After (Larry-versio suomeksi)

Luku 60:

~~

Harry kääntyy pois parkkialueelta ja tuijotan ulos apukuskin puoleisesta ikkunasta. En halua rikkoa hiljaisuutta ensimmäisenä. Minun täytyy ensin arvioida hänen mielialaansa. Hän laittaa radion päälle ja kääntää äänenvoimakkuuden liian suurelle. Pyöräytän silmiäni ja yritän olla kiinnittämättä huomiota siihen, mutta en voi. Vihaan hänen musiikkimakuaan, se saa päätäni särkemään välittömästi. Kysymättä lupaa sammutan radion ja Harry katsoo minuun.
"Mitä?" ärähdän.
"Vau, joku on huonolla tuulella", hän sanoo.
"Enpäs, mä en vaan halunnut kuunnella sitä ja jos joku tässä on huonolla tuulella niin se oot sä. Sä olit aikaisemmin töykeä ja sitten sä tekstaat mulle ja pyydät tulemaan yöksi, mä en ymmärrä sitä."
"Mua ärsytti koska sä otit ne häät puheeksi, nyt kun se on sovittu ettei me mennä sinne niin mulla ei ole enää syytä olla ärsyyntynyt." Hänen äänensä on rauhallinen ja varma.
"Ei sitä ole sovittu, me ei edes puhuttu siitä."
"Puhuttiinpas. Mä sanoin etten mä mene joten unohda jo Lewis."
"No ehkä sä et oo menossa mutta mä menen. Ja mä menen sun isän talolle tällä viikolla että Karen voi opettaa mua leipomaan", kerron hänelle. Hän kiristelee leukojaan ja tuijottaa minua.
"Sä et mene sinne häihin, ja mistä lähtien sä ja Karen ootte ollut jotain parhaita kavereita? Sä hädintuskin edes tunnet häntä. Ja miksi sä edes haluat mennä sinne häihin?"
"Kyllä mä menen niihin häihin, ja entä sitten jos mä en tunnekaan häntä kovin hyvin. Mä hädintuskin tunnen suakaan", kerron hänelle. Hänen naamansa venähtää ja minusta tuntuu pahalta, mutta se on totta.
"Miksi sä oot niin vaikea?" hän sanoo hampaidensa välistä.
"Koska sulla ei ole oikeutta kertoa mulle mitä mä saan ja mitä mä en saa tehdä Harry. Sitä ei tle tapahtumaan. Jos mä haluan mennä sinne häihin niin mä menen, ja mä tykkäisin siitä jos sä tulisit mun kanssa. Se voisi olla hauskaa, sä voisit jopa viihtyä siellä. Se olisi tärkeää sun isälle ja Karenille, ei sillä että sä välittäisit siitä."
Harry ei sano mitään. Hän hengittää pitkään ulos ja minä tuijotan taas ulos ikkunasta. Vietämme loput matkasta hiljaisuudessa, me molemmat olemme liian vihaisia puhuaksemme. Kun saavumme Harryn talolle, hän ottaa laukkuni takapenkiltä ja laittaa sen olalleen.
"Miksi sä edes olet mukana ylioppilasyhdistyksessä?" kysyn häneltä. Olen halunnut kysyä sitä häneltä siitä saakka kun sain tietää siitä. Harry vetää uudelleen syvään henkeä kun me kävelemme portaita ylös. "Koska silloin kun mä suostuin tulemaan tänne, kaikki tavalliset huoneet olivat täynnä ja mä en totta helvetissä aikonut asua mun isän kanssa joten tämä oli yksi niistä muutamasta vaihtoehdosta joita mulla oli."
"Miksi sä sitten oot vieläkin täällä?"
"Koska mä en halua asua mun isän kanssa Louis. Sitä paitsi, kato tätä taloa, se on kiva ja mä sain kuitenkin isoimman huoneen", hän virnistää vähän. On kiva tietää ettei hän ole enää niin vihainen.
"Mikset sä asu kampuksen ulkopuolella?" kysyn ja hän kohauttaa olkiaan. Ehkä hän ei halua hankkia työtä. Seuraan häntä hiljaa hänen huoneeseensa odotan kunnes hän avaa oven. Hän ja hänen pakkomielteensä siihen ettei kukaan saa mennä hänen huoneeseensa.
"Miksi sä et päästä ketään sun huoneeseen?" kysyn ja hän pyöräyttää silmiään. Hän asettaa laukkuni lattialle.
"Miksi sä aina kysyt niin paljon kysymyksiä?" hän valittaa ja istuu tuolille.
"En mä tiedä, mikset sä vastaa niihin?" kysyn mutta totta kai hän jättää minut huomiotta.
"Voinko mä ripustaa mun huomisen asun johonkin? Mä en halua että siihen tulee ryppyjä mun laukussa." Harry näyttää miettivän sitä hetken ennen kuin hän nyökkää ja alkaa etsiä henkaria kaapistaan. Otan khakini ja paitani pois laukusta ja laitan ne henkarille, huomioimatta hänen hapanta ilmettään kun hän huomaa asuvalintani.
"Mun täytyy herätä huomenna aikaisemmin kuin normaalisti, että mä ehdin bussipysäkille varttia vaille yhdeksäksi, siltä pysäkiltä joka on kolmen kadun päässä mä pääsen kahden korttelin päähän Vancelta", informoin.
"Mitä? Meetkö sä sinne huomenna, miksi sä et kertonut?"
"Mä yritin... Sulla oli liian kiire murjottaa että sä olisit kiinnittänyt huomiota", lauon takaisin.
"Mä ajan sut sinne, ei sun tarvitse mennä tuntia bussilla." Haluan kieltäytyä hänen tarjouksestaan vain ärsyttääkseni häntä mutta päätän kuitenkin etten tee sitä. Harryn auto on paljon parempi tapa päästä perille kuin ruuhkainen bussi.
"Mä hankin pian auton, mä en pärjää enää kauaa ilman sitä. Jos mä saan sen työharjoittelun, mun täytyisi mennä sinne bussilla kolme kertaa viikossa."
"Mä ajaisin sut", hän sanoo melkein kuiskaten.
"Mä hankin vaan oman auton", kerron hänelle. "Mä en todellakaan halua sitä että sä suutut mulle ja sitten sä et haekkaan mua."
"Mä en koskaan tekisi sitä", hän sanoo vakavalla äänellä.
"Kyllä tekisit. Ja sitten mun täytyisi yrittää löytää bussien aikataulut. Kiitos ei", sanon puoliksi vitsillä. Minusta oikeasti tuntuu siltä että voisin olla riippuvainen hänestä mutta en halua ottaa riskejä, hän on liian oikukas.
Harry laittaa television päälle ja nousee ylös vaihtaakseen vaatteet. Riippumatta siitä miten vihainen olen hänelle, en koskaan jättäisi väliin tilaisuutta nähdä hänen riisuutuvan. Hän vetää ensin paitansa päänsä yli, sitten katson kun hänen lihaksensa supistuvat hänen ihonsa alla kun hän avaa mustien tiukkojen farkkujensa napin ja vetää housut alas. Juuri kun ajattelen että hän aikoo mennä nukkumaan pelkät bokserit päällä, hän vetää lipastostaan ohuet puuvillahousut ja vetää ne jalkaansa. Hän on kuitenkin ilman paitaa, minun onnekseni.
"Tossa", hän mumisee ja ojentaa paidan jonka juuri otti pois päältään. En voi olla hymyilemättä kun otan sen käteeni. Tämä on varmaan nyt meidän juttumme, hän varmaan pitää siitä että käytän hänen paitaansa nukkuessani yhtä paljon kuin minä pidän kyseisen kankaan tuoksusta. Harry keskittyy televisioon samalla kun seuraan hänen esimerkkiään ja vaihdan päälleni paidan ja collegehousut. Kun saan vaatteeni käärittyä, Harry viimein kääntyy katsomaan minua. Hän selvittää kurkkuaan ja tutkii katseellaan vartaloani.
"Noi uhm... Housut korostaa kivasti sun hyvää persettä", hän kehuu ja punastun.
"Kiitti."
"Paljon paremmat kuin sun nukkaiset housut", hän kiusaa ja nauran istuessani lattialle. Tunnen oloni oudon mukavaksi tässä persoonattomassa huoneessa. Ehkä se johtuu kirjoista, tai Harrystä, en ole varma.
"Tarkoititko sä sitä kun sä sanoit autossa että sä hädintuskin tunnet mua?" hän kysyy hiljaa. Kysymys on erittäin odottamaton.
"Tavallaan. Sä et oo maailman helpoin tutustuttava", myönnän.
"Musta tuntuu siltä että mä tunnen sut", hän sanoo, katse lukittuna omaani.
"Niin koska mä annan sun tuntea mut, mä kerron sulle asioita itsestäni."
"Kyllä mäkin kerron sulle asioita. Ehkä se ei vaikuta siltä, mutta sä tunnet mut paremmin kuin kukaan muu." Hän kääntää katseensa lattiaan ja sitten taas silmiini. Hän näyttää surulliselta ja haavoittuvalta, ei yhtään siltä kuin yleensä mutta silti yhtä valloittavalta. En ole varma mitä minun pitäisi vastata, minusta tuntuu kuin tuntisin Harryn erittäin henkilökohtaisella tasolla, niin kuin meillä olisi jokin paljon syvempi yhteys kuin vain pienen pieniä tietoja toisistamme, mutta haluan silti tietää hänestä lisää.
"Säkin tunnet mut paremmin kuin kukaan", kerron hänelle. Hän tuntee minut, oikean Louisin. Ei sitä Louisia joka olen esittänyt olevani äitini ja jopa Natalien seurassa. Olen kertonut Harrylle asioita isäni lähtemisestä, äitini arvostelusta, ja peloistani joita en ole koskaan kertonut kenellekään. Harry näyttää erittäin tyytyväiseltä kuullessaan tämän, hymy kohoaa hänen kauniille kasvoilleen kun hän nousee seisomaan tuolilta ja siirtyy lattialle. Hän istuu viereeni ja ottaa kädestäni kiinni.
"Mitä sä haluat tietää Louis?" hän kysyy ja minun silmäni melkein pomppaavat päästäni. Harry on vihdoin halukas kertomaan minulle itsestään. Olen sen verran lähempänä ymmärtääkseni tätä monimutkaista, vihaista mutta joskus ihanaa miestä.
Harry ja minä menemme takaisin makaamaan sängylle, meidän molempien katseet kiinni kattossa kun kysyn häneltä ainakin sata kysymystä. Hän kertoo paikasta, jossa hän asui, Hampsteadista ja siitä miten mukava siellä oli asua. Hän kertoo arvesta polvessaan, jonka hän sai kun oppi ajamaan polkupyörällä ilman apupyöriä, ja miten hänen äitinsä pyörtyi siitä veren määrästä. Hänen isänsä oli sinä päivänä baarissa, koko pitkän päivän joten hänen äitinsä opetti häntä. Hän kertoo minulle ala-asteestaan ja siitä miten hän vietti suurimman osan ajastaan lukien. Hän ei koskaan ollut erityisen sosiaalinen, ja kun hän kasvoi vanhemmaksi, hänen isänsä alkoi juoda enemmän ja enemmän ja hänen vanhempansa alkoivat riidellä enemmän ja enemmän. Hän kertoo miten hänet potkaistiin ulos yläasteelta kun hän joutui tappeluun mutta hänen äitinsä pyysi päästämään hänet takaisin. Hän alkoi ottamaan tatuointeja 16-vuotiaana, hänen kaverinsa teki niitä hänelle kellarissaan. Hänen ensimmäinen tatuointinsa oli tähti, ja kun hän otti yhden hän halusi niitä lisää ja lisää. Hän kertoo minulle ettei hänellä ole erityistä syytä miksei hän ole tatuoinut selkäänsä, hän ei vain ole päässyt vielä sinne asti. Hän vihaa lintuja ja rakastaa klasikkoautoja. Hänen elämänsä paras päivä on se kun hän oppi ajamaan ja kamalin se kun hänen vanhempansa erosivat. Hänen isänsä lakkasi juomasta kun Harry oli 14 ja on siitä saakka yrittänyt korvata kaikkia kamalia vuosia mutta Harry ei suostu siihen. Pääni on pyörällä kaikesta tästä uudesta tiedosta ja minusta tuntuu kuin voisin viimein ymmärtää häntä. Minulla on vieläkin niin monta asiaa joista haluaisin kysyä mutta hän nukahtaa kesken kertomuksensa pahvista tehdystä leikkimökistä jonka Harry teki äitinsä kanssa kun hän oli kahdeksan. Kun katson hänen nukkuvan, hän vaikuttaa niin paljon nuoremmalta nyt kun tiedän tuon kaiken hänen lapsuudestaan. Se oli suurimmaksi osaksi onnellinen, kunnes hänen isänsä alkoholiongelma myrkytti sen, luoden vihaisen Harryn joka hän on tänä päivänä. Nojaudun antamaan suukon Harryn poskelle ennen kuin ryömin toiselle puolelle sänkyä nukkumaan, en halua herättää häntä joten vedän peiton vinottain päälleni. Uneni koostuvat  pikkupojasta joka kaatuu polkupyörällä.
"Lopeta!" Herään huutoon ja Harryn äänessä kuuluvaan kipuun. Hänen kehonsa nytkähtelee lattialla. Ryntään ylös sängystä hänen vierelleen ja ravistan häntä olkapäästä yrittäen lempeästi herättää häntä. Muistan miten vaikeaa se oli viime kerralla, joten nojaudun häntä kohti ja kiedon pienet käteni hänen ympärilleen kun hän yrittää huitoa minua pois. Vingahdus karkaa hänen huuliltaan kun hän herää.
"Lou", hän hengähtää ja kietoo kätensä ympärilleni. Hän huohottaa hengästyneenä ja hän hikoilee. Minun olisi pitänyt kysyä hänen painajaisistaan, mutta en halunnut olla ahne, hän kertoi minulle niin paljon, paljon enemmän kuin olisin uskonut.
"Mä oon tässä, mä oon tässä", lohdutan häntä. Vedän häntä käsistä, yrittäen saada hänet tulemaan takaisin sänkyyn. Kun hänen silmänsä kohtaavat omani, hämmennys ja pelko hitaasti katoavat niistä.
"Mä luulin että sä lähdit", hän kuiskaa. Menemme takaisin makuulle ja hän vetää minut niin lähelle itseään kuin on mahdollista. Kuljetan sormiani hänen kosteiden ja tottelemattomien kiharoiden läpi, ja hänen silmänsä alkavat räpsyä kiinni.
En sano mitään, hieron vain hänen päänahkaansa rauhoittavasti.
"Älä koskaan jätä mua Lou", hän kuiskaa ja nukahtaa uudelleen. Sydämeni melkein räjähtää hänen pyynnölleen, ja tiedän että niin kauan kun hän haluaa, minä olen täällä.

Heii kaikille, miten menee? mä oon kuunnellu yhestä asti tota uutta albumia ja mä itken vieläki XD Louisin ääni on liian söpö niinku wtf ;__;

nii ja kertokaa mielipiteitä tästä luvusta :) seuraava luku tulee aikasintaan maanantaina, viimestään perjantaina :)