After (Larry-versio suomeksi)

Luku 49:

~~

"Mitä peliä sä nyt yrität pelata?" Harry huutaa ja liikkuu minua kohti. Hän on vihainen, raivoissaan.
"En mä pelaa mitään peliä Harry! Etkö sä nähnyt miten kovasti hän halusi että sä menet käymään? Se yritti tavoittaa sua mutta sä olit niin epäkunnioittava!" En ole varma miksi huudan takaisin mutta kieltäydyn vain seisomasta paikallani kun hän huutaa minulle.
"Tavoittaa mua? Ootko sä vittu tosissasi? Ehkä hänen olisi pitänyt yrittää tavoittaa mua silloin kun mä olin lapsi, sen sijaan että hylkää perheensä!" Hänen kaulansa suonet pullottavat ihon alta.
"Älä kiroile mulle! Ehkä hän nyt haluaa korvata sitä menetettyä aikaa! Ihmiset tekee virheitä Harry, ja hän selvästi välittää susta. Sillä on huone sulle hänen talossaan, ja kaappi täynnä vaatteita vaan siltä varalta jos sä koskaan päätät käydä kylässä", muistutan häntä ja hän tärisee raivosta.
"Sä et tiedä paskaakaan siitä miehestä Louis! Se asuu jossain vitun palatsissa uuden perheensä kanssa kun mun äiti työskentelee niska limassa viisikymmentä tuntia viikossa maksaakseen laskunsa! Joten älä yritä luennoida mulle, pidä vaan huoli omista asioistas", hän räyhää ja nousee autoon.
"Okei Harry! Mä pidän huolen omista asioistani mutta mä menen tänään riippumatta siitä meetkö sä vai et", sanon täysin yhtä tiukasti ja kiipeän hänen autoonsa. Se siitä riidattomasta päivästä. Tiesin ettei se  ajatus olisi mahdollinen mutta olin toivonut sitä silti.
"Etpäs mene!" Hän tarttuu ovenkahvaan ja läimäyttää oven kiinni. Jos olisin tiennyt että hänen isänsä kutsun hyväksyminen johtaisi tähän, en olisi tehnyt sitä, mutta Harryn täytyy ymmärtää etten hyväksy sitä kun minulle huudetaan ja kerrotaan mitä täytyy tehdä. Siinä on yksi hyvä asia josta voin kiittää äitiäni, hän näytti minulle juuri miten kukaan ei saa kohdella sinua.
"Sulla ei ole mitään sanottavaa siihen mitä mä teen ja siltä varalta ettet sä huomannut, mut kutsuttiin. Ehkä mun pitäisi kysyä haluaisiko Zayn tulla mun seuraksi?" Olen täysin tietoinen lapsellisesta käytöksestäni ja Zaynin mainitseminen on varma tapa saada Harry ylireagoimaan, niin kuin nytkin. On selvää että olen työntänyt hänen rajojaan liikaa kun hän nykäisee rattia ja kääntää auton vilkkaan tien reunaan.
"Mitä sä sanoit?" Likaa ja pölyä lentelee ympäriinsä hänen valkoisessa autossaan.
"Mikä helvetti on sun ongelmasi? Käännyt tien sivuun tällä tavalla!" Tässä vaiheessa olen yhtä vihainen kuin hänkin. Hänen lähellään oleminen saa minut hulluksi, olen varma siitä.
"Kysymys kuuluu mikä helvetti on sun ongelma! Sä sanot mun isälle että mä olen menossa sinne illalliselle, ja sitten sulla on rohkeutta mainita että sä ottaisit Zaynin mukaan?"
"Ai niin anteeksi. Mä unohdin ettei sun siistit kaverisi tiedä että Liam on sun velipuoli ja että sä pelkäät että he saavat tietää sen", kiusaan häntä.
"Ensinnäkin, se ei ole mun velipuoli, ja toiseksi sä tiedät ettei se ole syy miksen mä halua Zayniä sinne." Hänen äänensä on nyt paljon hiljaisempi, vihalla terästetty.
Oman vihani keskellä se naurettava toivon kupla täyttyy uudelleen Harryn mustasukkaisten sanojen johdosta. Tiedän että hänelle se on enemmänkin kilpailu kuin että hän oikeasti välittäisi siitä olenko jonkun muun kanssa mutta samaan aikaan se silti saa vatsani lepattamaan. Harry on jopa heikentänyt maalaisjärkeäni, vau.
"No jos sä et tule mun kanssa, mun täytyy kutsua hänet", sanon väläyttäen viattomannäköisen tekohymyn. En ikinä oikeasti kutsuisi Zayniä Harryn isän luokse mutta Harryn ei tarvitse tietää sitä. Louis, mä en ihan oikeasti halua mennä. Mä en halua istuskella siellä mun isän täydellisen perheen kanssa. Mä välttelen heitä ihan syystä." Hän huokaisee ja huomaan vilauksen haavoittuvaisuutta, minkä hän on hyvä piilottamaan.
"No en mä halua pakottaa sua tulemaan jos se satuttaa sua, mutta mä todella tykkäisin siitä jos sä tulisit mun kanssa. Mä menen kuitenkin. Hän kutsui mut ja se ilme hänen kasvoillaan oli liian paljon vaan hylättäväksi, anteeksi." Ääneni on nyt pehmeä yrittäessäni hajottaa tilannetta. Harry ja minä siirryimme sorbetin syömisestä kiljumiseen ja sitten taas rauhalliseen. Päässäni pyörii, ja niin on ollut siitä saakka kun tapasin hänet.
"Satuttaa mua?" hän kuulostaa epäuskoiselta.
"Niin, jos siellä oleminen vaivaa sua niin paljon niin en mä pakota sua tulemaan. Mä vaan ajattelin että se olisi hyvä ajatus mutta nähtävästi sä et ole samaa mieltä." Katson häntä silmiin ja hän kääntää nopeasti katseensa pois. Tiedän etten koskaan saisi Harrya tekemään mitään mitä hän ei halua tehdä eikä hän ole koskaan ollut yhteistyökykyinen joten miksi edes vaivautua?
"Miksi sä välittäisit siitä jos se satuttaa mua?" Hän kiinnittää vihreiden silmiensä katseen takaisin omiini ja yritän katsoa pois mutta olen taas kerran hänen loitsunsa vankina.
"Totta kai mä välitän siitä, miksi en välittäisi?"
"Miksi välittäisit on se kysymys." Hän juoksuttaa sormiaan hiuksissaan ja ilme hänen silmissään antaa minulle ajatuksen että hän yrittää vedota minuun jotenkin, niin kuin hän yrittäisi saada minut sanomaan ne sanat, mutta en pysty. Hän käyttäisi niitä minua vastaan eikä hän varmaan enää ikinä viettäisi kanssani aikaa. Minusta on tullut ärsyttävä poika joka pitää hänestä, juuri niin kuin ne muut joista Tristan minulle kertoi. Kieltäydyn olemasta yksi heistä, haluan olla enemmän mutta tiedän ettei niin tule tapahtumaan, joten haluan pitää edes hieman arvokkuudestani jäljellä.
"Mä välitän siitä miltä susta tuntuu." Toivon että tuo vastaus on hänelle tarpeeksi hyvä, koska siinä on kaikki mitä olen valmis sanomaan.
Kännykkäni soi keskeyttäen nolon tunnustukseni, ja vedän sen pois taskustani. Natalien nimi ja kuva välähtää näytöllä ja ajattelematta painan 'hylkää' painiketta ennen kuin tajuan mitä tein.
"Kuka se oli?" Harry kysyy, hän on niin utelias.
"Natalie."
"Etkö sä aio vastata?" Hän näyttää yllättyneeltä. Hänen pitäisikin olla. Minun pitäisi olla.
"En, meillä on juttu kesken." Ja puhuisin mieluummin sinulle, lisään mielessäni.
"Ai", hän vastaa lyhyesti, silminnähtävä hymy kasvoillaan.
"Eli aiotko sä tulla mun kanssa? Siitä on aikaa kun mä olen syönyt kotona tehtyä ruokaa, joten mä en jätä tätä välistä", hymyilen. Tunnelma autossa on kevyempi, mutta yhtälailla jännittynyt.
"En. Mulla on muutenkin suunnitelmia", hän mutisee. En halua tietää kuuluuko Molly niihin suunnitelmiin. Yritän olla jämähtämättä ajatukseen, mutta en voi sille mitään.
"Ai, okei. Oletko sä mulle vihainen jos mä menen?" On outoa mennä Harryn isän taloon ilman häntä, mutta Liamkin on kaverini, ja minut kutsuttiin.
"Mä oon sulle aina vihainen", hän sanoo ja alan nauraa.
"Mäkin olen aina vihainen sulle", vastaan, sillä se todellakin vaikuttaa olevan totta.
"Voidaanko me mennä nyt takaisin? Jos poliisi tulee meitä vastaan niin me saadaan sakot", muistutan häntä ja hän nyökkää ja Harry ajaa auton takaisin tielle. Olen helpottunut että riitamme loppui ennen kuin se karkasi kunnolla lapasesta.
"Mitkä on sun öhm... Suunnitelmat tälle päivälle?" kysyn. Lupasin itselleni etten kysyisi, mutta minun täytyy saada tietää.
"Miksi sä kysyt?" Tunnen hänen katseensa itsessäni mutta keskityn tuijottamaan ulos ikkunasta.
"Mä vaan mietin, sä sanoit että sulla on kuitenkin jo suunnitelmia joten mä vaan aloin miettiä."
"Meillä on taas bileet. Sitä mä oikeastaan teen joka perjantai ja lauantai, paitsi eilen illalla ja viime lauantaina..."
"Eikö se ala kyllästyttää? Tehdä samaa juttua joka viikonloppu samojen humalaisten ihmisten kanssa?" Toivon etten loukkaa häntä mutta olen oikeasti  vain utelias.
"Joo, kai se alkaa mutta me ollaan kollegessa ja mä kuulun veljeskuntaan, mitä muutakaan mä tekisin?" Hän kohottaa minulle kulmaansa. En vieläkään osaa yhdistää Harry Stylesiä ja veljeyskuntaa mielessäni.
"En mä tiedä... Se vaan vaikuttaa aika pitkäveteiseltä, siivota kaikkien sotkut joka viikonloppu, varsinkin kun sä et edes juo."
"Se onkin, mutta en mä ole löytänyt parempaakaan tekemistä joten..." hän lopettaa lauseen kesken. Tiedän että hän katsoo minua edelleen, mutta pidän katseeni pois hänestä.
Loppumatka on hiljainen, ei kiusallinen, vain hiljainen.
"No, kiitos kun sä veit mut vaikka mä en löytänytkään autoa. Mä arvostan sitä että sain kyydin", kerron kun hän pysäköi huoneistojen eteen.
"Joo, ei ongelmaa." Hän hieroo niskaansa kädellään. Yritän keksiä tekosyytä miksi hänen täytyisi tulla sisään vaan että voisin viettää lisää aikaa hänen kanssaan mutta tiedän ettei sellaista ole ja alan olla huolissani siitä miten kiintynyt olen häneen.
"Moikka Harry!" sanon lopulta ja hän vilkuttaa minulle.
Olen hämmentynyt, tunteeni käyvät ylikierroksilla. Vietin juuri yön ja suurimman osan iltapäivästä Harryn kanssa, ja me tulimme toimeen, suurimmaksi osaksi. Se oli oikeasti hauskaa, todella hauskaa, ja olen pettynyt että se loppui. Miksen voi pitää hauskaa jonkun kanssa joka oikeasti pitää minusta? Niin kuin esimerkiksi Natalie. tiedän että minun pitäisi soittaa hänelle takaisin mutta haluan nauttia siitä miltä minusta juuri nyt tuntuu, haluan maistella sitä miltä vereni tuntuu kun se virtaa vilkkaasti suonissani, haluan tuntea olevani nuori ja innostunut vielä hetken.
Kun palaan huoneeseeni olen yllättynyt nähdessäni Tristanin siellä, yleensä hän pysyy poissa koko viikonlopun. "Missä sä olet ollut nuori mies?" hän kiusaa ja tunkee kourallisen juustopopcorneja suuhunsa. Nauran ja otan kenkäni pois jaloista ennen kuin hypähdän sängylle.
"Mä olin etsimässä autoa." Jätän pois sen että Harry oli mukana, viimeinen asia mitä haluan on joutua vastaamaan Tristanin kysymyksiin.
"Löysitkö sä sopivaa?" hän kysyy, ojentaen minulle pussillisen popcorneja. Ravistan päätäni ja työnnän itsekin kourallisen popcorneja suuhuni.
Selittäessäni päivän tapahtumia, jättäen tietysti Harryn pois, oveen koputetaan ja Tristan nousee mennäkseen avaamaan.
"Mitä sä teet täällä Harry?" hän kysyy vihaisesti. Miksi hän tuli takaisin? Vilkaisen ylöspäin hermostuneesti ja hän kävelee sänkyäni kohti. Hänen molemmat kätensä ovat taskuissa ja hän keikkuu edestakaisin saapikkaidensa kannoilla.
"Unohdinko mä jotain sun autoon?" kysyn, huomioimatta Tristanin ei niin kovin hienotunteisen henkäyksen. Minun täytyy selittää hänelle myöhemmin. En edes itse ole varma miten päädyimme viettämään aikaa joten minun on keksittävä joku järkevä syy.
"Ummm... Et. Mä öh.. Mä mietin että ehkä mä voisin ajaa sut tänään sinne illalliselle. Siis, kun sä et löytänyt sitä autoa", hän änkyttää, yllättäen minut hermostuneella äänensävyllään. Häntä ei näytä haittaavan, tai sitten hän ei vain huomaa, Tristan jonka leuka roikkuu käytännössä lattiassa.
"Jos se ei sovi niin... sekin on okei, mä vaan ajattelin tarjoutua", hän lisää. Nousen istumaan ja hän vetää huulikorunsa hampaidensa väliin. Rakastan sitä kun hän tekee niin ja se kääntää huomioni hetkeksi muualle hänen sanoistaan. Se sekoitettuna hänen yllättävään tarjoukseensa saa minut hetkeksi unohtamaan että minun pitää vastatakin hänelle.
"Joo... Se olisi mahtavaa. Kiitos", hymyilen hänelle.
Hän hymyilee takaisin hymyä, joka näyttää lämpimältä ja helpottuneelta. Hän ottaa toisen käsistään pois taskustaan, pyyhkäisee hiuksiaan pois otsaltaan ja työntää sen takaisin.
"Okei.. Öhm, moneltako mun pitäisi olla täällä?"
"Kuusi kolmekymmentä?"
"Okei... No nähdään sitten", hän sanoo ja kääntyy kannoillaan.
"Kiitos Harry!" huudahdan kun hän saapuu ovelle.
"Louis", hän vastaa rauhallisesti ennen kuin kävelee ovesta, vetäen sen kiinni perässään.

Mooi :) anteeks taas ku jouduitte odottamaan, mun piti laittaa tää luku keskiviikkona mutta tulin kipeeks niin makasin vaan koko päivän sängyssä :D mä oon nytki kipee mutta sainpa kuitenki aikaseks kirjottaa :P

Mitä mieltä ootte luvusta? ja mitä mieltä ootte harryn ja louisin suhteesta tässä tarinassa? :) kertokaa mielipiteitä, en tiedä millon jatkan mutta viimestään viikon päästä !