After (Larry-versio suomeksi)

Luku 95:

~~

"Voinko mä syödä nyt?" Harry sanoo ja nostan pääni ylös. Emme ole liikahtaneetkaan paikaltamme tuolilla ainakaan puoleen tuntiin.
"Joo", hymyilen hänelle heikosti ja nousen pois hänen sylistään mutta hän vetää minut takaisin.
"Mä en pyytänyt sua siirtymään, voisitko sä vaan ojentaa mun lautasen?" hän pyytää hymyillen. Minusta tuntuu että Harry ei halua keskustella menneisyydestä enempää joten ojennan hänelle hänen lautasensa ja kurottaudun omaa lautastani kohti toisella puolella pöytää. Pyörittelen edelleen uutta tietoa mielessäni ja nyt tunnen oloni hieman levottomaksi huomisista häistä.
"Sä olet paljon parempi kokki kuin mä odotin, mä toivon että sä tiedät että nyt mä odotan sun kokkaavan usein", sanon kun syön ruokani loppuun.
"Katsotaan sitä sitten", hän sanoo suu täynnä ruokaa.
"Ootko sä vielä vihainen?" hän  kysyy täyttäessäni tiskikonetta.
"En oikeastaan, mutta mä en vieläkään tykkää siitä että sä olit poissa koko yön ja mä silti haluan tietää kenen kanssa sä tappelit ja miksi", kerron hänelle. Harry avaa suunsa puhuakseen mutta keskeytän hänet.
"Mutta ei enää tänään", lisään. En usko että kumpikaan meistä pystyisi käsittelemään enempää enää tänään.
"Okei", hän sanoo pehmeästi. Huoli välähtää hänen silmissään mutta päätän antaa sen olla.
"Niin, ja mä en arvostanut sitä että sä heitit sen mun työharjoittelun mun naamalle. Se satutti mun tunteita."
"Mä tiedän, siksi mä sanoin sen", hän vastaa vähän liiankin rehellisesti.
"Juuri siksi mä en tykkääkään siitä."
"Mä oon pahoillani."
"Älä tee sitä enää, okei?" kerron ja hän nyökkää.
"Mä olen rättiväsynyt", ähkäisen yrittäen vaihtaa puheenaihetta.
"Niin mäkin. Me voidaan vaan maata loppuilta. Mä sain kaapelin kytkettyä päälle."
"Mun piti tehdä se", murjotan.
"Sä voit vaan antaa mulle rahaa siitä.. Jos sä haluat."
"Haluan. Mä en suostu asumaan täällä maksamatta mitään", muistutan häntä."
"Mä tiedän, mä tiedän", hän pyöräyttää silmiään ja istuu viereeni sängylle.
"Moneltako me lähdetään täältä huomenna niihin häihin?" kysyn tuijottaen seinää.
"Sitten kun meistä tuntuu siltä."
"Ne alkaa kolmelta joten musta tuntuu että meidän pitäisi olla siellä kahdelta", selitän.
"Tunti etuajassa?" hän vinkuu ja nyökkään. "Mä en tiedä miksi sä vaadit.." hän sanoo mutta kännykkäni pirinä keskeyttää hänet. Ilme Harryn kasvoilla kun hän ojentuu ottamaan sen käteensä kertoo heti kuka soittaja on.
"Miksi hän soittaa?" hän tuhahtaa.
"Mä en tiedä Harry mutta mun pitäisi varmaan vastata." Nappaan kännykän hänen kädestään.
"Natalie?" ääneni on pehmeä ja tärisevä kun Harry tuijottaa minua vihaisesti.
"Hei Louis, anteeksi kun mä soitan sulle näin perjantai-iltana mutta.. no.." hän kuulostaa siltä kuin olisi paniikissa.
"Mitä?" kysyn, häneltä kestää kauemmin kuin tarvitsisi selittää stressaava tilanne. Kun vilkaisen Harrya, hän muodostaa huulillaan sanan "kaiuttimeen". Pyöräytän silmiäni mutta laitan puhelun kaiuttimelle jotta hänkin voi kuunnella.
"Sun äitisi sai puhelun asuntolan valvojalta siitä että sun viimeinen huonemaksu on maksettu joten hän tietää että sä muutit pois. Mä kerroin hänelle ettei mulla ole aavistustakaan missä sä asut nyt, mikä on totta mutta hän  ei uskonut ja nyt hän on tulossa sinne."
"Tänne? Kampukselle?"
"Joo kai, en mä tiedä mutta hän sanoi että hän aikoo löytää sut ja hän on tosi vihainen. Mä halusin vain varoittaa sua että sä tiedät mitä on tulossa."
"Mä en voi uskoa häntä!" huudan puhelimeen ja kiitän Natalieta ennen kuin lopetan puhelun.
"Hienoa.. Nyt mun äiti on tulossa tänne. Miten ihana tapa viettää iltaa." Menen makuulle sängylle.
"Ei hän löydä sua. Kukaan ei tiedä missä me asutaan", Harry vakuuttaa ja pyyhkäisee hiukset pois otsaltani.
"Ehkä hän ei löydä mua mutta hän kysyy jokaiselta vastaantulevalta henkilöltä ja järjestää valtavan kohtauksen." Peitän kasvoni käsiini. "Ehkä mun pitäisi vain mennä etsimään hänet."
"Tai sä voisit soittaa hänelle ja antaa meidän osoitteen ja antaa hänen tulla tänne. Sun reviirille niin sitten sulla olisi yliote", Harry ehdottaa.
"Sopisiko se sulle?" Siirrän käteni pois kasvoiltani.
"Tottakai, hän on sun äiti Louis."
"Mä soitan hänelle", päätän ja valitsen hänen numeronsa.
En anna hänelle yksityiskohtia asunnosta tai siitä missä asun, kerron hänelle vain osoitteen ja lopetan puhelun.
"Hän on vielä noin tunnin päässä", huokaisen ja nousen ylös suoristaakseni selkäni.
"Asunto on jo siisti. Me ei olla koskettu paljon mihinkään", Harry sanoo.
"Mä tiedän mutta se saa mun olon paremmaksi."
Kun olen käärinyt ja laittanut pois muutamat lattialla olleet vaatekappaleet, sytytän kynttilän olohuoneessa ja odotan pöydässä äitini saapuvan. Minun ei pitäisi olla näin hermostunut kuin olen koska olen aikuinen ja minulla on oikeus tehdä omat päätökseni mutta tunnen äitini ja hän menee sekaisin. Olen jo valmiiksi tunteellinen Harryn kertomuksesta tunti sitten enkä tiedä olenko valmis riitelemään hänen kanssaan tänään. Onneksi kello on vasta kahdeksan joten hän ei toivottavasti ole täällä kauaa että voimme kerrankin mennä tarpeeksi aikaisin nukkumaan ettei meitä väsytä huomenna aamulla.
"Haluatko sä että mä pysyn täällä vai haluatko sä kahdenkeskistä aikaa että te voitte keskustella kaikesta?" Harry kysyy.
"Mä luulen että ehkä me tarvitaan vähän aikaa kahdestaan", kerron hänelle. Niin paljon kuin haluankin hänet viereeni, tiedän että Harryn paikallaolo vain pahentaisi riitaa.
"Odota.. Mä muistin juuri jotain mitä Natalie sanoi. Hän sanoi että mun viimeinen huonemaksu oli maksettu", sanon ja katson häntä kysyvästi.
"Joo.. entä sitten?"
"Sä maksoit sen eikö niin?" sanon puoliksi huutaen, en oikeastaan vihaisena, vain yllättyneenä ja vähän ärtyneenä.
"Entä sitten?" Harry sanoo kohauttaen olkiaan.
"Harry! Sun täytyy lakata kuluttamasta rahaa muhun, se saa mun olon epämukavaksi."
"Mä en ymmärrä miksi se on niin iso juttu. Ei se ollut kovin kallis", hän väittää vastaan.
"Oletko sä salaisesti rikas tai jotain? Myytkö sä huumeita?" naurahdan.
"En, mä vaan tienaan paljon rahaa enkä mä tuhlaa sitä. Mä asuin ilmaiseksi koko viime vuoden kun mä työskentelin joten mun palkkaraha vaan kasaantui. Mulla ei oikeastaan ollut mitään mihin mä voisin käyttää rahaa.. Mutta nyt mulla on ja mä tykkään siitä joten älä väitä vastaan", hän hymyilee.
"Sä oot onnekas että mun äiti on tulossa tänne ja mulla on aikaa riidellä vaan toisen kanssa", kiusaan ja hän naurahtaa. En pidä siitä että Harry käyttää minuun rahaa mutta en jaksa kinastella hänen kanssaan siitä juuri nyt, ja tiedän että hän saa siitä jotain outoa nautintoa kun hän tekee niin.
Muutaman minuutin kuluttua ovelta kuuluu koputus.. tai oikeastaan jyskytys.
"Mä olen tossa viereisessä huoneessa. Mä rakastan sua", Harry sanoo ja antaa minulle nopean suukon ennen kuin poistuu huoneesta.
Vedän niin syvään henkeä kun vain pystyn ja avaan oven. Äitini näyttää pelottavan täydelliseltä, kuten aina. Ei ainuttakaan sotkettua kohtaa hänen raskaasti meikattujen silmiensä ympärillä, hänen punainen huulipunansa on tasaista ja silkkistä, ja hänen ruskeat hiuksensa korostavat täydellisesti hänen kasvojaan.
"Mitä helvettiä sä luulit tekeväsi kun sä muutit ulos siitä huoneesta kertomatta mulle!" hän huutaa ja työntyy ohitseni asuntoon.
"Sä et antanut mulle paljoakaan vaihtoehtoja", vastaan. Keskityn hengittämään sisään ja ulos pysyäkseni rauhallisena.
"Anteeksi? Miten niin mä en antanut sulle vaihtoehtoja?"
"Sä uhkasit ettet sä maksaisi mun huonetta", muistutan häntä ja ristin käsivarteni.
"Mä annoin sun tehdä valinnan mutta sä valitsit väärin", hän sähähtää.
"Äiti, en tehnyt."
"Kato nyt sua. Sä et ole se sama Louis jonka mä toin yliopistoon kolme kuukautta sitten", hän sanoo heilutellen kättänsä kehoni edessä ylös ja alas. "Sä uhmaat mua, sä jopa huudat mulle! On sullakin otsaa! Mä olen tehnyt kaiken sulle ja siinä sä olet.. heittämässä sen kaiken hukkaan."
"Mä en heitä mitään hukkaan! Mulla on erinomainen työharjoittelu joka maksaa mulle hyvin, mulla on auto ja erinomainen keskiarvo. Mitä muuta sä mahdollisesti vielä haluat multa?" huudan takaisin.
"No aluksi, sä olisit ainakin voinut vaihtaa vaatteet ennen kuin mä tulin. Oikeasti Louis, sä näytät ihan helvetiltä." Hänen äänensä on täynnä katkeruutta kun vilkaisen yöasuani. "Ja mitä tämä on.. Käytätkö sä nykyään meikkiä? Kuka sä olet? Sä et ole mun Louis Tomlinson, se ainakin on varmaa. Mun Louis Tomlinson ei viettäisi aikaa jonkun saatananpalvojan asunnossa yöasussaan perjantai-iltana."
"Älä puhu hänestä noin, mä olen jo varoittanut sua", sanon hampaideni välistä. Hän laskee katsettaan alaspäin ja alkaa käkättää. Hänen päänsä nytkähtää taaksepäin naurusta ja yritän estää itseäni läimäisemästä hänen nukkemaisia kasvojaan.
"Ja vielä toinen asia.. Tämä ei ole pelkästään hänen asuntonsa. Tämä on meidän asunto", sanon ja hän välittömästi lakkaa nauramasta.

Hei :) miten teiän viikonloppu meni?

Enää neljä lukua jäljellä ja sit alotan kakkososan.. oikeesti mä en voi kiittää teitä tarpeeks, mä en todellakaa uskonu et tästä tulis näin suosittu.. kiitos <3
Mä yritän saada tän loppuun ens viikon aikana joten seuraava luku tulee todennäkösesti aika nopeesti :) ♥♥