After (Larry-versio suomeksi)

Luku 73:

~~

Herään siihen kun Harry kuorsaa kevyesti, hänen huulensa minun korvaani vasten. Minun selkäni on tiukasti hänen rintaansa vasten ja Harry on kietonut jalkansa ympärilleni. Muistot eilisillasta saavat hymyn huulilleni, ennen kuin alan panikoida. Tuntuuko hänestä samalta vielä päivän valossa? Vai kiduttaako ja kiusaako hän minua siitä kun tarjosin itseäni hänelle? Pyörähdän ympäri hitaasti niin että kasvoni ovat häntä kohti, tutkiakseni hänen täydellisiä piirteitään ja sitä miten uni on tasoittanut rypyn hänen otsassaan. Kosketan etusormellani hänen kulmalävistystään ja sitten mustelmaa hänen poskessaan. Hänen huulensa näyttää paremmalta, ja samoin hänen rystysensä kun hän vihdoin antoi minun puhdistaa ne eilen illalla.
Harry säpsähtää hereille kun seuraan ahneesti sormellani hänen huuliensa rajoja. "Mitä sä teet?" hän kysyy, enkä osaa tulkita hänen äänensävyään, mikä saa oloni levottomaksi.
"Sori.. Mä vaan.." en tiedä mitä minun pitäisi sanoa. En tiedä millaisella tuulella hän on sen jälkeen kun me nukahdimme toistemme käsivarsille.
"Älä lopeta", hän kuiskaa ja sulkee silmänsä uudelleen. Puolet painostani rinnassa katoaa ja hymyilen ennen kuin kosketan taas sormellani hänen pyöreitä huuliaan, varoen hänen haavaansa.
"Mitä suunnitelmia sulla on tälle päivälle?" hän kysyy hetken kuluttua, avaten silmänsä uudelleen.
"Mä itseasiassa  sovin Karenin kanssa että mä autan häntä hänen kasvihuoneensa kanssa", kerron ja hän nousee istumaan.
"Niinkö?" Harry on varmaankin vihainen. Tiedän ettei hän pidä Karenista, vaikka hän on yksi suloisimmista ihmisistä joita olen koskaan tavannut.
"Joo", mumisen.
"No, ainakaan mun ei tarvitse huolehtia siitä tykkääkö mun perhe susta. He tykkäävät susta enemmän kuin musta", hän naurahtaa ja hipaisee peukalollaan poskeani, lähettäen kylmiä väreitä selkärankaani. "Siinä on vain se ongelma, että jos mä vietän aikaa täällä, mun isä saattaa oikeasti alkaa ajatella että mä pidän hänestä", Harry jatkaa, hänen äänensä on kevyt mutta hänen silmänsä ovat tummat.
"Ehkä sä voisit viettää aikaa sun isän kanssa sillä aikaa kun mä ja Karen ollaan ulkona?" ehdotan. Nyt hän varmaan puraisee pääni poikki.
"Ei todellakaan. Mä menen takaisin mun talolle, mun oikealle talolle, ja odotan että sä oot valmis", hän sanoo äreästi.
"Mutta mä halusin että sä jäät tänne siksi aikaa, siinä saattaa mennä kauan. Hänen kasvihuoneensa on melko huonossa kunnossa", sanon. Hän näyttää olevan sanaton, ja se ajatus saa sydämeni sulamaan, ettei hän halua olla minusta erossa kovin kauaa.
"Mä.. En mä tiedä Louis. Ei hän varmaan edes halua viettää aikaa mun kanssa", Harry mumisee.
"Tottakai haluaa. Milloin te kaksi edes olitte viimeksi samassa huoneessa kahdestaan?" kysyn ja hän kohauttaa olkiaan.
"En mä tiedä.. Vuosia sitten. Mä en ole varma siitä onko tämä hyvä ajatus", hän sanoo kuljettaen kättään hiuksissaan.
"Jos sun olo tulee epämukavaksi niin sä voit aina liittyä mun ja Karenin seuraan ulos", vakuutan. Olen hämmästynyt siitä että hän edes harkitsee viettävänsä aikaa isänsä kanssa.
"Okei, mutta mä teen tämän vain koska ajatus siitä että mä jättäisin sut edes hetkeksi.." hän pysäyttää, ja tiedän ettei hän ole hyvä ilmaisemaan tunteitaan joten pysyn hiljaa, antaen hänelle aikaa koota ajatuksensa. "No, sanotaan vaan että se on pahempaa kuin se että mä joudun viettää aikaa mun kusipää-isän kanssa." Hymyilen huolimatta hänen kovista  sanoistaan isäänsä vastaan. Se isä jonka Harry muistaa lapsuudestaan ei ole se sama mies joka on alakerrassa, ja toivon että Harry oppii ymmärtämään sen. Kun kiipeän pois sängystä, muistan ettei minulla ole mukanani vaatteita, eikä hammasharjaa, tai mitään.
"Mun pitää mennä mun huoneeseen hakemaan joitain juttuja", sanon ja hän jännittyy.
"Miksi?"
"Koska mulla ei ole vaatteita, ja mun täytyy pestä mun hampaat", nauran. Kun katson häntä, hänen kasvoillaan on pieni hymy mutta se ei saavuta hänen silmiään. "Mikä on vialla?" kysyn peläten hänen vastaustaan.
"Ei mikään.. Miten kauan sä olet poissa?"
"No mä oletin että sä tulet mukaan?" Heti kun sanat lähtevät suustani, Harry silminnähden rentoutuu. Mikä häntä vaivaa?
"Ai."
"Aiotko sä kertoa mulle miksi sä käyttäydyt oudosti?" kysyn käsi lantiollani.
"En käyttäydy.. Mä vaan luulin että sä yrität lähteä. Jättää mut." Hänen äänensä on niin pieni ja haluan kävellä hänen luokseen ja tuudittaa häntä. Sen sijaan viiton häntä tulemaan luokseni ja hän nyökkää ennen kuin tulee seisomaan eteeni.
"Mä en ole menossa mihinkään. Mä vain tarvitsen vaatteita", kerron hänelle uudelleen.
"Mä tiedän.. Mä tarvitsen vain vähän totuttelua. Mä olen tottunut siihen että sä juokset mua pakoon."
"No mä olen tottunut siihen että sä työnnät mua pois, joten meillä molemmilla on vähän totuttelemista", sanon ja lasken pääni hänen rinnalleen. Hänen huolensa on oudon lohduttavaa, olin kauhuissani että hän muuttaisi mieltään tänä aamuna ja tuntuu hyvältä tietää että häntä vain pelotti.
"Joo, niin kai. Mä rakastan sua", hän sanoo ja se iskee minuun yhtä kovasti kuin ensimmäiselläkin kerralla, ja kahdennella kymmenennellä kerralla eilen illalla.
"Mäkin rakastan sua", kerron ja hän rypistää otsaansa.
"Älä sano että 'mäkin'", hän sanoo.
"Miksi?" Voi ei.
"En mä tiedä.. Se vaan tuntuu siltä että sä vain myöntelet mun kanssa." Hän kääntää katseensa alas. Muistan lupauksen jonka tein itselleni eilen illalla, että tekisin mitä tahansa auttaakseni häntä kohottamaan itsevarmuuttaan.
"Mä rakastan sua", sanon ja hän katsoo taas minua. Hänen katseensa pehmenee ja hän painaa hellästi huulensa omiani vasten.
"Kiitos", hän sanoo kun hän siirtyy kauemmas.
Pyöräytän silmiäni sille miten virheettömältä hän näyttää tavallisessa valkoisessa t-paidassa ja mustissa farkuissa. Hän ei koskaan käytä muita vaatteita kuin tavallisia valkoisia tai mustia t-paitoja ja mustia farkkuja joka ikinen päivä, mutta hän näyttää täydelliseltä, joka ikinen päivä. Hän ei tarvitse kaikenlaisia asusteita asuunsa, hänen yksinkertainen tyylinsä pukee häntä niin hyvin. Puen päälleni samat vaatteet joita käytin eilen ja Harry ottaa lompakkoni puolestani ennen kuin suuntaamme alakertaan.
Karen ja Ken istuvat olohuoneessa kun pääsemme alas.
"Mä tein aamiaista", Karen hymyilee. Tunnen oloni hieman epämukavaksi että Karen ja Ken tietävät minun viettäneen yötä taas täällä Harryn kanssa. Se ei näytä haittaavan heitä, ja me molemmat olemme aikuisia, mutta se ei estä poskiani kuumenemasta.
"Kiitos", sanon ja Karen katsoo minua uteliaasti. Tiedän että saisin vastata kysymyksiin kun pääsemme kasvihuoneeseen. Kävelen keittiöön ja Harry seuraa minua. Me molemmat täytämme lautasemme ruualla ja istumme pöytään.
"Ovatko Liam ja Danielle täällä?" kysyn Karenilta. Danielle olisi varmaan hämmentynyt nähdessään minut taas Harryn kanssa oltuani eilen illalla Zaynin kanssa. Ravistan negatiiviset ajatukset pois päästäni.
"Ei, he menivät Seattleen päiväksi katsomaan nähtävyyksiä", hän ilmoittaa. "Haluatko sä edelleen auttaa mua kasvihuoneen kanssa?"
"Joo, tottakai. Mun pitää vaan käydä asuntolalla vaihtamassa vaatteet", kerron hänelle.
"Hyvä, mä odotan sitä. Mä pyydän Keniä hakemaan multasäkit vajasta sillä aikaa."
"Jos sä odotat että me tullaan takaisin niin Harry voi ehkä auttaa?" puoliksi kysyn, katsoen Harrya.
"Ai oletko säkin täällä tänään?" Karenin hymy kasvaa. Miten Harry ei huomaa että ihmiset välittävät hänestä?
"Uh.. Joo. Mä ajattelin vaan olla täällä tänään.. Kai. Jos se sopii sulle?" hän änkyttää.
"Tottakai! Ken! Kuulitko sä että Harry on täällä koko päivän!" Hänen innostuksensa saa hymyn huulilleni ja Harryn pyöräyttämään silmiään.
"Käyttäydy hyvin", kuiskaan hänen korvaansa ja hän asettaa kasvoilleen epäaidoimman hymyn mitä olen ikinä nähnyt. Kikatan ja potkaisen hänen jalkaansa.

Heii miten menee? Mulla oli tänäänki aikaa kirjottaa niin mä ajattelin julkasta tän jo nyt ja mä toivon että te tykkäsitte tästä luvusta koska musta tää on jotenki söpö :D Mutta mulla on varmaan jotain kirjotusvirheitä ainaki alussa ku kirjotin tätä aamulla silmät ristissä että kertokaa niin mä korjaan :)
Nii joo ja mä päätin että kirjotan ensi tän ekan kirjan kokonaan loppuun, sit alotan sitä toista ja siinä samalla korjaan tämän kirjan ensimmäisiä lukuja :) Eli jos jatkan tätä vauhtia mitä oon kirjottanu tätä kirjaa niin about kahden vuoden päästä ne kaksi muutaki kirjaa on suomennettu :DD Mä toivon että kestätte mua niin kauan :3 <3
Ja siis kertokaa mitä tykkäsitte tästä ja kommentoikaa kaikkee muuta mukavaa, teidän kommentteja on aina niin ihana lukee ♥