekisi minusta sen miehen joka hän halusi minun olevan. Hän haluaa minun olevan samanlainen kuin hän itse, ja se ei vain ole minua varten.
Toivon että hän voisi olla onnellinen puolestani ja nähdä miten paljon rakastan Harrya. Tiedän että hänen paha poika- ulkonäkönsä hämmensi äitiäni mutta jos hän olisi vain käyttänyt aikaansa ja yrittänyt tutustua häneen, uskon että hänkin rakastaisi Harrya niin kuin minä. Kunhan Harry ei käyttäytyisi töykeästi, mikä ei ole todennäköistä. Ehkä minä olen ainoa henkilö jonka hän päästää sisäänsä, ainoa jolle hän kertoo salaisuutensa ja ainoa jota hän rakastaa ja se sopii minulle.
Harry istuu tuolille viereeni ja hieroo poskeani tilapäisjääpussilla jonka hän teki. Hän käytti pehmeää keittiöpyyhettä ja se tuntuu ihanalta poskeani vasten.
"Mä en voi uskoa että hän löi mua", sanon hitaasti.
"En mäkään. Mä luulin etten mä pystyisi hillitsemään itseäni", hän sanoo ja katsoo minua silmiin.
"Mäkin luulin ettet sä pystyisi", myönnän ja hymyilen hänelle heikosti.
Tämä päivä on tuntunut viikon pituiselta, se on ollut pisin ja uuvuttavin päivä koko elämässäni.
"Mä rakastan sua liian paljon, muuten mä en olisikaan pystynyt", hän hymyilee takaisin ja painaa suukon molemmille suljetuille silmäluomilleni.
Päätän uskoa ettei hän oikeasti tekisi mitään äidilleni, että hän vain hämäsi häntä. Jotenkin tiedän olevani oikeassa ja se saa minut rakastamaan häntä vielä enemmän. Olen oppinut että kun on kyse minusta, Harry ennemminkin haukkuu kuin puree.
"Mä haluan vain mennä sänkyyn", kerron Harrylle ja hän nyökkää.
"Tottakai."
Harry pitelee minua tiukasti koko yön ja kuiskaa minulle miten paljon hän rakastaa minua juuri ennen kuin nukahdan. Unissani on mukana kiharapäinen pelokas pieni poika joka itkee äitiään.