After (Larry-versio suomeksi)

Luku 51:

~ ~

Ryntään takaovelle siinä toivossa että saisin Harryn kiinni. Hän on kaatanut terassilla olevan pöydän kumoon ja hän kulkee edestakaisin terassia toinen käsi nyrkissä kyljellään ja toisella hän repii paksuja hiuksiaan.
En tiedä miten voin parantaa tilannetta, tai onko se edes mahdollista, mutta tiedän että olen mieluummin täällä ulkona Harryn kanssa kuin ruokasalissa hänen kohtauksensa jälkeen. Tunnen olevani vastuussa koko tilanteesta kun suostuin tulemaan tänne vaikka Harry ei halunnut, ja nyt huomaan miksi.
Harry huomaa minut ja tuijottaa minua ärsyyntyneesti ja kääntyy pois minun lähestyessäni häntä.
"Harry." Pidän ääneni lempeänä ja matalana.
"Älä, Louis", hän varoittaa. Hän on aina varoittelemassa minua mutta en ikinä kuuntele. "Mä tiedän mitä sä aiot sanoa. Sä aiot sanoa että mun täytyy mennä takaisin ja pyytää anteeksi mutta mä en totta helvetissä aio tehdä niin joten älä tuhlaa aikaasi. Mikset sä vaan mee sinne takaisin ja nauti illallisestasi että sä voit jättää mut yksin!" hän sanoo vihaisesti.
"En mä halua mennä sinne takaisin", on ainoa asia minkä saan sanotuksi.
"Mikset? Sä sovit täydellisesti niiden tekopyhien ja tylsien henkilöiden joukkoon."
Auts. Miksi minä olenkaan täällä? Ai niin, ollakseni Harryn nyrkkeilysäkki.
"Tiedätkö mitä?" Korotan ääntäni. "Selvä! Mä lähden, mä en tiedä miksen mä vaan voi lakata yrittämästä sun kanssa!" huudan. Toivon etteivät muut kuule minua sisälle.
"En mäkään! ilmeisesti sä et vaan ymmärrä vihjeitä." Samalla hetkellä kun sanat lähtevät hänen huuliltaan, tunnen palan kasvavan kurkussani.
"Se vihje on hyvin ymmärretty." Yritän niellä poltteen jonka hänen sanansa aiheuttivat mutta se on lähes mahdotonta. Vilkaisen Harrya ja hänen kylmät silmänsä kohtaavat omani.
"Se siitä? Toi on sun puolustus?" hän nauraa ja ravistaa hiuksiaan.
"Sä et ansaitse enempää mun ajasta. Sä et ansaitse edes sitä että mä puhun sulle, tai niitä mukavia ihmisiä jotka järjestää tällasen illallisen vaan siksi että sä voit pilata sen! sitä sä teet, pilaat asioita, kaiken! Ja mä oon kyllästynyt olemaan yksi niistä asioista", huudan.
Epämiellyttävät kyyneleet kastelevat kasvoni kun Harry astuu minua kohti. Peruutan taaksepäin, jalkani ovat eri mieltä mutta kompuroin niiden yli. Harry ojentaa kättään pitääkseen minut paikallani mutta tartun sen sijaan kaiteeseen. En halua tai tarvitse hänen apuaan.
"Sä oot oikeassa." Hän kuulostaa rättiväsyneeltä.
Mitä?
"Mä tiedän." Käännyn taas hänestä poispäin.
Hän kietoo kätensä ranteeni ympärille ja vetää minut rintaansa vasten. Nojaan häneen epäröimättä hetkeäkään, haluan niin kovasti koskettaa häntä, mutta tiedän olla tekemättä niin. Pystyn kuulemaan sydämeni raskaan tykytyksen rinnassani. Mietin pystyyköhän hänkin kuulemaan sen, vaikuttaa mahdottomalta että hän ei kuulisi. Pystyyköhän hän tuntemaan kiihtyneen pulssini ranteessani? Hänen silmänsä ovat täynnä vihaa ja tiedän että omani näyttävät samanlaisilta.
Varoittamatta hän työntää huulensa omiani vasten niin kovasti että se melkein sattuu. Hänen liikkeensä on niin täynnä epätoivoa ja nälkää että joudun eksyksiin. Olen eksynyt Harryyn. Eksynyt suolaisten kyyneleideni makuun meidän molempien huulilla, eksynyt hänen sormiinsa jotka vaeltavat hiuksissani. Hänen kätensä kulkevat hiuksistani vyötärölleni ja hän nostaa minut terassin kaiteelle. Levitän jalkani ja hän siirtyy niiden väliin, irroittautumatta huulistani. Ilman täyttää lämpö ja henkäykset kun olemme kietoutuneet toisiimme. Sipaisen hampaillani hänen alahuultaan saaden hänet voihkaisemaan ja vetämään minut lähemmäs kunnes rintojemme välillä ei ole yhtään tyhjää tilaa.
Takaovi vingahtaa auki, rikkoen taian. Olen kauhistunut kun Liamin pehmeät silmät kohtaavat omani. Hänen poskensa ovat punehtuneet, ja hänen silmänsä ovat laajentuneet kauhusta. Työnnän Harryn kauemmas itsestäni ja hyppään alas kaiteelta, asettaen paitaani paremmin kun jalkani koskettavat terassin lattiaa.
"Liam, mä.." Aloitan. Hän nostaa kätensä ylös hiljentääkseen minut ja astuu meitä kohti. Harryn hengitys on niin äänekästä että vannnon sen kaikuvan koko talossa ja lähimetsässä. Hänen poskensa ovat tulessa ja silmät selällään.
"Mä en ymmärrä? Mä luulin että te vihasitte toisianne, ja nyt te ootte täällä.. Louis sulla on tyttöystävä, mä en uskonut että sä olisit tällainen", hän sanoo. Hänen sanansa ovat kovat mutta hänen äänensä on pehmeä.
"En mä ole... Mä en tiedä mitä tää on", osoitan minua ja Harrya. Harry pysyy hiljaa, mihin olen tyytyväinen. Minua nolottaa oma käytökseni ja nolostukseni vain monin kertaistuu Liamin selvän pettymyksen vuoksi.
"Natalie tietää, tai siis siitä aikaisemmasta. Mä aioin kertoa sulle, mä en vaan halunnut että sä ajattelisit mua mitenkään eri tavalla", puolustan itseäni, vaikka tiedän olevani väärässä. Niin tosi väärässä.
"Mä en tiedä mitä mun pitäisi ajatella..." Liam sanoo ja kävelee ovea kohti. Niin kuin suoraan elokuvasta, ukkosen järähdys kuuluu ilmassa.
"Näyttää siltä että tulee myrsky", Harry sanoo tutkien katseellaan tummenevaa taivasta. Hänen punehtuneesta ulkomuodostaan huolimatta hänen äänensä on rauhallinen.
"Myrsky? Liam just sai meidät kiinni... Suutelemassa", sanon ja tunnen tulen viimein sammuvan välissämme.
"Kyllä hän pärjää."
Katson häntä, odottaen näkeväni ylimielisen ilmeen, mutta sitä ei näy. Hän laittaa kätensä selälleni ja hieroo hellästi. Tuli syttyy uudelleen. Olen edelleen vasta toipumassa suudelmasta, ja nyt hän lohduttaa minua? En osaa päättää kumpi on järkyttävämpää.
"Haluatko sä mennä takaisin sisään vai haluatko sä että mä vien sut kotiin?" hän kysyy. Ällistyttävää miten äkillisesti hänen mielensä voi muuttua vihaisesta himokkaaseen ja sitten rauhalliseen.
"Mä haluaisin mennä takaisin sisään lopettamaan illallisen, mitä sä haluat tehdä?"
"Kai me voidaan mennä takaisin sisään, ruoka on melko hyvää." Hän hymyilee ja kiusallisesta tilanteesta huolimatta, huomaan nauravani.
"Toi on mun suosikkiääni", Harry yllättää minut sanomalla.
"Sä oot paljon paremmalla tuulella." Katson häntä ja hän hymyilee taas.
"Mäkään en ymmärrä sitä", hän sanoo hieroen niskaansa niinkuin hän aina tekee.
Eli hän on ihan yhtä hämmentynyt kuin minä? Toivon etteivät tunteeni häntä kohtaan olisi niin vahvat, niin voisin tulla hänen kanssaan paljon paremmin toimeen. Kun hän sanoo tuollaisia asioita, se saa minut välittämään hänestä paljon enemmän. Toivon vaan että hän voisi tuntea samoin, mutta Tristan ja Harry itse ovat varoittaneet ettei niin tule koskaan käymään. Muistan kun hän sanoi, etten ole hänen tyyppiään, se sattui vähän mutta minäkään en sanoisi hänen olevan minun tyyppiäni joten se ei haitannut. Olisinpa tiennyt silloin, että hän nostaisi minut terassin reunalle suudellakseen minua vain kuukautta myöhemmin.
Myrsky jyrähtää uudelleen ja Harry tarttuu käteeni. "Mennään sisään ennen kuin alkaa sataa." Nyökkään ja hän avaa oven ja menemme sisään.
hän ei irrota otettaan kädestäni kun kävelemme ruokasaliin. Liamin silmät kiinnittyvät käsiimme mutta hän ei sano mitään. Vaikka en haluaisikaan Liamin näkevän sitä, rakastan sitä miltä Harryn käsi tuntuu omassani. Rakastan sitä liian paljon vetäytyäkseni pois. Liam keskittyy taas lautaseensa kun istumme alas. Harry päästää irti kädestäni liian pian ja katsoo Karenia ja hänen isäänsä.
"Mä oon pahoillani kun mä huusin sulle sillä tavalla", hän mumisee isälleen. Yllätys on selvänä kaikkien kasvoilla ja Harry kääntää katseensa pöytään.
"Mä toivon etten mä pilannut illallista johon te käytitte niin paljon vaivaa", hän jatkaa. En voi olla tarttumatta Harryn käteen ja puristamatta sitä kevyesti.
"Ei se haittaa Harry, me ymmärretään. Ei anneta sen pilata iltaa, me voidaan silti nauttia ruuasta", Karen hymyilee kun Harry katsoo häntä. Hän hymyilee Karenille pienesti, ja tiedän että hän käyttää siihen paljon vaivaa. Ken ei sano mitään mutta hän nyökkää Harrylle kuin sanoakseen "ei se haittaa." Anteeksianto on nähtävästi vahva piirre tässä perheessä muilla paitsi Harrylla.
Alan hitaasti vetää kättäni irti Harryn omasta mutta hän asettaa sormensa omieni lomaan ja katsoo minua sivuttain. Toivon ettei kasvoillani näy se yllättynyt mutta miellyttynyt ilme miltä minusta tuntuu sisältäpäin. Ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun tapasin Harryn, en kyseenalaista sitä miksi pidän kiinni hänen kädestään pöydän alla illallisella hänen perheensä kanssa vaikka seurustelen vielä Natalien kanssa.
Illallinen jatkuu hyvin mutta ajattelen Kenin olevan vähän enemmän uhkaava nyt kun tiedän hänen olevan WSU: n kansleri. Se on valtava juttu. Ken kertoo meille siitä kun hän muutti Englannista, ja miten hän rakastaa Amerikkaa, erityisesti Washingtonia. Harry pitää edelleen kädestäni kiinni vaikka meillä molemmilla on vaikeuksia syödä yhdellä kädellä, mutta se ei näytä haittaavan kumpaakaan.
"Sää voisi olla parempi, mutta täällä on kaunista", hän miettii ja nyökkään.
"Mitkä on sun suunnitelmat collegen jälkeen?" Karen kysyy minulta kun kaikki saavat syötyä.
"Mä muutan Seattleen, ja toivottavasti työskentelen kustannusalalla samalla kun mä kirjoitan ensimmäistä kirjaani", sanon ylpeästi.
"Kustannusalalla? Onko sulla mitään tiettyjä kustantamoja mielessä?" Ken puhuu.
"Ei oikeastaan, mä otan minkä tahansa mahdollisuuden että saan jalkani oven rakoon. Mä tiedän miten vaikeaa opiskelijan on löytää mitään työtä joten en mä oo nirso."
"Sehän on mahtavaa, mulla sattuu olemaan hyviä yhteyksiä Vancen Kustantamolle, oletko sä kuullut siitä?" hän kysyy ja katson Harrya. Hän oli aikaisemmin maininnut tuntevansa jonkun Vancen Kustantamolta.
"Joo, mä oon kuullut siitä hyviä asioita", hymyilen.
"Mä voin soittaa sinne sun puolesta jos sä haluat, se olisi sulle hyvä tilaisuus ja sä vaikutat välkyltä nuorelta mieheltä, olisi mukavaa auttaa sua"", hän tarjoutuu ja vedän käteni pois Harryn kädestä ja asetan sen leukani alle.
"Oikeasti? Se olisi niin kilttiä! Mä todella arvostan sitä", kerron ja lasken käteni takaisin pöydän alle etsien Harryn kättä mutta hän siirtää sen nopeasti pois. No, hänen käytöksensä ei kestänyt kauaa.
Ken kertoo että hän soittaisi sille kenet ikinä hän tunteekaan, maanantaina ja kiitän häntä toistuvasti. hän sanoo ettei siitä ole vaivaa ja että hän haluaa auttaa milloin vain pystyy. Harry poistuu paikalta kohteliaasti kun Karen alkaa tyhjätä pöytää, ja tällä kertaa päätän olla seuraamatta häntä.
"Voinko mä auttaa?" Kysyn Karenilta ja hän hymyilee arvostavasti.
"Se olisi kilttiä", hän säteilee ja autan häntä siivoamaan pöydän. Käynnistän tiskikoneen sillä aikaa kun hän tiskaa suuria tarjoiluastioita joita ei voi laittaa tiskikoneeseen. Toivon todella että Harry ei olisi tuhonnut niin suurta määrää hänen kulhoistaan, hän voi joskus olla niin ilkeä.
"Jos ei haittaa että kysyn, niin miten kauan sinä ja Harry olette tapailleet?" hän punastuu omasta kysymyksestään mutta minä hymyilen hänelle lämpimästi.
"Me ollaan tunnettu toisemme vasta kuukausi, Harry on mun kämppiksen Tristanin kaveri." En varsinaisesti sanonut että minä ja Harry emme seurustele, väistin vain kysymyksen.
"Mä en ole tavannut ketään Harryn kavereista. Mä oon nähnyt heitä vaan etäisyydeltä, mutta sä, sä oot.. No, sä oot erilainen kuin ne joihin mä oon törmännyt." Oletan että hän yrittää sanoa etten minä ole tatuointien ja lävistysten peitossa niin kuin he, mutta hän on liian kohtelias sanoakseen niin.
"Joo, mä ja Harry ollaan tosi erilaisia", sanon tarkoittaen sitä enemmän kuin hän arvaakaan.
Valot välähtävät ja sade alkaa rummuttaa kattoa vasten.
"Vau, tuolla todella sataa kaatamalla", Karen sanoo ja sulkee pienen ikkunan tiskialtaan takana.
"Harry ei ole niin paha kuin hän näyttää." Hänen äänensä on niin herttainen kun hän sanoo sen enkä voi olla nauramatta. En voi edes kuvitella mitä kamalia asioita Harry on sanonut hänelle sen jälkeen kun he tapasivat ja olen täysin tietoinen siitä että hän tuhosi Karenin astiat.
"Häneen vain sattuu, haluan uskoa ettei hän aina tule olemaan tällainen. Mun täytyy sanoa että mä olin erittäin yllättynyt että hän tuli tänään, ja mä voin vaan uskoa että se oli sun vaikutusta."
Hän yllättää minut kietomalla kätensä ympärilleni ja vetämällä minut halaukseen. Epävarmana siitä mitä tehdä tai sanoa, halaan häntä takaisin. Hän vetäytyy takaisin mutta pitää hyvinhoidetut kyntensä olkapäilläni.
"Oikeasti, kiitos", hän sanoo ja nostaa kätensä pois olkapäiltäni. Hän hieraisee silmäänsä ja jatkaa tiskaamista. Hän on liian kiltti että voisin sanoa ettei minulla ole minkäänlaista vaikutusta Harryyn. Hän tuli tänään vain koska minäkin tulin, ja hän halusi ärsyttää minua.
Kun saan tiskikoneen täytettyä, tuijotan miten sadepisarat valuvat alas ikkunaa pitkin. On merkittävää, miten Harryllä, joka vihaa kaikkia paitsi itseään ja ehkä äitiään, on näin paljon ihmisiä jotka välittävät hänestä mutta hän kieltää itsensä välittämästä heistä. Hän on onnekas kun hänellä on heidät, meidät. Tiedän olevani yksi niistä ihmisistä, tekisin mitä tahansa Harryn vuoksi, vaikka kieltäisinkin sen hänen kuullen, tiedän että se on totta. Minulla ei ole ketään, paitsi Natalie ja äitini ja he yhdessäkään eivät välitä minusta niin paljon kuin Harryn tuleva äitipuoli välittää hänestä.
"Mä käyn katsomassa missä Ken on, ole kuin kotonasi kulta", Karen sanoo minulle. Nyökkään ja päätän mennä etsimään Harryn tai Liamin, kumman tahansa näenkään ensin.
Liamia ei näy alakerrassa joten menen Harryn huoneeseen yläkertaan. Toivon että hän on siellä. Jos ei niin minun täytyy vain mennä yksin istumaan alakertaan. Käännän kahvaa mutta se ei hievahsa. Hän on lukinnut oven.
"Harry?" Yritän puhua hiljaa jotta kukaan ei kuuulisi minua. Koputan rystysilläni ovea mutta en kuule mitään. Juuri kun aion kääntyä ympäri kuulen kilahduksen ja ovi aukeaa.
"Saanko mä tulla sisään?" kysyn ja hän nyökkää kerran ja avaa ovea juuri tarpeeksi että pääsen sisään. Huoneessa on hento tuulenvire ja pystyn haistamaan viileän sateen tuoksun erkkerin läpi. Hän kävelee sinne ja istahtaa ikkunan ympäröimälle penkille ja nostaa polvensa ylös. Hän tuijottaa ikkunasta ulos mutta ei sano minulle sanaakaan. Istun Harrya vastapäätä ja odotan kun sateen rummutus muodostaa rauhallisen rytmin.
"Mitä tapahtui?" kysyn viimein. Hän katsoo minua hämmentyneesti.
"Siis alhaalla, sä pidit kiinni mun kädestä ja sitten... Miksi sä päästit irti?" Minua nolottaa epätoivo äänessäni. Kuulostan liian takertuvaiselta mutta sanat lähtivät jo suustani.
"Etkö sä jostain syystä halua että mä otan sen työharjoittelun? Sä tarjouduit auttamaan mua aikaisemmin?" kysyn.
"Se siinä juuri onkin Louis, mä haluan olla se joka auttaa sua, ei hän", hän sanoo.
"Miksi? Ei se oo kilpailu, ja sä tarjouduit ensin, joten kiitos." yritän helpottaa hänen stressiään vaikka en ymmärräkään mitä väliä sillä on.
Hän huokaisee ärtyneesti ja halaa polviaan. Hiljaisuus roikkuu yllämme kun me molemmat tuijotamme ulos ikkunasta. Tuuli on yltynyt, keinuttaen puita edes ja takaisin, ja valaistus on nyt tiheämpää.
"Haluatko sä että mä lähden nyt? Mä voin soittaa ja kysyä voiko Tristan ja Steph hakea mut", kuiskaan. En halua lähteä mutta lopulta minun täytyy ja Harryn kanssa hiljaisuudessa istuminen saa minut hulluksi.
"Lähteä? Mistä sä pääset siihen että mä haluan sun lähtevän siitä että mä haluan auttaa sua?" hän korottaa ääntään.
"En mä tiedä, sä et puhu mulle ja myrsky yltyy.." änkytän.
"Sä oot raivostuttava, todellakin raivostuttava Lewis."
"Miten?" vinkaisen.
"Mä haluan kertoa sulle että mä... Että mä haluan auttaa sua ja mä pidän sua kädestä mutta se ei auta yhtään... Sä et vieläkään tajua sitä. Mä en tiedä mitä muuta mun pitää tehdä." Hän nostaa kätensä kasvoilleen. Hän ei mahdollisesti voi tarkoittaa sitä mitä luulen hänen tarkoittavan?
"Tajua mitä? mitä mä en tajua Harry?"
"Että mä haluan sut. Enemmän kuin mä oon koskaan halunnut ketään tai mitään mun koko elämän aikana." Hän kääntää katseensa pois minusta.
Vatsani tekee voltin ja päässäni alkaa pyöriä. Ilmapiiri välillämme on taas muuttunut. Harryn odottamaton tunnustus iski minuun kovaa koska minäkin haluan hänet. Enemmän kuin mitään. Olen varma ettei samalla tavalla, mutta hänkin haluaa minut. Enemmän kuin mitään.
"Mä tiedän ettet sä... Ettet sä tunne samalla tavalla mutta mä.." hän aloittaa ja tällä kertaa minä keskeytän hänet.
Siirrän hänen kätensä pois hänen polviltaan ja vedän häntä minua kohti. Hän leijuu yläpuolellani, epävarmuus selvänä hänen vihreissä silmissään. Tartun sormellani hänen paitansa kaulukseen ja vedän häntä lähemmäs. Hän asettaa kätensä reiteni viereen penkille ja katson häntä uudelleen. Odotin hänen jo suutelevan minua tähän mennessä.
"Suutele mua", pyydän ja hän liikuttaa päätään lähemmäs. Hän nojautuu lähemmäs ja kietoo kätensä selkäni taakse ja kaataa minua taaksepäin niin että selkäni on pehmustettua penkkiä vasten. Hän laskee vartalonsa jalkojeni väliin.
Harryn kasvot ovat senttien päässä omistani kun nostan päätäni suudellakseni häntä, en voi enää odottaa. Kun huulemme kohtaavat, hän vetäytyy vähän taaksepäin, hän painaa päänsä kaulaani vasten, painaen pienen suukon sinne, ja tuoden hitaasti huulensa takaisin. Hän suutelee suupieliäni, sitten leukaani, lähettäen kylmiä väreitä lävitseni. Hänen huulensa koskettavat omiani vielä kerran ja hän kuljettaa kieltään alahuulellani ennen kuin hän sulkee huulensa omieni ympärille ja avaa ne uudelleen. Suudelma on lempeä ja hidas, kun hän kiertää kieltään omani ympärillä. Toinen hänen käsistään lepää lantiollani, nyrkissä paitani helman ympärillä. Toisella kädellään hän silittää poskeani lempeästi samalla kun hän suutelee minua. Käteni ovat kietoutuneet hänen selkänsä ympärille, halaten häntä tiukasti itseäni vasten. Jokainen solu minussa haluaa näykätä hänen huultaan, vetää paidan pois hänen päältään, mutta pehmeä ja lempeä tapa millä hän suutelee minua tuntuu vielä paremmalta kuin tavanmukainen tulen polte.

Heei ja anteeks ku tässä kesti pidempään ku lupasin, mutta nyt lukuja pitäs taas tulla normaaliin tahtiin eli suunnilleen kaks kertaa viikossa :) mä en tykkää tän luvun lopusta yhtään, jotenki tönkösti kirjotettu :c mutta jooo seuraava luku viimestään perjantaina, kertokaa mielipiteitä ! :)