After (Larry-versio suomeksi)

Luku 20:

Kun huuleni koskettavat Harryn huulia, tunnen hänen vetävän terävästi henkeä. Minulla ei ole mitään aavistusta siitä mitä olen tekemässä mutta en voi lopettaa. Harryn suu maistuu juuri siltä kuin kuvittelin, voin maistaa heikon ripauksen minttua hänen kielellään kun hän avaa suunsa ja suutelee minua. Oikeasti suutelee minua. Hänen lämmin kielensä juoksee minun omani kanssa ja voin tuntea kylmän metallin hänen huulikorustaan suupielessäni. Minun koko vartaloni tuntuu siltä kuin se olisi sytytetty tuleen. En ole ikinä tuntenut mitään tällaista. Hän nostaa kätensä kasvoilleni, tarttuen punoittaviin poskiini, ennen kuin hänen molemmat kätensä kulkevat lanteilleni. Hän työntyy vähän kauemmas ja painaa pienen suukon huulilleni. "Lou", hän hengähtää ja tuo suunsa uudelleen omalleni, hänen kielensä liukuen sisään vielä kerran. Minun järkeni ei ole enää vallassa, tunteeni ovat vallanneet jokaisen solun minusta. Harry työntää minua lantiostani lähemmäs häntä kun hän nojaa taaksepäin, rikkomatta suudelmaa. Epävarmana siitä mitä tekisin käsilläni, laitan ne hänen rintaansa vasten ja kiipeän hänen ylävartalonsa päälle. Hänen ihonsa on kuuma ja hänen rintansa liikkuu ylös ja alas hänen rosoisesta hengityksestään. Hän vetää huulensa pois minun omiltani ja inahdan kosketuksen puutteelle. Ennen kuin ehdin valittaa hän liikuttaa ne kaulalleni. Tunnen jokaisen pyyhkäisyn ja nuolaisun jonka hänen kielensä tekee, tunne on uskomaton. Hän tarttuu hiuksiini pitääkseni minun pääni vain juuri hänen omansa yläpuolella kun hän jatkaa kaulani suutelemista. Hänen hampaansa nipistävät solisluutani ja voihkaisen. Tunne räjähtää koko vartaloni läpi kun hän kevyesti imee ihoani. Tunnen kiihottuvani ja minua nolottaisi jos en olisi niin huumaantunut Harrystä ja alkoholista. En ole koskaan ennemmin suudellut ketään tällä tavalla, en edes Natalieta. Natalie!

"Harry... Lopeta." En tunnista omaa ääntäni, se on matala ja karhea ja minun suuni on uskomattoman kuiva. Hän ei lopeta. "Harry", sanon uudelleen, tällä kertaa selkeämmällä äänellä ja hän päästää irti hiuksistani. Katson häntä silmiin, ne ovat paljon tummemmat mutta pehmeämmät. Hänen huulensa ovat vaaleanpunaiset ja turvonneet minun suutelemisestani. "Ei me voida", sanon vaikka haluaisin jatkaa hänen suutelemistaan, mutta tiedän etten voi.

Pehmeys hänen silmissään katoaa hetkessä ja hän työntää itsensä ylös, tönäisten minut pois hänestä toiselle puolelle sänkyä. Mitä juuri tapahtui? "Mä oon pahoillani", ovat ainoat sanat joita voin ajatella. Sydämeni tuntuu siltä kuin se voisi räjähtää hetkenä minä hyvänsä.

"Oot pahoillasi mistä?" hän sanoo ja kävelee lipastolleen. Hän vetää esiin mustan t-paidan ja laittaa sen päänsä yli. Minun silmäni vaeltavat hänen boksereihinsa ja ne ovat huomattavasti tiukemmat edestä. Poskeni punehtuvat ja toivon hiljaisesti ettei hän ole huomannut varmasti näkyvää kohoumaa housuissani.

"Siitä kun... Lopetin", sanon. En tiedä olenko pahoillani hänen suutelemisestaan joten en halua pyytää sitä anteeksi.

Hän ei näytä kiinnostuneelta. "Okei?"

"Tai siitä kun suutelin sua... En mä tiedä miksi mä tein niin", kerron hänelle, vältellen katsekontaktia.

"Se oli vaan yks suudelma, ihmiset suutelee koko ajan." Jostain syystä hänen sanansa satuttavat tunteitani. Ei sillä että välittäisin tunsiko hän sen mitä minä tunsin. Mitä minä tunsin? Tiedän etten oikeasti tykkää hänestä, hän on poika ja minä olen vain humalassa. Tämä on ollut pitkä ilta ja alkoholi sai minut suutelemaan häntä. Jossain mieleni takaosassa taistelen vastaan ajatusta siitä että haluan sen tapahtuvan uudelleen. Se johtuu vain alkoholista, ja hän oli niin mukava, sen vuoksi.

"Eihän sitten tehdä tästä isoa juttua?", kysyn. Minua nolottaisi jos kukaan saisi tietää. Minä en ole tällainen, minä en juo itseäni känniin ja petä tyttöystävääni bileissä, varsinkaan pojan kanssa.

"Luota muhun, en mäkään halua kenenkään tietävän tästä mitään, joten lopeta siitä puhuminen", hän näpäyttää.

"Sä oot näköjään taas oma itsesi", sanon ankaralla äänensävyllä.

"En mä koskaan ollut kukaan muu. Älä luule että koska sä suutelit mua, vielä vasten mun tahtoa, meillä olisi nyt jonkinlainen side."

Auts. Vasten hänen tahtoaan? Voin vieläkin tuntea hänen käsiensä tarttuvan hiuksiini, sen miten hän veti minut päällensä, ja sen miten hänen suunsa muodostivat 'Lou' ennen kuin hän suuteli minua uudelleen. "Sä olisit voinut pysäyttää mut", sanon ja nousen ylös.

"Vaikeasti", hän pilkkaa ja minusta tuntuu taas siltä että voisin itkeä. Hän tekee minusta liian tunteikkaan. Olen nöyryytetty ja satutettu siitä miten hän sanoo että pakotin hänet suutelemaan minua. Hautaan pääni käsiini ja suuntaan ovelle.

"Sä voit jäädä tänne yöksi kun sulla ei ole muutakaan paikka minne mennä", hän sanoo hiljaa ja ravistan päätäni. En halua olla missään hänen lähettyvillään. Tämä kaikki on osa hänen pientä peliään. Jään tänne ja ajattelen että hän on kunnollinen ihminen, sitten kun nukahdan hän varmaan sytyttää huoneen tuleen tai ajelee hiukseni.

"Kiitos ei", sanon ja kävelen ulos hänen huoneestaan. Kun saavun portaisiin luulen että kuulen hänen kutsuvan nimeäni mutta jatkan kävelemistä. Viileä tuulahdus tuntuu mahtavalta ihoani vasten ja istun tutulle kiviseinälle ja laitan puhelimeni takaisin päälle. Kello on melkein neljä aamuyöllä. Minun pitäisi herätä tunnin päästä aikaista suihkua varten ja alkaa opiskella, mutta sen sijaan istun tällä rikkinäisellä kiviseinällä, yksin ja pimeässä. Luen läpi tekstiviestit Natalielta ja äidiltäni, tietysti hän kertoi hänelle. En voi edes olla pettynyt häneen, minä juuri petin häntä. Kirjoitan asuntolarakennukseni osoitteen puhelimeni navigaattoriin ja alan kävellä.

-Heips :) Mä en voi uskoa että tää on jo 20. luku, ootte kaikki lukijat ihan mahtavia ♥ Saatan laittaa tänään vielä toisen luvun :)