After (Larry-versio suomeksi)

Luku 54:

~~

Käteni löytävät Harryn huoneen oven kylmän ovenkahvan ja käännän sitä. Luojan kiitos se aukeaa, hänen on täytynyt unohtaa lukita se.
"EI! Kiltti..." hän huutaa taas. Jos joku satuttaa häntä, minulla ei ole aavistustakaan mitä aion tehdä, en ajatellut tätä ihan loppuun asti. Haparoin seinää yrittäessäni löytää katkaisijaa ja löytäessäni sen napsautan valot päälle. Harry on ilman paitaa ja hän on kietoutunut paksuun peittoon, pyörien ja potkien ympäriinsä. Muistan Tristanin maininneen joskus lyhyesti että Harry näkee painajaisia, sen huhun täytyy olla totta.
Ajattelematta istun sängylle ja kosketan hänen olkapäätään. hänen ihonsa on kuuma, liian kuuma.
"Harry", sanon hiljaa, yrittäen herättää häntä. Hän kääntää päätään ja vinkaisee mutta hän ei herää.
"Harry, herää!" pyydän ja ravistan häntä kovemmin kun siirryn istumaan hajareisin hänen päälleen. Lasken molemmat käteni hänen olkapäilleen ja ravistan vielä kerran. Hänen silmänsä lennähtävät auki, ja niissä välähtää kauhu pienen hetken ennen kuin niissä näkyy hämmennys ja sitten helpotus. Hikipisarat peittävät hänen otsansa.
"Lou", hän saa sanotuksi. Se tapa miten hän sanoo nimeni rikkoo sydämeni ja samanaikaisesti se parantaa sen. Hetkessä hän heittää kätensä ympärilleni, työntäen minua eteenpäin niin että makaan hänen rinnallaan. Kosteus hänen rinnallaan yllättää minut mutta pysyn paikallani. Pystyn kuulemaan hänen sydämensä sykkeen ja tuntea sen jyskyttävän nopeasti poskeani vasten. Harry-raukka. Asetan molemmat käteni hänen kyljilleen ja halaan häntä. Hän silittää hiuksiani ja toistelee nimeäni uudelleen ja uudelleen, niin kuin olisin hänen talismaaninsa pimeässä.
"Harry, ootko sä kunnossa?" Ääneni on kuiskaustakin hiljaisempi.
"En", hän tunnustaa. Hänen rintansa kohoilee ylös ja alas nyt jo hitaammin, mutta hänen hengityksensä on vieläkin heikkoa. En halua työntää häntä puhumaan siitä mistä kauheudesta hän näkikään unta.
En kysy häneltä haluaako hän minun jäävän, jotenkin vain tiedän että hän haluaa. Kun nousen ylös sammuttaakseni lampun, hänen vartalonsa jäykistyy.
"Mä sammutan vaan valot, vai haluatko sä että ne on päällä?" kysyn häneltä. Kun hän tajuaa aikomukseni, hän rentoutuu antaen minun kurottautua lähemmäksi lamppua.
"Pois kiitos", hän pyytää. Kun huone palaa pimeyteen, lasken pääni takaisin hänen rinnalleen. Kuvittelisin että tällä tavalla makaaminen olisi epämukavaa, mutta se rauhoittaa meitä molempia. On rauhoittavaa kun voin kuulla hänen sydämensä sykkeen hänen kovan rintansa alla, se on rauhoittavampaa kuin sateen rummutus kattoa vasten. Tekisin mitä tahansa, antaisin mitä tahansa voidakseni viettää joka yön Harryn kanssa näin, maaten hänen kanssaan tällä tavalla, hänen kätensä kiedottuna ympärilleni kun hänen hengityksensä hiljalleen hidastuu.

****

Herään siihen kun Harry vaihtaa asentoaan allani. Makaan edelleen hänen päällään, polveni hänen kyljillään. Poskeni on painautunut hänen rintaansa vasten. Nostan päätäni ylös ja hän katsoo minua silmiin. Päivänvalossa en ole varma olenko sittenkään niin haluttu kuin olin eilenillalla. En pysty lukemaan hänen ilmettään, mikä saa minut hermostuneeksi. Niskaani sattuu nukuttuani koko yön Harryn kovaa rintaa vasten, ja minun täytyy venytellä jalkojani.
"Hyvää huomenta", Harry sanoo väläyttäen minulle hymykuopilla varustetun hymyn ja se saa pelkoni katoamaan.
"Hyvää huomenta." Alan kiivetä pois hänen päältään mutta hän pysäyttää minut.
"Minne sä oot menossa?" hän kysyy.
"Mun niskaan sattuu", paljastan ja hän asettaa minut makaamaan hänen vierelleen, minun selkäni hänen vatsaansa vasten. Hän yllättää minut viemällä kätensä niskalleni ja sen vuoksi hypähdän vähän. Selviän siitä kuitenkin nopeasti kun hän alkaa hieromaan niskaani. suljen silmäni ja vingahdan vähän kivusta mutta se katoaa hitaasti hänen hieroessaan.
"Kiitos", hän puhuu ennen kuin minä ehdin. Käännän päätäni katsoakseen häntä.
"Mistä?" Ehkä hän yrittää vihjata että minun pitäisi kiittää hieronnasta?
"Siitä kun... Sä tulit tänne. Ja jäit." Hänen poskensa muuttuvat punaisiksi ja hän kääntää katseensa pois minusta. Häntä nolottaa. Harrya nolottaa. Hän onnistuu aina ällistyttämään ja hämmentämään minua.
"Ei sun tarvitse kiittää mua, haluatko sä puhua siitä?" Toivon että hän haluaa, tahdon tietää mistä hän näki unta.
"En", hän ilmoittaa ja nyökkään. Haluan kysellä lisää mutta tiedän mitä tapahtuu jos teen niin.
"Sä näytät uskomattoman seksikkäältä mun paita päällä", hän kujertaa korvaani. Hän tönäisee päätäni omallaan ja kuljettaa huulensa iholleni. Tajuan että hän toi minulle paidan joka hänellä oli päällään eilen ja siksi tuoksu on niin voimakas. Silmäni sulkeutuvat vastauksena hänen täyteläisille huulilleen jotka kiertyvät korvalehteni ympärille ja vetävät sitä hellästi. Pystyn tuntemaan hänen kiihottuvan minua vasten saaden minut tuntemaan oloni uneliaaksi, sillä uskomattomalla tavalla. Harryn mielialat vaihtuvat niin useasti, mutta tällaisista mielialan muutoksista minä nautin.
"Harry", inahdan saaden hänet naurahtamaan niskaani vasten. Hän liikuttaa käsiään vartaloani pitkin, hän kuljettaa peukalonsa ylikokoisten ruudullisten yöhousujen vyötärölle. Pulssini alkaa nopeutua ja vedän henkeä kun hänen kätensä sujahtaa housujen sisään. Hänellä on aina sama vaikutus minuun, ja hetkessä tunnen oman penikseni jäykistyvän. Toisen kätensä hän nostaa poskelleni.
"Mä en vaan saa susta tarpeekseni Lou." Hänen karhea äänensä on tavallistakin syvempi himosta. Hänen kätensä liikkuu boksereideni ulkopuolella ja hän vetää minut niin lähelle itseään kuin mahdollista, hänen erektionsa painettu minua vasten. Tartun hänen käteensä ja vedän sen pois housuistani. Kun käännyn katsomaan häntä, hänen otsansa ovat rypyssä.
"Mä... Mä haluan tehdä jotain sulle", kuiskaan hitaasti, nolostuneena.
Hymy ohittaa pian rypyt hänen otsallaan ja hän ottaa leukani sormiensa väliin, pakottaen minut katsomaan häntä.
"Mitä sä haluat tehdä?" hän tiedustelee. En varsinaisesti tiedä vastausta siihen kysymykseen, tiedän vain että haluan tehdä hänen olonsa yhtä hyväksi kuin hän tekee minun. Haluan nähdä hänen menettävän hallinnan omasta vartalostaan niin kuin minulle kävi viime viikonloppuna, tässä samassa huoneessa.
"En mä tiedä... Mitä sä haluat mun tekevän?" Kokemuksenpuutteeni kuuluu selvästi äänessäni. Harry ottaa käteni omaansa ja liusuttaa sen alas kohoumalle hänen housuissaan.
"Mä haluan sun ihanat huulet kiedottuina sen ympärille." Henkäisen hänen sanojensa vuoksi, ja tunnen puristuksen jalkojeni välissä.
"Haluatko sä sitä?" hän kysyy, liikuttaen kättään ympyröissä haarojensa välissä. Hän katsoo minua suoraan silmiin, odottaen reaktiotani.
Nyökkään ja nielaisen, ansaiten hymyn häneltä. Hän nousee istumaan ja vetää minut mukanaan. Hermostuneisuus ja halu molemmat tulvivat vartalooni. Äänekäs pirinä hänen soittoäänestään kaikuu huoneen läpi ja hän ähkäisee ennen kuin nappaa kännykkänsä yöpöydältä. Hän vilkaisee näyttöä ja huokaisee.
"Mä tuun ihan just takaisin", hän ilmoittaa minulle ja katoaa huoneesta. Hän palaa muutaman minuutin kuluttua ja hänen mielialansa on taas muuttunut.
"Karen tekee aamiaista, se on melkein valmis." Hän vetää lipaston auki ja ottaa esiin t-paidan. Sitten hän vetää sen päänsä yli vilkaisemattakaan minua.
"Okei." Nousen seisomaan ja siirryn ovelle. Minun täytyy päästä takaisin huoneeseeni.
"Nähdään alhaalla." Hänen äänensävynsä on tunteeton. Nielaisen kurkussani nousevan palan. Varautunut Harry on minun vähiten suosikki Harryni, pidän siitä jopa vähemmän kuin vihaisesta Harrysta. Nyökkään ja kävelen käytävän päähän. Miksei hän vain voi pysyä hyvällä tuulella?
Haistan pekonin yläkerrasta asti ja vatsani murisee. Kuka soitti Harrylle ja miksi se sai hänet palaamaan huoneeseen niin etäisenä?
Vedän ruutuhousujen kiristysnauhan niin tiukalle kuin vain voin. Mietin pukisinko vaatteet päälleni, mutta en halua oloani epämukavaksi näin aikaisin aamulla. Jalkani kantavat minut seinällä olevan suuren peilin eteen. Kuljetan sormiani tottelemattomien hiusteni läpi ja pyyhkäisen unet silmistäni.
Kun suljen makuuhuoneeni oven, Harry avaa omansa. Sen sijaan että katsoisin häntä, keskityn tapettiin ja kävelen käytävän toista päätä kohti. Voin kuulla hänen askeleensa takanani ja kun saavutan portaikon, hänen kätensä kietoutuu kyynärpääni ympärille ja hän vetää hellästi.
"Mikä on vialla?" hän kysyy. Hän vaikuttaa huolestuneelta.
"Ei mikään Harry", tiuskahdan. Olen jo ylitunteellinen enkä ole edes syönyt vielä aamiaista.
"Kerro mulle", hän käskee ja laskee päätään niin että voin nähdä hänen kasvonsa kunnolla.
Annan periksi. "Kuka soitti sulle?"
"Ei kukaan", hän valehtelee.
"Oliko se Molly?" En halua edes tietää vastausta.
Hän ei sano mitään, mutta hänen ilmeensä paljastaa sen että olin oikeassa. Hän lähti huoneesta kun minä aioin... Tehdä sen hänelle... vastatakseen puheluun Mollyltä? Minun pitäisi olla yllättyneempi kuin olen.
"Lou, ei se ole.." hän aloittaa. Vedän käteni irti hänen otteestaan ja hänen leukansa kiristyy.
"Moi te kaksi." Liam ilmestyykäytävään ja hymyilen hänelle. Hänen hiuksensa ovat vähän pystyssä ja hänellä on jalassaan samantyyliset ruudulliset housut kuin minulla. Hän näyttää suloiselta ja uniselta. Ohitan Harryn ja kävelen kohti Liamia. Kieltäydyn näyttämästä Harrylle miten paljon minua nolottaa ja miten paljon minuun sattuu se että hän vastasi Mollyn puheluun vaikka hän oli juuri minun kanssani.
"Miten sä nukuit viime yönä?" Liam kysyy.
"Hyvin", vastaan ja seuraan häntä alakertaan jättäen turhautuneen Harryn yksikseen.
Karen on taas laittanut parastaan aamiaisen kanssa, niin kuin ajattelinkin hänen tekevän. Harry liittyy seuraamme pöytään muutaman minuutin kuluttua. Päätän täyttää lautaseni kananmunilla, pekonilla, paahtoleivällä, vohveleilla ja muutamalla viinirypäleellä.
"Kiitos niin paljon kun sä teit tämän aamiaisen meille", kiitän Karenia Harryn ja minun puolesta. Tiedän ettei Harry vaivautuisi kiittämään häntä.
"Ilo on täysin mun puolella rakas, miten sä nukuit? Toivottavasti myrsky ei pitänyt sua hereillä", hän hymyilee.
Harry jännittyy vierelläni, hän varmaan pelkää että mainitsen hänen painajaisensa. Hänen pitäisi tietää tähän mennessä etten koskaan tekisi mitään sellaista.
"Mä nukuin itseasiassa tosi hyvin, mä en todellakaan ikävöinyt mun sänkyä yliopistolla", nauran ja kaikki liittyvät siihen, paitsi tietenkin Harry. Hän juo kulauksen appelsiinimehustaan ja pitää silmänsä tiukasti seinässä. Järjetön aamiaispulina täyttää huoneen kun Ken ja Liam alkavat kinastella jalkapallopelistä.
"Jos ei haittaa että kysyn, niin onko se takapihalla oleva rakennus kasvihuone?" kysyn Karenilta ja autan häntä tyhjäämään pöydän taas kerran. Harry yllättää minut nojaamalla ovenkarmiin, hän ei tietenkään tarjoudu auttamaan, hän vain katsoo minua.
"Joo, on. Mä en oo tehnyt sille tänä vuonna paljoakaan mutta mä rakastan puutarhanhoitoa. Sun olisi pitänyt nähdä se viime kesänä", hän hymyilee. "Tykkäätkö sä hoitaa puutarhaa?"
"Tykkään, munkin äidillä on kasvihuone takapihalla ja siellä mä vietin suurimman osan mun vapaa-ajasta silloin kun mä olin lapsi."
"Oikeasti? No ehkä jos te kaksi tulette käymään vähän useammin niin me voitaisiin tehdä jotain tuolle mun puutarhalle", hän ehdottaa. Hän on niin kiltti, ja rakastava. Kaikki mitä toivon äidissä olevan.
"Se olisi ihanaa", hymyilen ja Harry selvittää kurkkuaan. Me molemmat käännymme katsomaan häntä.
"Meidän pitäisi lähteä pian", Harry sanoo ja rypistän otsaani. Tiesin etten voisi olla täällä ikuisesti, mutta tämä on ollut mukava poikkeus normaalista elämästäni, ei listoja, ei hälytyksiä, ei velvollisuuksia. En ole valmis sen loppumiseen. Harry katoaa ja palaa pian minun vaatteeni ja kännykkäni kädessään. Hän pitelee Tomsejani valmiina minulle. Sanomme kaikille näkemiin ja minä halaan Karenia ja Keniä kun Harry odottaa kärsimättömänä ulko-ovella. Lupaan heille että me palaisimme pian, toivoen että se olisi totta.

Moi vaan :) mä en ehtinytkää laittaa tätä eilen, anteeks siitä :c mulla oli taas ongelmia ton ihan lopun kanssa ja musta tuntuu et siinä on ihan hirveesti kirjotusvirheitä, kertokaa jos löydätte. Ja muutenki kertokaa mielipiteenne :3 uus luku tulee varmaanki perjantaihin mennessä :)