After (Larry-versio suomeksi)

Luku 39:

~~

Katson Harrya, sitten Natalieta, sitten taas Harrya. Tämä ei todellakaan tule päättymään hyvin.

"Mitä sä täällä teet?" kysyn Harrylta, vaikka en halua kuulla vastausta, en ainakaan kun Natalie on täällä.

"Mitä sä luulet että mä teen täällä! Sä livahdit ulos kun mä nukuin, mitä helvettiä se oli?!" Harry räyhää. Pidätän hengitystäni kun hänen äänensä kaikuu seinistä. Viha välähtää Natalien kasvoissa ja tiedän että hän alkaa asettaa palapelin paloja kodalleen. Olen kahden vaiheilla yrittäessäni selittää Natalielle mitä on meneillään ja Harrylle miksi lähdin.

"Vastaa mulle!" Harry huutaa ja seisoo aivan naamani edessä. Olen yllättynyt Natalien astuessa väliimme.

"Älä huuda hänelle!" hän varoittaa Harrya. Olen jäätynyt paikalleni kun Harryn kasvot vääristyvät raivosta. Miksi hän on niin vihainen siitä että lähdin? Hän olisi kuitenkin potkaissut minut pihalle. Minun täytyy sanoa jotain ennen kuin kaikki vaan räjähtää kasvoilleni. Hän on varmaan vihainen vain siitä ettei saanut minua itkemään ensin.

"Harry... Älä kiltti tee tätä just nyt", pyydän. Jos hän lähtee nyt, voin yrittää selittää Natalielle mitä on meneillään.

"Tee mitä Lewis?" hän kysyy ja kiertelee Natalien ympärillä. Toivon että Natalie pitää etäisyyttä, en tahdo että Harry satuttaa häntä.

"Harry, lähde nyt vaan kiltisti niin puhutaan tästä myöhemmin", sanon ja Natalie pyörittää päätään.

"Puhutte mistä? Mitä helvettiä täällä tapahtuu?" Natalie keskeyttää. Voi ei.

"Kerro hänelle, mene ja kerro hänelle", Harry sanoo. En voi uskoa että hän tekee näin. Tiedän miten julma hän osaa olla mutta hän vie tämän aivan uudelle tasolle.

"Kerro mulle mitä Louis?" Natalie kysyy.

"Ei mitään. Sitä vaan että mä nukuin viimeyön Harryn ja Liamin luona", valehtelen. Yritän saada katsekontaktia Harryn kanssa siinä toivossa että hän lopettaisi tämän nyt mutta hän katsoo välittömästi muualle.

"Kerro hänelle Louis tai mä kerron", Harry uhkaa ja alan itkeä.

"Natalie... Mä... Mä ja Harry ollaan oltu..." aloitan. Harryn vihainen ilme vaihtuu omahyväiseksi. En voi uskoa että vietin yön hänen kanssaan, eilen illalla se tuntui mahtavalta mutta tiesin että tulisin katumaan sitä. En vain tiennyt että tilanne pääsisi näin pahaksi.

"Voi luoja", Natalie änkyttää ja hänen silmänsä alkavat vetistää. Miten minä voin tehdä tämän hänelle? Mitä helvettiä minä mietin? Natalie on niin kiltti ja Harry on niin julma että hän laittaa minut kertomaan meistä hänen edessään. Natalien kädet kohoavat hänen otsalleen ja hän ravistaa päätään.

"Miten sä pystyt Louis? Kaiken sen jälkeen mitä me ollaan koettu! Milloin tää alkoi?" Kyyneleet virtaavat hänen harmaista silmistään. Minusta ei ole koskaan tuntunut näin kamalalta, minä aiheutin nuo kyyneleet. Vilkaisen Harrya ja sitten taas Natalieta. Vihani Harrya kohtaan syö minua sisältäpäin ja tönäisen häntä sen sijaan että vastaisin Natalielle. Harry on ällikällä lyöty ja hän kompuroi taaksepäin mutta löytää tasapainonsa ennen kuin hän ehtii kaatua.

"Natalie, mä oon niin pahoillani. Mä en tiedä mitä mä ajattelin." Olen täysin rehellinen, en tiedä mitä helvettiä mietin silloin.

Kai minä uskoin että Harry pystyisi olemaan ihan kunnollinen ja voisin erota Natalien kanssa ja seurustella Harryn kanssa. Miten tyhmä voin oikeasti olla? Tai että voisin pysyä erossa Harrysta eikä Natalie saisi koskaan tietää mitä välillämme tapahtui. Ongelma on siinä että en voi pysyä erossa Harrysta. Olen jo liian syvällä, liian syvällä hänen loitsunsa lumoissa, eikä hän epäröinyt kirota minua.

Ne molemmat ovat tyhmiä ja naiiveja vaihtoehtoja, mutta en ole tehnyt yhtäkään hyvää päätöstä sen jälkeen kun tapasin Harryn.

"En mäkään tiedä mitä sä ajattelit, mä en edes tunne sua nykyään", Natalie huutaa ja kävelee ulos ovesta.

"Natalie kiltti! Odota!" huudan ja ryntään hänen peräänsä. Harry tarttuu käteeni ja yrittää vetää minut takaisin.

"Älä koske muhun! Mä en voi uskoa sua! Tää on niin alhaista Harry, jopa sulta!" huudan ja riuhdon käteni irti hänen otteestaan. Tönäisen häntä uudelleen. En ole koskaan töninyt ketään koko elämäni aikana, paitsi häntä, monia kertoja.

"Jos sä lähdet hänen peräänsä, niin tää oli tässä", hän sanoo ja minun suuni loksahtaa auki. Mikä oli tässä?

"Mikä? Mikä oli tässä? Mun tunteilla leikkiminen? Mä vihaan sua! Sä et voi lopettaa jotain mikä ei koskaan edes alkanut", sanon enkä enää edes huutaen. Hänen kätensä putoavat hänen kyljilleen ja hänen suunsa avautuu mutta hän ei sano mitään.

"Natalie!" huudan ja ryntään ulos ovesta. Juoksen käytävää pitkin ja saan hänet vihdoin kiinni parkkipaikalla. Hän huomaa minut ja kävelee nopeammin.

"Natalie kiltti, kuuntele. Mä oon pahoillani, tosi pahoillani. Mä olin juonut, mä tiedän ettei se oo mikään tekosyy mutta mä..." Pyyhkäisen silmiäni ja hänen ilmeensä pehmenee.

"Mä en voi kuunnella sua enää..." hän sanoo. Hänen silmänsä ovat punaiset. Yritän ottaa kiinni hänen kädestään mutta hän vetäytyy kauemmas.

"Natalie oikeasti, mä oon niin pahoillani. Anna mulle anteeksi, jooko?" En voi menettää häntä ja Harrya molempia samana päivänä. Vaikka Harry ei koskaan ollut minun, eikä tule koskaan olemaankaan, minuun silti sattuu nähdä miten paljon hän vihaa minua nyt. Varsinkin sen jälkeen kun hän halaili minua ja sanoi nimeni unissaan.

"Mä vaan tarvitsen vähän aikaa Louis. Mä en tiedä mitä ajatella", hän sanoo ja kuljettaa kättään täydellisesti harjattujen hiustensa läpi.

"Okei", huokaan luovuttaen. Hän vain tarvitsee aikaa päästäkseen yli tästä ja sitten kaikki on taas normaalisti.

"Mä rakastan sua Louis", hän sanoo ja yllättää minut painamalla suukon poskelleni ennen kuin hän kiipeää autoon.

--Mooi :) mä en ikinä tiä mitä kirjottasin tänne XD joten en nyt sano mitää muuta ku et seuraava luku tulee toivottavasti viimestään perjantaina, jaksakaa odottaa :D