After (Larry-versio suomeksi)

Luku 90:

~~

Seuraavana aamuna ryntäilen ympäri Harryn huonetta keräten tavaroitani että voin mennä suihkuun.
"Mä tuun sun mukaan", Harry mumisee ja alan nauraa.
"Etkä tule. Kai sä tiedät että kello on vasta kuusi aamulla? Mitä tapahtui sun 'ei heräämistä ennen puoli kahdeksaa'- säännölle?" kiusaan ja nappaan laukkuni.
"Mä saatan sut sinne", hän sanoo pyörähtäen pois sängystä. Rakastan hänen karheaa aamuääntään.
"Saatat mut minne? Kylpyhuoneeseen?" tuhahdan. "Mä olen iso poika ja mä osaan kävellä itse käytävän päähän."
"Sähän oletkin osannut kuunnella mua niin hyvin tähän mennessä", hän pyöräyttää silmiään mutta näen niissä huvittuneisuutta.
"Selvä isi, saata mut kylppäriin", vingun leikkisästi.
Harry kohottaa minulle kulmaansa ja virnistää.
"Älä käytä musta tota nimeä uudelleen tai mun täytyy viedä sut takaisin sänkyyn", hän sanoo iskien silmäänsä ja kiirehdin ulos huoneesta ennen kuin houkutus kasvaa liian suureksi.
Harry seuraa perässäni ja istuu pöntölle kun menen suihkuun.
"Sun täytyy viedä mut mun autolle, mun olisi pitänyt ajaa tänne itse." En ajatellut sitä eilen illalla.
"Sä voit mennä mun autolla, mä voin hakea sun auton."
"Aiotko sä antaa mun ajaa sun autoa?" ihmettelen.
"Joo. Mutta jos sä rikot sen niin älä tule takaisin", hän sanoo. Osa minusta tietää, että hän on jotenkuten tosissaan.
"Mun pitäisi olla huolissani siitä että sä rikot mun auton!" nauran ja hän yrittää avata verhoa, mutta työnnän sen takaisin kiinni ja kuulen hänen naurahtavan.
"Ajattele kulta, tämän päivän jälkeen sä pääset omaan suihkuun joka aamu", hänen äänensä kuuluu suihkun yli kun huuhtelen shampoon pois hiuksistani.
"Musta tuntuu että mä en tajua sitä ennen kuin me oikeasti ollaan siellä."
"Odota vaan kunnes sä näet sen, sä tuut rakastumaan siihen", hän ylpeilee.
"Tietääkö kukaan siitä että sä hankit uuden asunnon?" Tiedän jo vastauksen.
"Ei, miksi kenenkään pitäisi tietää sitä?"
"Ei pidäkään, mä vaan mietin." Hana kirskahtaa kun sammutan sen. Harry pitää minulle pyyhettä valmiina kun astun pois suihkusta ja kietoo sen vyötärölleni.
"Mä tunnen sut tarpeeksi hyvin tietääkseni että sä luulet että mä piilottelen meidän yhteenmuuttoa mun kavereilta", hän sanoo ja hän on oikeassa.
"Musta on vain outoa että sä muutat pois täältä, eikä kukaan tiedä siitä."
"Se ei johdu susta, se johtuu siitä että mä en halua kuulla paskaa siitä miten mä lähden pois veljeskunnasta. Mä kerron heille kaikille, jopa Mollylle, sitten kun me ollaan muutettu", hän hymyilee ja kietoo kätensä hartioilleni.
"Mä haluan kertoa Mollylle", nauran ja halaan häntä takaisin.
"Sovittu."
Kiellettyäni useasti Harrya koskemasta minuun kun valmistaudun, hän viimein ojentaa minulle autonsa avaimet ja lähden. Sillä hetkellä kun pääsen autoon, kännykkäni värisee.
"Aja varovasti. Mä rakastan sua." tekstissä lukee.
"Ajan. Oo sä varovainen mun autossa :) Mä rakastan sua. xo"
"Mä en jaksa odottaa että mä näen sut taas. Tavataan viideltä. Sun paska autosi on kyllä kunnossa."
"Sun pitäisi katsoa mitä sä sanot tai mä saatan vahingossa törmätä autoparkkiin sun autolla." Hymyilen itsekseni lähettäessäni viestiä.
"Lopeta mun kiusaaminen ja mene töihin ennen kuin mä tulen ja riisun sun puvun pois sun päältä."
Niin houkuttelevalta kuin se kuulostaakin, laitan kännykkäni takaisin viereiselle penkille ja käynnistän auton. Moottori alkaa hyrrätä kevyesti, toisinkuin minun autoni äänekäs ärjyntä. Klassikkoautoksi se kulkee paljon kevyemmin kuin minun autoni, Harry selvästi pitää siitä huolta. Kääntyessäni moottoritielle kännykkäni alkaa soida.
"Jessus, etkö sä kestä kahtakymmentä minuuttia ilman mua?" nauran puhelimeen.
"Louis?" naisen ääni sanoo. Natalie. Vedän kännykkäni kauemmas korvaltani ja katson näyttöä kauhuissani.
"Uh.. Sori.. Mä luulin.." änkytän.
"Sä luulit että se oli hän.. Mä tiedän", Natalie sanoo. Hänen äänensä on surullinen, eikä yhtään vihainen.
"Mä oon pahoillani." En kiellä sitä.
"Ei se haittaa", hän sanoo.
"Eli.." En ole varma mitä sanoa.
"Mä näin sun äidin eilen."
"Ai." Kipu Natalien surun täyttämästä äänestä ja muistutus äitini vihasta minua kohtaan sattuvat rinnassani.
"Joo.. Hän on melko vihainen sulle."
"Mä tiedän.. Hän uhkasi lakata auttamasta mua yliopistomaksujen kanssa."
"Hän pääsee tästä yli, mä tiedän sen. Hän on vain loukkaantunut", Natalie sanoo.
"Hän on loukkaantunut? Sä et voi olla tosissasi", tuhahdan. Natalie ei oikeasti voi puolustaa äitiäni.
"Mä olen. Mä tiedän että hän käyttäytyi väärin mutta hän on vaan vihainen siitä että sä olet.. kyllä sä tiedät, hänen kanssaan." Hänen äänessään kuuluu selvästi inho.
"No hänellä ei ole oikeutta sanoa mulle kenen kanssa mun täytyy olla. Siksikö sä soitit mulle? Että sä voisit kieltää mua olemasta hänen kanssaan?"
"En, ei Louis, en mä siksi soittanut. Mä halusin vain varmistaa että sä oot kunnossa. Me ei olla koskaan oltu näin kauaa puhumatta toisillemme, sen jälkeen kun me täytettiin kymmenen", hän sanoo. Pystyn kuvittelemaan harmistuneen ilmeen hänen kasvoillaan.
"Ai.. Anteeksi kun mä suutuin sulle. Mulla on vaan paljon asioita meneillään tällä hetkellä ja mä luulin että sä soitit koska.."
"Se että me ei olla enää yhdessä ei tarkoita sitä, ettenkö mä olisi täällä kuuntelemassa ja lohduttamassa sua", hän sanoo ja sydämeeni sattuu. Minulla on ikävä Natalieta, ei suhdettani hänen kanssaan, mutta hän on ollut suuri osa elämääni siitä saakka kun me olimme lapsia. Hän on kokenut kaiken kanssani ja minä satutin häntä enkä edes soittanut selittääkseni tai pyytääkseni anteeksi.
"Mä oon pahoillani, kaikesta", huokaisen.
"Ei se haittaa. Mä kuulin että sulla on nyt joku työharjoittelu?" hän sanoo ja keskustelumme jatkuu kunnes saavun Vancelle. Kun lopetamme puhelun, Natalie lupaa yrittää puhua äidilleni hänen käytöksestään minua kohtaan ja minusta tuntuu kuin valtava paino olisi nostettu harteiltani.
Päiväni sujuu hyvin, vietän koko päivän lukiessani ensimmäistä käsikirjoitusta loppuun ja tehden muistiinpanoja Vancelle. Harry ja minä tekstailemme päivän halki sopiaksemme yksityiskohdat siitä missä me tapaamme, ja ennen kuin huomaankaan, päivä on ohi.
Kun saavun osoitteeseen jonka Harry lähetti minulle, olen yllättynyt siitä että se on suunnileen puolessa välissä matkaa kampukselta Vancen kustantamolta. Ajomatkani olisi vain kaksikymmentä minuuttia jos asuisin täällä, kun asun täällä. Se tuntuu edelleen abstraktilta ajatukselta, minun ja Harryn yhteenmuutto.
En näe autoani kun käännyn parkkipaikalle ja kun yritän soittaa Harryn puhelimeen, se menee vastaajaan. Entä jos hän muutti mieltään? Hän kertoisi minulle siitä eikö niin? Juuri kun alan panikoida, hän kääntyy parkkipaikalle ja pysäköi viereeni. Hän on minun autossani, mutta se näyttää erilaiselta. Hopeinen maali ei ole enää halkeillutta, se on kiiltävää ja näyttää uudelta.
"Mitä sä teit mun autolle?" kysyn kun kiipeän ulos hänen autostaan.
"Kiva nähdä suakin", hän hymyilee ja suukottaa poskeani.
"Oikeasti, mitä sä teit?" Ristin käteni.
"Mä maalautin sen, jessus. Sä voisit kiittää mua", hän sanoo pyöräyttäen silmiään.
Puren kieltäni vain koska ajattelen sitä missä olemme ja mitä me aiomme tehdä. Sitä paitsi, uusi maalipinta näyttää erittäin hyvältä. En vain pidä siitä että Harry käyttää rahaa minuun ja auton maalautus ei ole halpaa.
"Kiitos", sanon hymyillen ja kiedon sormeni hänen sormiensa lomaan.
"Olehyvä. Mennään nyt sisään", hän sanoo ja alkaa johdattaa minua parkkipaikan halki.
"Sä näytät hyvältä kun sä ajat mun autoa, varsinkin tuossa puvussa. Mä en voinut lakata ajattelemasta sua koko päivänä. Mä toivon että sä olisit totellut mun ehdotusta ja lähettänyt mulle alastonkuvia itsestäsi", hän sanoo ja tönäisen häntä kyynärpäälläni.
"Sanoinpahan vaan. Se olisi tehnyt koulupäivästä paljon mielenkiintoisemman", hän kohauttaa olkiaan ja nauran.
"Täällä ollaan", Harry sanoo ja avaa oven minulle. Hymyilen hänen epätavalliselle käytökselleen ja astun sisään.
Rakennuksen aula ei ole yhtään sellainen kuin odotin. Se on täysin valkoinen, valkoinen lattia, puhtaanvalkoiset seinät, valkoiset tuolit, valkoiset sohvat, valkoinen matto ja valkoiset lamput pöydillä. Se näyttää elegantilta mutta hyvin uhkaavalta. Lyhyt kaljuuntuva mies joka on pukeutunut pukuun tervehtii meitä ja ravistaa Harryn kättä. Hän näyttää hermostuneelta meidän seurassamme, tai ehkä se johtuu vain Harryn seurasta.
"Sun täytyy olla Lewis", hän hymyilee. Hänen hampaansa ovat yhtä valkoiset kuin kirkkaat seinät.
"Louis", hymyilen korjaten häntä. Harry puree huultaan pidättääkseen omaa hymyään.
"Mukava tavata. Allekirjoitetaanko sitten?" hän kysyy.
"Ei, hän haluaa nähdä talon ensin. Miksi me allekirjoittaisimme mitään jos hän ei ole vielä nähnyt sitä?" Harry sanoo tasaisella äänellä.
Miesraukka nielaisee ja nyökkää. "Tottakai, mennään ylös", hän sanoo.
"Ole mukava", kuiskaan Harrylle kun me kolme kävelemme käytävää pitkin kohti hissiä.
"En", hän virnistää minulle ja puristaa takamustani kevyesti. Mulkaisen häntä ja hänen hymykuoppainen hymynsä kasvaa.
Mies kertoo minulle miten hieno näköala on ja että tämä on yksi parhaista ja monipuolisista asuinrakennuksista sadan mailin säteellä. Hymyilen ja Harry pysyy hiljaa kun astumme pois hissistä. Olen hämmentynyt aulan ja käytävän kontrastista. Tuntuu kuin olisimme astuneet täysin uuteen asuntoon.. Jopa uudelle aikakaudelle.
"Tässä se on", mies sanoo ja avaa ensimmäisen vastaantulevan oven.
"Tässä kerroksessa on vain viisi asuntoa, joten teillä on paljon yksityisyyttä", hän sanoo ja välttelee Harryn katsetta. Hän ehdottomasti pelkää Harrya. En voi sanoa että syytän häntä siitä, mutta sitä on huvittava katsoa.
Kuulen oman henkäykseni kun katson näkyä edessäni. Ovet ovat vanhanaikaisia kiviovia lukuunottamatta suurta lehtipuusta tehtyä ovea joka johtaa ilmeisesti olohuoneeseen. Seinät ovat tiilistä tehtyjä ja kauniita. Vahingoittuneita mutta kauniita. Ikkunat ovat suuria ja sisustus on vanhanaikaista mutta siistiä. Jos saisin suunnitella täydellisen paikan, se olisi juuri tällainen. Harry katsoo minua intensiivisesti kun katselen ympärilleni. Annan itselleni luvan mennä katsomaan muita huoneita ja annan Harryn ja miehen seurata perässä. Kylpyhuone on pieni, mutta tarpeeksi suuri meille, ja makuuhuone on yhtä täydellinen kuin loputkin asunnosta. Kolme seinistä ovat vanhanaikaisia punaisia tiiliseiniä mutta neljäs on lattiasta kattoon kirjahyllyjen peitossa. Siihen on kiinnitetty tikapuut enkä voi olla nauramatta, koska kuvittelin aina ostavani tällaisen asunnon kun valmistun yliopistosta, mutta en koskaan kuvitellut että se voisi tapahtua näin pian.
"Me voitaisiin täyttää noi hyllyt. Mulla on paljon kirjoja", Harry mumisee hermostuneena.
"Mä.. Vaan.." aloitan.
"Sä et tykkää siitä eikö niin? Mä luulin että sä tykkäisit, se vaikutti täydelliseltä sulle. Hemmetti", hän sanoo rypistäen otsaansa ja kuljettaa sormiaan hiustensa läpi.
"Ei.. Mä."
"Mennään sitten, näytä meille toinen asunto", Harry ärähtää miehelle.
"Harry! Jos sä olisit antanut mun lopettaa niin mä olisin sanonut että mä rakastan tätä", kerron hänelle. Mies näyttää ihan yhtä helpottuneelta kuin Harrykin.
"Oikeasti?" Hänen harmistunut ilmeensä muuttuu suureksi hymyksi.
"Kyllä, mä pelkäsin että tämä olisi joku hieno, kylmä asunto mutta tämä on täydellinen", kerron ja tarkoitan sitä. Keittiö on pieni ja lavuaarin ja työtason yläpuolella on monivärisiä kaakeleita tuoden huoneeseen hauskaa ilmettä. Rakastan ehdottomasti kaikkea tässä pienessä asunnossa. Aula alakerrassa säikäytti minut, ja odotin vihaavani asuntoa, mutta se ei voisi olla kauempana totuudesta. Ajattelin että tämä olisi ylihintainen, tunkkainen asunto ja olen innoissani siitä ettei se ole.
"Mä tiesin sen. No, mä aloin vähän hermostua hetki sitten mutta kun mä näin tämän asunnon, mä ajattelin heti sua. Mä kuvittelin sut tuonne.." hän osoittaa ikkunasyvennystä. "Vaan istumassa ja lukemassa kirjaa. Silloin mä tiesin että mä haluan sun asuvan täällä mun kanssa", hän sanoo. Hymyilen ja vatsassani lepattaa kun hän sanoo sen jonkun muun edessä, vaikka se onkin vain joku tuntematon kiinteistövälittäjä.
"Allekirjoitetaanko sitten?" mies vääntelehtii epämukavasti. Harry vilkaisee minua ja nyökkään. En voi uskoa että me oikeasti teemme sen. En huomioi sitä pientä ääntä sisälläni joka sanoo että tämä tapahtuu liian pian ja että olen liian nuori, kun seuraan Harrya keittiöön.

Heiii ja kyllä, mä olen vielä hengissä :D Mun piti jatkaa eilen mutta mun netti ei jostain syystä toiminu joten pääsin kirjottaan vasta tänään. Kertokaas mitä mieltä ootte luvusta :3 Jatkan varmaanki tiistaina seuraavan kerran! :)