After (Larry-versio suomeksi)

Luku 50:

~~

"Mitä helvettiä toi oli?" Tristan kysyy.
"Mä en oikeastaan tiedä", myönnän. Juuri kun ajattelen ettei Harry voisi olla enää hämmentävämpi, hän tekee jotain tällaista. En tiedä miksi hän haluaisi ajaa minut, mutta olen varma että saan selville hänen aikeensa pian. Voin kai vain toivoa parasta.
"Mä en voi uskoa että toi just tapahtui! Siis Harry... Se miten se tuli tänne, se oli niinkuin hermostunut tai jotain! Voi luoja! Ja se tarjoutui ajamaan sut illalliselle.. Hetkonen, kenen kanssa sä menet illalliselle? Ja sä luulit että sä jätit jotain sen autoon, eli sä oot ollut hänen autossaan tänään? Vai puhuiko hän eilisestä? Miten multa jäi niin paljon välistä?! Mä tarvitsen yksityiskohtia!" hän jaarittelee ja istuu pienen sänkyni reunalle.
Selitän hänelle miten Harry ilmestyi tänne eilen illalla ja me katsoimme yhdessä elokuvia ja hän nukahti, ja sitten me menimme etsimään autoa tänään. Jätän pois kaikki yksityiskohdat hänen isästään, paitsi sen että olen menossa hänen luokseen illalliselle tänään. Olen erittäin kiitollinen siitä että Tristan on niin tyytyväinen tämän ja eilisen päivän yksityiskohtiin ettei hän kysele enempää Harryn isästä.
"Mä en voi uskoa että se oli yötä täällä, se on valtava juttu. Siis Harry ei vaan jää yöksi kenenkään luokse, niin kuin ikinä. Eikä se koskaan anna kenenkään jäädä yöksi hänen kanssaan. Mä kuulin että sillä on painajaisia tai jotain. En mä tiedä, mutta oikeasti, mitä sä oot tehnyt hänelle? Olisinpa mä kuvannut sen miltä hän näytti tullessaan tänne!" Tristan nauraa, hän on selvästi erittäin kiinnostunut minun ja Harryn... Kaveruudesta. En edes tiedä miksi minun pitäisi kutsua sitä mitä me teemme.
"Mä en vieläkään oo sitä mieltä että tää on hyvä idea, mutta sä näytät pärjäävän sen kanssa paremmin kuin useimmat, oo vaan varovainen", hän varoittaa uudelleen. Minusta tuntuu että hän haluaisi sanoa jotain muutakin mutta hän vain täyttää suunsa popcornilla.
Mitä minä olen tehnyt Harrylle? En mitään, se on varmaa. Hän ei vain ole tottunut olemaan mukava, ja jostain syystä hän on mukava minulle. Ehkä vain todistaakseen että hän voi? En ole varma, ja jos mietin asiaa yhtään kauempaa kuin kolmekymmentä sekuntia saan varmasti päänsäryn.
Sanon jotain Stephistä ja Tristan vaihtaa puheenaiheen siihen. Yritän kiinnittää huomiota hänen kertomuksiinsa eilisistä bileistä, miten Molly päätyi olemaan ilman paitaa (yritä arvata) ja miten Tessa löi Niallin humalaisessa kädenväännössä. Hän vannoo että se oli yksi niistä illoista jotka ovat hauskempia kun sinä olet paikalla. Minun ajatukseni vaeltavat takaisin Harryyn, tietenkin, ja tarkistan paljonko kello on varmistaakseni että minulla on tarpeeksi aikaa valmistautua iltaa varten. Kello on nyt neljä, ja minun pitäisi alkaa valmistautumaan viideltä.
Kysyn Tristanilta voiko hän pyytää Stephin käymään että hän voi laittaa hiukseni niin kuin hän teki eilen.
Steph tulee puolen tunnin kuluttua ja on täysin haltioissaan koska pyysin häntä tekemään minulle uuden muodonmuutoksen. En ole varma miksi käytän niin paljon vaivaa näyttääkseni hyvältä jossain perheillallisella jonne minun ei pitäisi edes mennä, mutta teen niin kuitenkin. Steph päättää laittaa hiukseni samalla tavalla kuin eilen, ja se näyttää hyvältä.
Oliko se todella vasta eilen? Tuntuu siltä kuin siitä olisi ikuisuus.
Päätän pukea päälleni viininpunaisen paitani ja löysät khakihousuni riippumatta siitä että steph käskee minun pukea jotain Tristanin kaapista. Minun omat vaatteeni ovat kuitenkin mukavia ja konservatiivisia, ja sen lisäksi tämä paita on suosikkini.
Olen enemmän hermostunut matkasta Harryn isän talolle kuin itse illallisesta. Leikin paitani helmalla ja kävelen huoneen ympäri muutaman kerran ennen kuin Harry vihdoin koputtaa oveen. Molemmat Tristan ja Steph hymyilevät minulle oudosti kun avaan oven.
"vau Louis, sä öhm.. Näytät kivalta", hän mumisee ja hymyilen. Mistä lähtien hän on sanonut 'öhm' jokaisessa lauseessa?
"Pitäkää te kaksi hauskaa", Tristan sanoo ja Steph iskee minulle silmää. Harry näyttää heille molemmille keskisormea ja he molemmat vastaavat sivistymättömään käytökseen kun hän sulkee oven perässämme.
Harry ja minä kiipeämme autoon ja hän laittaa radion päälle mutta pitää äänen hiljaisella. Alan hermostua illallisesta. Ajomatka on kiusallinen ja Harry käyttäytyy oudosti.
"Mä en tiedä miksi sä pukeuduit noin hienosti illalliselle mun isän luoksi kun edes mä en mene sinne. se on outoa", hän töksäyttää yht'äkkiä. Pyöräytän silmiäni ja hakkaan mielessäni päätäni ikkunaan. Tiesin ettei hänen hyvä käytöksensä kestäisi.
En huomioi hänen loukkaustaan vaan jään odottamaan seuraavaa. ja toden totta, hän ei hukkaa aikaa.
"Tiedoksi vaan, mä en sitten tule hakemaan sua", hän lisää ja nyökkään. En halua saapua Harryn isän luokse happamalla mielellä.
"Kuulitko sä mua?"
"Kyllä, mä kuulin sut. Enkä mä odottanutkaan sitä", huokaan ja nojaan päätäni ikkunaa vasten. Tiedän että ärsytän häntä vain enemmän kun en sano hänelle vastaan mutta en välitä siitä.
"Mikset sä puhu mitään?" Hänen äänensä kuulostaa liian kovalta pienessä autossa.
"Koska sä olet huonolla tuulella jostain mulle tuntemattomasta syystä enkä mä halua nyt riidellä sun kanssa."
"Sulle tuntemattomasta syystä? oikeasti?" hän ärisee.
"Miten kauan vielä että me ollaan perillä?" Jätän hänen kysymyksensä täysin huomiotta.
"Hemmetti Louis! Miksi sä olet niin vaikea koko ajan?"
"Sä se tässä olet vaikea, sä yrität alottaa riitaa mun kanssa mutta mä en jaksa sitä. Mä olen kyllästynyt tähän edestakaisin- paskaan sun kanssa. Nyt sä oot joko kivempi mulle tai mä en puhu sulle mitään", kerron hänelle tarkoittaen sitä.
"En mä tee niin."
"Teetpäs. Sulla ei oo mitään syytä olla suuttunut mulle mutta siinä sä loukkaat mua ja pilkkaat mua. Mä vaan yritän näyttää hyvältä illalliselle sun perheen kanssa kun sä et suostunut menemään sinne", hengähdän.
"En mä pilkannut sitä miltä sä näytät, mä... En mä tiedä.. Mutta mua vaan ärsyttää ihan vitusti että sä menet sinne", hän myöntää ja haluan kurkottaa häneen koskettaakseni häntä niin kovasti, vaikka vain silittääkseni hänen kättään lempeästi. Jos Harry olisi normaali, voisin tehdäkin sen.
"Miksi sä sitten tarjouduit ajamaan mut? Sä tulit koko matkan mun huoneeseen asti ja tarjouduit, miksi?"
"En mä tiedä Louis, ehkä siksi että mä voisin nähdä sut." Hänen äänensä on hiljainen ja tunnustus on niin yksinkertainen, mutta hänen sanansa kolahtavat minuun.
"Älä pelaa mitään pelejä mun kanssa Harry", varoitan.
"En pelaakaan. Voidaanko me vaan jutella? Siis oikeasti jutella?"
"Nyt? Eikö me voida tehdä sitä illallisen jälkeen? Mä en halua myöhästyä", kerron hänelle. En oikeastaan välitä kovin paljon myöhästymisestä, mutta en ole valmis juttelemaan Harryn kanssa. En tiedä mistä hän haluaa puhua enkä ole varma haluanko tietääkään.
Tai no haluan mutta en tiedä pitäisikö minun haluta. Totta kai haluan tietää, en vain usko että se päättyisi hyvin.
"Mulla on kiire sen illallisen jälkeen."
"No Harry, selvästi sun bileet on tärkeämmät kuin mulle jutteleminen, joten unohda se. En mä kuitenkaan halua tietää mistä sä halusit puhua." Vihaan sitä että minulla on tunteita Harrya kohtaan eikä hän välitä tarpeeksi edes tehdäkseen aikaa pitkääkseen tämän 'keskustelun' kanssani.
"Ei sillä että se olisi tärkeämpää... Mä vaan haluan jutella nyt." Tunnistan kadun ja valtavan talon, olemme lähellä.
"No, mulla on suunnitelmia joihin sä kieltäydyit osallistumasta", pyöräytän silmiäni. Alan vihdoin oppia miten puhua Harrylle ja olen iloinen siitä. Hän ei ole enää yhtä uhkaava minusta kuin hän oli aluksi.
"Ne suunnitelmat sattuu olemaan mun isän kanssa, jolle mä en puhu, jonka talon mä särjin vasta viime viikolla", hän muistuttaa minua ja auto pysähtyy. Talo on vielä kauniimpi päivällä.
"No, mä jäisin juttelemaan mutta mulla on muuta menoa", hymyilen ja hänen leukansa kiristyy.
Kiipeän ulos autosta ja kävelen heidän tien päähänsä. Iltavalaistuksessa pystyn näkemään köynnökset jotka kiipeävät ylös talon seiniä pitkin ja niiden seurassa olevat pienet, valkoiset kukkaset. Kuulen Harryn auton oven sulkeutuvan, ja niitä seuraa hänen raskaiden saapikkaidensa kapina jalkakäytävää vasten. Käännyn katsomaan ja näen hänet muutaman askeleen päässä minusta.
"Mitä sä teet?" kysyn häneltä.
"Mä tuun sun kanssa, mitä muutakaan?" Hän pyöräyttää silmiään ja ottaa yhden pitkän harppauksen ja sitten hän on vierelläni.
"Oikeasti?"
"Kyllä." Häntä selvästi ärsyttää. "No niin, mennään sisään ja kohdataan huonoin ilta meidän elämissämme." Hänen kasvonsa vääntyvät epäaidoimpaan hymyyn ikinä, sellaiseen jonka vain Harry Styles pystyy tekemään. Tönäisen häntä kyynärpäälläni ja soitan ovikelloa.
"Mä en soita ovikelloja", hän kertoo minulle ja työntyy ohitseni kääntämään kahvaa. Tunnen oloni epämukavaksi Harryn puuttuvista käytöstavoista johtuen, mutta tämä on hänen isänsä talo joten ehkä se ei olisi niin kiusallista.
Kävelemme sisään eteisen halki ja hänen isänsä ilmestyy. Yllätys on selvänä hänen kasvoillaan, hän ei ollut odottanut Harryn tulevan. Hän hymyilee valloittavaa hymyään ja yrittää halata Harrya mutta Harry keskeyttää hänen eleensä ja kävelee suoraan pois eteisestä. Nolostus välähtää hänen komeilla kasvoillaan mutta katson pois ennen kuin hän tajuaa minun nähneen.
"Kiitos niin paljon kun te tulitte Louis, Liam on kertonut mulle jotain susta. Se vaikuttaa pitävän susta", hän hymyilee ja seuraan häntä olohuoneeseen.
Liam istuu sohvalla kirjallisuuden kirja sylissään kun saavun huoneeseen. Hänen kasvonsa syttyvät ja hän väläyttää minulle hymyn ennen kuin sulkee kirjan.
Kävelen hänen luokseen ja istun hänen vierelleen. Olen epävarma siitä mihin Harry meni mutta olen varma että hän ilmestyy ennemmin tai myöhemmin.
"Te kaksi ilmeisesti yritätte vielä ystävystyä?" hän kysyy otsa rypyssä. Haluan selittää mitä on meneillään Harryn kanssa mutta oikeasti, minullakaan ei ole aavistusta.
"Se on monimutkaista." Yritän hymyillä mutta tiedän ettei se näytä aidolta.
"Sä oot silti yhdessä Natalien kanssa eikö niin? Koska Ken vaikuttaa luulevan että sä ja Harry seurustelette", hän nauraa. Toivon ettei oma nauruni kuulosta niin epäaidolta kuin se tuntuu. "Ei mussa ollut sydäntä korjata häntä mutta mä oon varma että Harry tekee niin", hän sanoo. Liikahdan epämukavasti, epävarmana siitä mitä sanoa.
"Joo, mä oon vielä Natalien kanssa, se vaan..."
"Sun täytyy olla Louis!" Naisen ääni  kuuluu huoneen halki. Liamin äiti kävelee minua kohti ja nousen ylös ravistaakseni hänen kättään. Hänen silmänsä ovat kirkkaat ja hänen hymynsä on kaunis. Hänellä on päällään turkoosi mekko ja mansikka- ja banaanikuvioinen essu.
"Mukava tavata, kiitos kun kutsuitte mut tänne. Teillä on kaunis koti", kerron hänelle. Hänen hymynsä koristaa hänen kasvojaan ja hän puristaa kättäni. Hän on vielä kauniimpi kuin kuvittelin. Ken on komea mies mutta Karen on upea. Klassinen ja kaunis, hän näyttää paljon nuoremmalta ja vähemmän muoviselta kuin olin kuvitellut hänen näyttävän.
"Olet niin tervetullut rakas, ilo on täysin mun puolella", hän säteilee. Ajastin alkaa soida keittiössä ja hän kääntää päätään, suuret timanttikorvakorut kimaltaen valossa.
"No, mä menen jatkamaan keittiössä, nähdään ruokasalissa muutaman minuutin kuluttua", Karen lähtee kohteliaasti.
"Minkä parissa sä työskentelet?" Kysyn Liamilta ja hän näyttää minulle kansiotaan.
"Ensi viikon tehtävien, se essee Tolstoista tappaa mut", hän hymyilee. Nauran ja nyökkään, muistaen miten monta tuntia itse kulutin kirjoittaen sitä samaa esseetä.
"Se todellakin oli tappaja. Mä sain sen valmiiksi vasta muutama päivä sitten", kerron hänelle.
"Jos te kaksi nörttiä saitte jo verrattua muistiinpanojanne niin mä haluaisin syödäkin joskus ensi vuonna" Harry sanoo. Tuijotan häntä vihaisesti mutta Liam vaan nauraa ja laskee kirjansa alas ennen kuin kävelee ruokasaliin.
Vaikuttaa siltä että se tappelu olikin heille hyväksi loppujen lopuksi. Seuraan Liamia ja Harrya kunnes saavumme suureen ruokasaliin. Pitkä ruokapöytä on koristeltu kauniisti täydellä kattauksella ja monella kulholla ruokaa keskellä. Karen todella pani parastaan. Harryn on parempi käyttäytyä tai tapan hänet.
"Louis, istu sinä Harryn kanssa tällä puolella", Karen ohjeistaa ja viittaa pöydän vasemmalle puolelle. Liam istuu Harrya vastapäätä. Ken ja Karen istuvat muutaman tuolin päässä Liamista.
Kiitän Karenia ja istun Harryn viereen. Hän on hiljainen ja hänen olonsa vaikuttaa epämukavalta mutta hän pysyy hiljaa, käyttäytyen paljon paremmin kuin odotin. Katson kun Karen täyttää Kenin lautasen joka kiittää häntä lyhyellä poskisuukolla. Se on söpö ele, ja minun täytyy katsoa poispäin. Täytän lautaseni paistilla, perunoilla ja kurpitsalla ja laitan vielä sämpylän kasan päälle. Harry naurahtaa hiljaa ruokakeolle lautasellani.
"Mitä? Mulla on nälkä", kuiskaan hänelle.
"Ei mitään", hän sanoo nauraen edelleen ja kokoaa oman ruokansa vielä korkeammaksi keoksi, ravistellen edelleen päätään.
"No Louis, mitä sä olet tykännyt Washingtonista tähän mennessä?" Ken kysyy. Nielaisen ruokani nopeasti jotta voin vastata.
"Mä todella nautin siitä, tosin tämä on vasta mun ensimmäinen lukukausi joten kysy uudelleen muutaman kuukauden kuluttua", vitsailen ja kaikki Harrya lukuunottamatta nauravat.
"Hyvä että sä tykkäät siitä, ootko sä missään kerhoissa kampuksella?" Karen kysyy ja pyyhkäisee suupieliään.
"En vielä, mä suunnittelin liittyväni kirjallisuuskerhoon ensi lukukaudella."
"Oikeasti? Mä olen yrittänyt saada Harrya liittymään siihen", Ken lisää ja katson Harrya. Hänen kulmansa ovat rypyssä ja hän näyttää ärtyneeltä.
"Tykkäätkö sä asua lähellä yliopistoa?" kysyn suunnatakseni huomion pois Harrysta. Hänen katseensa pehmenee ja uskon että hän kiittää minua.
"Se on ihanaa, kun Kenistä tuli kansleri, me asuttiin paljon pienemmässä paikassa ja kun me löydettiin tämä paikka, me rakastuttiin siihen välittömästi."
Haarukkani putoaa lasilautasta vasten. "Kansleri? WSU:n?" henkäisen.
"Kyllä, etkö sä tiennyt sitä?" Ken kysyy ja katsoo Harrya.
"En... En tiennyt." Minäkin katson Harrya.
Karen katsoo Harrya ja Liam katsoo Harrya.
"Ei! Okei, mä en kertonut hänelle. En mä tiedä mitä vitun väliä sillä on. Ei mun tarvitse käyttää teidän nimiä tai asemaa!" Harry huutaa ja nousee ylös, lähtien pöydästä. Karen näyttää siltä kuin hän voisi alkaa itkemään ja Kenin kasvot ovat punaiset.
"Mä oon tosi pahoillani, en mä tiennyt että se..." aloitan.
"Ei, älä pyytele anteeksi hänen huonoa käytöstään", Ken kertoo. Kuulen takaoven läimähtävän kiinni ja nousen seisomaan.
"Anteeksi", nousen nopeasti pöydästä ja lähden ruokasalista etsiäkseni Harryn.

Noin tässä ois taas uus luku :D Numero 50 JEE !! mä en oikeesti voi kiittää teitä tarpeeksi koska on täysin teidän ansiota että tällä on näin paljo lukukertoja, voteja ja kommentteja, mä en ois ikinä uskonu sillon ku alotin tän suomentamisen että tästä tulee näinki suosittu ♥ jatkakaa vaa samaan malliin :P
en oo varma koska ehin laittaa seuraavan luvun, mulla on monta koetta tulossa  ja pitäs kirjottaa yks historian  'tarina', ja yritän nyt keskittyä niihin välillä. Yritän kuitenki edelleen laittaa luvun vähintään kerran kahessa viikossa siihen asti et mul on taas enemmän aikaa kirjottaa :)