After (Larry-versio suomeksi)

Luku 53:

~~

Karen on tehnyt meille paljon hyvää syötävää. Syön samalla kun keskustelen Karenin kanssa hänen rakkaudestaan leipomiseen. Liam ei liity seuraamme ruokasaliin mutta se ei näytä herättävän epäilyksiä.
"Mäkin rakastan leipomista, mä vaan en oo hyvä siinä", kerron ja hän nauraa.
"Mä haluaisin opettaa sua, mä leivon aika paljon", hän kertoo ylpeästi ja hymyilen. Hänen ruskeissa silmissään on selvästi toivoa, ja nyökkään.
"Se olisi mahtavaa." Minulla ei ole sydäntä kieltäytyä. Hän todella näkee vaivaa oppiakseen tuntemaan minut. Hän uskoo minun olevan Harryn poikaystävä enkä voi sanoa hänelle mitään muuta. Harrykään ei ole tehnyt liikettä sanoakseen toisin hänelle tai isälleen, mikä antaa minulle palan toivoa. Toivon että koko elämäni olisi tällaista kuin tämä ilta, nauttien ajasta Harryn kanssa, vilkuillen häntä silmiin samalla kun juttelen hänen isänsä ja tulevan äitipuolensa kanssa. Hän on mukava, on ollut ainakin viimeisen tunnin, ja hän hieroo peukalollaan kättäni hellin liikkein ja se antaa minulle jatkuvasti perhosia. Sade jatkaa ropisemistaan ulkona ja ikkuna vinkuu.
Syötyämme jälkiruuan Harry nousee pöydästä. Katson häntä kysyvästi ja hän nojautuu eteenpäin kuiskatakseen korvaani.
"Mä tuun pian takaisin, käyn vaan vessassa", hän sanoo ja hymyilen. Katson hänen kävelevän pois ja katoavan käytävään.
"Me ei voida kiittää sua tarpeeksi, on niin ihanaa kun Harry on täällä, vaikka se olisikin vain yksi illallinen", Karen sanoo ja Ken tarttuu hänen käteensä pöydän päällä.
"Hän on oikeassa, Harryn isänä on ihanaa nähdä poikani rakastuneena. Olin aina huolissani ettei hän kykenisi... Hän oli... Vihainen lapsi", ken mutisee ja katsoo minua.
Hänen täytyy huomata kun liikahtelen epämukavasti tuolillani. "Anteeksi, ei ollut tarkoitus tehdä sun oloa epämukavaksi. Meistä vaan on kiva nähdä hänet niin onnellisena ja rakastuneena." Onnellisena? Rakastuneena? Meinaan tukehtua omaan sylkeeni ja alan yskiä. Kulautan viileää vettä kurkustani alas ja saan yskän rauhoittumaan. Käännyn takaisin katsomaan heitä. He uskovat että Harry on rakastunut minuun? Olisi uskomattoman töykeää nauraa heille mutta he eivät selvästikään tunne Harrya.
Ennen kuin saan tilaisuutta vastata Harry tulee takaisin ja kiitän taivasta ettei minun tarvinnut vastata heidän suloisiin mutta täysin vääriin oletuksiinsa. Harry ei istu alas, vaan sen sijaan hän jää seisomaan tuolini taakse kädet sen selkänojalla.
"Meidän pitäisi lähteä, mun täytyy viedä Louis takaisin sen huoneeseen", Harry kertoo heille.
"Älä ole hassu, teidän kahden pitäisi jäädä yöksi. Ulkona myrskyää ja meillä on paljon tilaa, eikö niin Ken?" Hän kääntyy kihlattuunsa päin joka nyökkää.
"Tottakai, te molemmat olette tervetulleita jäämään", hän sanoo ja Harry katsoo minua. Minä haluan jäädä. Että voin olla kauemmin Harryn kanssa, varsinkin nyt kun hän on noin hyvällä tuulella.
"Mulle ei ole väliä", vastaan yrittäen tehdä katsekontektia Harryn kanssa. En halua suututtaa häntä sillä että haluan jäädä tännen pidemmäksi aikaa. En voi lukea hänen ilmettään mutta hän ei näytä olevan ainakaan vihainen.
"Hyvä! Sitten se on sovittu. Mä näytän Louis sulle sun huoneen, paitsi jos sä nukut Harryn kanssa hänen huoneessaan?" hän kysyy eikä hänen äänessään ole syytöstä, vain kiltteyttä.
"Ei, mä haluaisin oman huoneen. Jos se vaan sopii?" kysyn ja Harry tuijottaa minua. Eli hän halusi minut omaan huoneeseensa? Ajatus innostaa minua mutta se ajatus ei tunnu mukavalta että he tietäisivät minun ja Harryn olevan siinä pisteessä vielä. Nalkuttava alitajuntani muistuttaa minua että minä ja Harry emme seurustele ollenkaan, emme ole sitä lähelläkään. Minä seurustelen jonkun kanssa joka ei ole Harry. En huomioi häntä ollenkaan niin kuin yleensäkin ja seuraan vain Karenia yläkertaan. Harry ei seuraa.
Karen näyttää minulle huoneen joka on juuri Harryn huonetta vastapäätä. Se ei ole ihan yhtä suuri kuin Harryn huone mutta se on ihan yhtä kauniisti sisustettu. Sänky on vähän pienempi ja se istuu hyvin valkoista seinää vasten. Ympäri huonetta on ripoteltu kuvia veneistä ja ankkureista. Kiitän häntä useasti ja hän halaa minua uudelleen ennen kuin jättää minut yksin huoneeseeni.
Kävelen huoneen läpi ja löydän itseni ikkunan edestä. Takapiha on paljon suurempi kuin olin luullut sen olevan. Olen nähnyt ainoastaan terassin ja puut pihan vasemmalla laidalla. Oikealla laidalla on pieni rakennus, se näyttää olevan puutarha mutta en voi sanoa varmasti rankan sateen läpi. Minun täytyy kysyä Harryltä, jos hän edes tietää. Hän ei vietä täällä paljon aikaa joten ehkä hän ei edes tiedä.
Tuijottaessani sadetta, ajatukseni alkavat laukata vapaasti. Tänään minulla oli hauskempaa Harryn kanssa kuin koskaan aikaisemmin, huolimatta hänen useista tunteenpurkauksistaan. Hän on pitänyt kädestäni kiinni, mitä hän ei tee koskaan, hän laittoi kätensä selälleni kun me kävelimme, ja hän teki parhaansa yrittäessään lohduttaa minua kun olin huolissani Liamista. Emme ole koskaan menneet näin pitkälle tässä... kaverisuhteessamme vai mikä tämä nyt onkaan. Se on se hämmentävä osa, tiedän ettemme voi emmekä tule koskaan oikeasti seurustelemaan, mutta ehkä tämä mitä meillä on nyt on tarpeeksi? En ole koskaan kuvitellut olevani tällaisessa suhteessa kenenkään kanssa, mutta tiedän etten voi pysyä kaukana hänestä. Olen yrittänyt nyt monta kertaa, eikä se koskaan toimi.
Kevyt koputus ovelta herättää minut ajatuksistani. Odotan näkeväni Karenin tai Harryn kun avaan oven, mutta sen sijaan siellä onkin Liam. Hänen kätensä ovat taskuissa ja hänen komeilla kasvoillaan on kiusallinen hymy.
"Hei", hän sanoo ja hymyilen hänelle.
"Hei, haluutko sä tulla sisään?" kysyn ja hän nyökkää vastaukseksi.
Kävelen sängylle ja istun siihen, Liam vetää nurkassa olevan pöydän vierestä tuolin ja istuu sille.
"Mä", me molemmat aloitamme samaan aikaan ja alamme nauraa.
"Sä ensin", Liam ehdottaa.
"Okei, eli mä oon pahoillani siitä että sä sait selville musta ja Harrysta sillä tavalla, se ei ollut tarkoitus kun mä menin sinne ulos. Mä halusin vaan varmistaa että se on kunnossa, tää koko illallinen hänen isänsä kanssa vaan oli hänelle rankkaa ja jotenkin me vaan päädyttiin... suutelemaan. Mä tiedän miten väärin se oli multa ja mä tiedän että mä oon ihan kamala kun mä petin Natalieta, mutta mä oon vaan niin hämmentynyt ja mä yritin pysyä kaukana Harrystä. Ihan oikeasti", hengähdän.
"En mä tuomitse sua Louis. Mä olin vaan yllättynyt kun mä näin teidät kaksi suutelemassa siellä terassilla. Kun mä menin ulos mä luulin että mä löytäisin teidät huutamasta toisillenne", hän nauraa ja jatkaa. "Mä tiesin että teidän kahden välillä oli jotain sillon kun teillä oli se riita keskellä kirjallisuuden tuntia ja sitten kun sä jäit tänne viime viikonloppuna ja kun Harry tuli takaisin ja aloitti sen tappelun mun kanssa. Kaikki merkit oli täällä, mutta mä luulin että sä kertoisit mulle, mutta kyllä mä ymmärrän miksi sä et kertonut", hän sanoo ja minusta tuntuu kuin valtava paino olisi kadonnut hartioiltani.
"Eli sä et oo vihainen mulle? Etkä ajattele musta mitenkään eri tavalla?" kysyn ja hän ravistaa päätään.
"En tietenkään. Mutta mä oon huolissani susta ja Harrystä. Mä en halua että hän satuttaa sua, ja mä uskon että hän tekee niin jossain vaiheessa. Anteeksi kun mä sanon näin, mutta sun kaverina mun täytyy kertoa se sulle", hän sanoo. Haluan alkaa puolustaa Harrya ja ehkä jopa suuttua Liamille, mutta osa minusta tietää hänen olevan oikeassa. Toivon vain että hän ei olisi.
"Eli mitä sä aiot tehdä Natalien kanssa?" hän kysyy ja ähkäisen turhautuneena.
"Mulla ei ole aavistustakaan, mä pelkään että jos mä jätän sen niin mä tuun katumaan sitä, mutta se mitä mä teen hänelle nyt, ei ole reilua. Mä tarvin vaan enemmän aikaa päättää mitä mä teen."
Hän nyökkää.
"Mä oon niin helpottunut ettet sä oo mulle vihanen", kerron ja hän hymyilee.
"Mä olin ääliö aikaisemmin, mä en vaan tiennyt mitä mä olisin sanonut. Mä oon pahoillani."
"Niin mäkin, mä ymmärrän täysin." Nousemme molemmat seisomaan ja hän halaa minua lämpimästi ja lohduttavasti kun ovi aukeaa.
"Ähm.. Keskeytinkö mä jotain?" Harryn ääni kulkee huoneen halki.
"Et, tuu vaan sisään", kerron ja hän pyöräyttää silmiään. Toivon että hän on edelleen kunnollisella tuulella.
"Mä toin sulle vaatteita joilla sä voit nukkua", hän kertoo. Hän asettaa pienen vaatekasan sängylle ja lähtee kävelemään poispäin.
"Kiitos, kyllä sä voit jäädä tännekin." En halua että hän lähtee.
"Ei, näin on hyvä", hän sanoo tiukasti ja lähtee huoneesta.
"Hän on niin sekava!" vingun ja kaadun sängylle. Liam naurahtaa ja istuu takaisin alas. "Joo, sekava on yksi oikea sana kuvaamaan mitä hän on", hän sanoo ja purskahdamme molemmat nauruun.
Liam alkaa puhua Daniellesta ja siitä miten ei jaksa odottaa että hän tulee käymään ensi viikonloppuna. Melkein unohdin sen kokon. Natalie tulee. Ehkä minun pitäisi kieltää häntä. Entä jos tämä muutos minun ja Harryn välillä onkin vain minun päässäni? Minusta tuntuu kuin jokin olisi muuttunut välillämme tänään, ja hän kertoi että hän haluaa minut enemmän kuin on koskaan halunnut ketään. Mutta hän ei varsinaisesti sanonut että hänellä on tunteita minua kohtaan, vain että hän haluaa minut.
Kun olemme jutelleet Liamin kanssa tunnin kaikesta mahdollisesta Tolstoista Seattlen siluettiin, hän sanoo minulle hyvää yötä ja perääntyy huoneeseensa jättäen minut yksin ajatusteni ja sateen rummutuksen kanssa.
Nostan vaatteet jotka Harry toi. Yksi hänen normaaleista mustista t-paidoista on punaharmaiden ruutuhousujen päällä. Nauran ajatukselle että Harry olisi joskus oikeasti käyttänyt niitä, mutta sitten tajuan ettei hän varmaankaan ole. Ne ovat siitä lipastosta joka on täynnä vaatteita, joita ei ole koskaan käytetty. Nostan t-paitaa ja huomaan sen tuoksuvan Harryltä. Hän on käyttänyt tätä, hiljattain. Tuoksu on huumaava, minttuinen ja sanoin kuvaamaton, mutta se on uusin suosikkituoksuni koko maailmassa. Suuri pari mustia sukkia on vaatteiden mukana ja otan paitani ja housuni pois ennen kuin vaihdan vaatteet. Housut ovat aivan liian isot mutta ne ovat tosi mukavat. Menen makuulle sängylle ja vedän peiton rintaani, silmät kiinni katossa kun käyn päivän tapahtumia läpi mielessäni. Tunnen ajautuvani uneen, uneen vihreistä silmistä ja mustista t-paidoista.
"EI!!" Harryn ääni huutamassa tuota sanaa säpsäyttää minut hereille. Kuulenko vain harhoja?
"Kiltti, ei!" hän huutaa uudelleen. Hyppään pois sängystä ja juoksen käytävän päähän.

Moi vaan taas, miten menee? mulla alko syysloma, joten lukuja saattaa tulla joko useemmin tai harvemmin nyt viikon ajan, riippuen siitä et oonko kotona koska mä en tiedä vielä :D
kertokaa kommenteissa mielipiteitä luvusta ja jos löysitte kirjotusvirheitä, musta tuntuu et mun sormet ei yhtään totellu mua ku yritin kirjottaa ;__; kuitenkinn uus luku tulee varmaan viimestään tiistaina :)