After (Larry-versio suomeksi)

Luku 22:

Aamiaiseni Natalien ja äitini kanssa kuluu tuskallisen hitaasti. Äitini ottaa koko ajan esille 'villin yöni', viime yön, ja käyttää jokaisen mahdollisuuden kysyä minulta olenko väsynyt tai krapulassa. Myönnetään, käytökseni eilen illalla oli todella tapojeni vastaista, en halua kuulla siitä uudelleen ja uudelleen. Onko äiti aina ollut tällainen? Tiedän että hän haluaa minulle vain parasta, mutta hän näyttää olevan pahempi nyt kun olen collegessa, tai ehkä se etten ole ollut hänen kanssaan viikkoon on antanut minulle uuden näkymän hänestä.

"Minne meidän pitäisi mennä ostoksille?" Natalie kysyy ja kohautan olkiani. Haluaisin viettää aikaa hänen kanssaan mutta ei silloin kun äitini on täällä. Minun täytyy jokatapauksessa puhua hänen kanssaan siitä että hän kertoo äidilleni jokaisen yksityiskohdan minun elämästäni, varsinkin ne huonot.

"Ehkä meidän pitäisi mennä ostoskeskukseen korttelin takana, se olisi helpompaa. En tunne tätä aluetta vielä", kerron heille pureskellen viimeiset palani köyhistä ritareistani.

"Oletko sä vielä miettinyt missä sä haluat työskennellä?" Natalie kysyy.

"Mä en ole vielä varma, luulen että etsin kirjakaupan. Mä toivon että pääsisin työharjoitteluun kustantamoon", kerron heille ja äitini väläyttää hänen palkitun ylpeän hymynsä.

"Se olisi mahtavaa, sitten voisit työskennellä siellä kunnes valmistut ja siirtyä suoraan kokopäiväiseksi", hän hymyilee taas.

"Se olisi ihanne", yritän piilottaa sarkasmin. Natalie tarttuu käteeni pöydän alla ja puristaa sitä. Kun laitan haarukan suuhuni, metalli muistuttaa minua Harryn huulikorusta. Minun täytyy lakata ajattelemasta häntä. Nyt. Hymyilen Natalielle ja nostan hänen kätensä ylös että voin suudella sitä.

Aamiaisen jälkeen äitini ajaa ostoskeskukseen. Ostoskeskus on valtava ja täpötäynnä.

"Mä menen Nordströmiin, tavataan myöhemmin. Mä soitan kun olen valmis", äitini kertoo ja olen helpottunut. Otan Natalien käden omaani uudelleen ja me selaamme useita myymälöitä läpi. Hän kertoo minulle jalkapallopelistään joka oli perjantaina ja siitä miten hän ampui voittomaalin. Kuuntelen tarkkaavaisesti lisäten väliin muutaman kommentin ja kehun. Me molemmat olemme aina rakastaneet jalkapalloa ja pelanneet sitä pienestä saakka, mutta en uskonut että olisin tarpeeksi hyvä yrittääkseni collegen tasolle.

"Näytät hyvältä tänään", kerron hänelle ja hän hymyilee. Hänen täydellinen, valkoinen hymynsä on vastustamaton. Hänellä on päällään viininpunainen villatakki, valkoinen pusero ja musta polvipituinen hame. Hän käyttää villatakkeja ja hameita, mutta ne näyttävät söpöiltä hänen päällään ja ne sopivat hänen persoonallisuuteensa.

"Niin säkin Louis." Vaikka tiedän että näytän helvetiltä, hän on niin mukava sanoessaan minulle noin. Jos Harry olisi täällä, hän epäröisi sen sanomisessa. Ugh Harry. Epätoivoisena siitä että haluan hänet pois mielestäni, vedän Natalieta hänen villatakistaan lähemmäksi minua. Haluan suudella häntä mutta hän hymyilee ja työntyy taaksepäin.

"Louis, mitä sä teet? Kaikki alkaa tuijottaa meitä", hän nauraa.

"Entä sitten?" En oikeasti välitä. Yleensä välittäisin mutta juuri nyt tarvitsen vain hänet suutelemaan minua. "Suutele mua jooko", käytännössä kerjään. Hänen täytyy nähdä epätoivoni koska hän kääntää leukaani alaspäin ja suutelee minua. Hänen suudelmansa on hidas täysin ilman kiireitä. Meidän kielemme hädintuskin koskettavat toisiaan, mutta se on lämmintä ja tuttua. Odotan tulen syttymistä mutta niin ei tapahdu. En voi vertailla Natalieta Harryyn. Natalie on tyttöystäväni jota rakastan ja Harry on joku tyyppi joka sekstailee jonkun uuden kanssa joka viikonloppu ja jota virheellisesti suutelin kun olin humalassa.