~~
"Mitä tapahtui? Mitä hän teki?" Liam kysyy kun vihdoin lakkaan nyyhkyttämästä.
"Harry oli Mollyn kimpussa, ja hän suuteli Mollyä ihan mun edessä. Kirjaimellisesti alle kahden metrin päässä musta", kerron hänelle.
"Kuulinko mä hänen sanovan että hän rakastaa sua?" Liam kysyy hiljaa.
"Joo... Mä en tiedä mitä se oli. Hän yritti vaan aiheuttaa jonkun kohtauksen tai jotain." En vieläkään ole keksinyt loogista selitystä.
"Luuletko sä... Älä suutu mulle... Mutta luuletko sä että ehkä se voi olla totta? Että hän, tiedätkö, rakastaa sua?"
"Mitä? Ei tietenkään. Mä en oo varma että hän edes tykkää musta, siis silloin kun me ollaan kahdestaan hän käyttäytyy eri tavalla ja ehkä hän välittää musta, mutta sitten kun me ollaan muiden ihmisten seurassa, hän on ihan erilainen. Mutta mä tiedän ettei hän rakasta mua. Hän ei kykene rakastamaan ketään muuta kuin itseään", selitän.
"Mä oon sun puolella Louis, oikeasti. Mutta mä näin sen ilmeen hänen kasvoillaan kun me ajettiin pois, hän näytti siltä kuin hänen sydämensä olisi särkynyt eikä sun sydän voi olla särkynyt jos sä et ole rakastunut", Liam sanoo. Se ei voi olla totta, minä tunsin sydämeni särkyvän kun hän suuteli Mollyä mutta minä en ole rakastunut Harryyn.
"Rakastatko sä häntä?" Liam kysyy yksinkertaisesti.
"En, mä en rakasta häntä. Hän on... No... hän on ääliö. Mä oon tuntenut hänet alle kaksi kuukautta, ja puolet siitä... Oikeastaan kokonaan, me ollaan riidelty. Sä et voi rakastaa jotain kaksi kuukautta tapaamisen jälkeen." Ääneni kuulostaa kireältä ja sanat tulevat ulos liian nopeasti. "Sitä paitsi, hän on ääliö."
"Sä sanoit sen jo", Liam sanoo ja huomaan hymynpoikasen hänen huulillaan kun hän yrittää pitää ilmeensä neutraalina.
En pidä siitä paineesta rinnassani minkä saan kun puhumme siitä että olisin rakastunut Harryyn. Se saa minut voimaan pahoin ja tila autossa tuntuu paljon pienemmältä. Avaan ikkunaa vähän ja nojaan päätäni sitä vasten.
"Haluatko sä tulla mun talolle vai mennä takaisin sun asuntolaan?" hän kysyy. Haluan mennä omaan huoneeseeni ja käpertyä sänkyyn palloksi mutta pelkään että Tristan tai Harry tulee. Mahdollisuus että Harry menisi isänsä talolle on niin pieni, että se vaikuttaa paremmalta vaihtoehdolta.
"Sun talolle, mutta voidaanko me käydä mun huoneessa että mä saan haettua vaatteita? Anteeksi kun mä pyydän sua kuljettamaan mua ympäriinsä."
"Louis, sä et oo pyytänyt multa paljoakaan. Ajomatka on lyhyt ja sä oot mun kaveri, lakkaa kiittelemästä mua ja pyytelemästä anteeksi tuollaisia asioita", hän sanoo tiukasti mutta hänen lempeä hymynsä saa minut nauramaan.
Hän on paras henkilö jonka olen tavannut täällä ja olen kiitollinen siitä että hän on elämässäni.
"No anna mun kiittää vielä kerran siitä että sä oot niin hyvä ystävä", sanon ja hän rypistää otsaansa leikkisästi.
"Ole hyvä, siirrytään nyt eteenpäin", hän sanoo ja nyökkään.
Ryntäilen ympäri huonettani keräten käsiini vaatteita ja kirjoja. Minusta tuntuu kuin en enää ikinä olisi huoneessani. Tämä olisi ensimmäinen yö viiteen päivään kun nukun ilman Harrya. Olin alkanut tottua siihen, miten tyhmää minulta. Nappaan kännykkäni lipaston päältä ja kävelen Liamin autoon.
Kun pääsemme hänen talolleen, kello on yli yksitoista illalla. Olen rättiväsynyt ja kiitollinen siitä että Ken ja Karen nukkuvat kun me saavumme. Liam laittaa meille pizzaa uuniin ja otan vuokaleivoksen joita leivoimme aikaisemmin. Tuntuu kuin siitä olisi viikkoja, eikä tunteja, kun leivoin Karenin kanssa. Minulla on ollut pitkä päivä ja se alkoi niin hyvin aamulla herätessäni Harryn kanssa, ja sitten työharjoittelu, mutta sitten Harry pilasi sen, niin kuin aina.
Kun olemme syöneet pizzan, Liam ja minä kävelemme yläkertaan ja hän näyttää minulle vierashuoneen jossa nukuin viime kerralla. No en oikeastaan nukkunut siellä koska Harryn huudot herättivät minut. Ajassa ei ole ollut järkeä sen jälkeen kun tapasin hänet, kaikki on tapahtunut niin nopeasti ja minua huimaa kun mietin parhaimpia aikoja mitä meillä on ollut. Kiitän Liamia uudelleen ja hän pyöräyttää silmiään ennen kuin hän jättää minut yksin ja menee omaan huoneeseensa. Laitan kännykkäni päälle ja löydän monia viestejä Harryltä, Tristanilta ja äidiltäni. Poistan ne kaikki, paitsi äitini viestejä, lukematta niitä. Tiedän jo mitä niissä sanotaan ja olen saanut siitä tarpeekseni tälle päivälle. Laitan kännykkäni äänettömälle ja lasken sen yöpöydälle. Puen yöpukuni päälle ja kiipeän sänkyyn. Kello on yksi aamuyöllä. Minun täytyy herätä neljän tunnin kuluttua. Huomisesta tulee pitkä päivä. Jos en olisi ollut poissa tämän aamun tunneilta, pysyisin vain kotona. Tai no, täällä. Tai menisin takaisin omalle asuntolalleni. Miksi minä pyysin Harryä tulemaan takaisin kirjallisuuteen?
Pitkän potkimisen ja pyörimisen jälkeen pyörähdän ympäri ja katson paljonko kello on. Se on melkein kolme. Huolimatta siitä että tämä päivä on ollut oletettavasti elämäni ja paras ja samalla huonoin päivä, olen liian väsynyt edes nukkuakseni.
Ennen kuin tajuan mitä olen tekemässä, seison Harryn makuuhuoneen oven edessä. Koska ympärilläni ei ole muita tuomitsemassa minua kuin minä itse, avaan toisen laatikon ja otan valkoisen t-paidan. Näen ettei sitä ole koskaan pidetty mutta minua ei kiinnosta. Vedän oman paitani pois päältäni ja puen sen tilalle. Menen makaamaan sängylle ja hautaan pääni tyynyyn. Harryn minttuinen tuoksu täyttää sieraimeni ja vihdoin nukahdan.
HARRYN NÄKÖKULMA (yllätys !!)
Älä viitsi Niall... Anna mun vaan käyttää sun kännykkää", pyydän.
"Hän ei vastannut sun numeroon, eikä Tristanin numeroon, tai Stephin, hän ei vastaa munkaan numeroon", hän kertoo minulle. Pyöräytän silmiäni ja nappaan kännykän hänen kädestään.
"En mä aio soittaa hänelle", ärähdän kun näppäilen hänen numeroaan kännykkään. Tiedän ettei hän aio vastata, mutta en voi sille mitään. Hän on niin itsepäinen, ja hän tulee välttelemään minua päiviä, jos hän enää koskaan puhuu minulle. Kun puhelu menee vastaajaan, lopetan puhelun ja annan kännykän takaisin Niallille. Hän ottaa sen vastaan virne kasvoillaan.
"Älä kato mua noin", varoitan. Hän nostaa kätensä puolustavasti ja kävelee pois. Kävelen takaisin sohvalle jolla Molly, Tristan ja Steph istuvat ja hyppään sen päähän.
"Mikset sä vaan mee meidän huoneeseen? Mä oon varma että hän on siellä opiskelemassa tai nukkumassa", Tristan kertoo minulle.
"Tai itkemässä", Molly lisää. Tuijotan häntä vihaisesti. "Rauhoitu, et sä kuitenkaan menetä tässä mitään. Hän on niin sievistelevä, ärsyttävä..."
"Pää vittu kiinni Molly! Hemmetti, oo nyt vaan hiljaa!" huudan. Hän liikahtaa kauemmas, selvästi säikähtäneenä mutta minua ei kiinnosta paskaakaan.
"Älä unohda mitä mä voin tehdä Harry", hän sanoo hiljaa.
"Mä voin tehdä paljon pahempia asioita Molly, joten katso mitä sä sanot", sanon ja nousen seisomaan.
"Anna mulle avain", käsken ja ojennan kättäni kun Tristan työntää kätensä farkkujensa taskuun. Kun se putoaa kädelleni, suuntaan samantien autolleni. En ole nähnyt Zayniä ainakaan puoleen tuntiin, hänen on parempi olla jossain muualla kuin Louisin kanssa.
Kukaan ei ole maininnut rakkaudentunnustustani Louisia kohtaan, he varmaan tietävät että on parempi olla hiljaa. En tiedä mitä minä ajattelin kun vain sanoin sen sillä tavalla, mutta en vain kestänyt katsoa hänen lähtevän ajatellen etten minä välitä hänestä. Minä rakastan häntä. Ja olen rakastanut häntä siitä saakka kun ensimmäisen kerran heräsin hänen pienet kätensä kietoutuneina vyötäröni ympärille. En edes tajunnut mikä se tunne oli kun se tapahtui, mutta tunsin hänen vetävän minua puoleensa selittämättömällä tavalla. Rakastan sitä miten hän katsoo minua, varsinkin silloin kun hän luulee etten näe. Rakastan sitä miten hän huutaa minulle ja pyöräyttää silmiään kun sanon hänelle töykeitä huomautuksia. Hän on aina ollut tukenani huolimatta kaikista hirveistä asioista mitä olen tehnyt hänelle, tavalla jolla kukaan muu ei ole. Toivon että minulla olisi selitys sille miksi olen kohdellut häntä näin, tai syy sille miksi annoin Mollyn istua sylissäni, mutta minulla ei ole. Paras selitys minkä keksin on se, etten tiedä miten käsitellä tunteitani häntä kohtaan. En halua olla haavoittuva ja Louisin rakastaminen antaa hänelle enemmän valtaa minua kohtaan kuin kestän, joten työnnän häntä kauemmas. Siinä ei olisi järkeä hänelle, helvetti, siinä ei ole järkeä edes minulle, mutta siinä on kaikki mitä minulla on.
Kun saavun autolle, yritän soittaa hänelle vielä kerran. Tiedän että hän tulee olemaan niin vihainen kun saavun hänen ovelleen ja toivon että hän huutaa minulle ja jopa lyö minua uudelleen. Minua ei kiinnosta mitä hän tekee kunhan hän päästää minut sisään. Entä jos Zayn on siellä hänen kanssaan? En usko hänen päästävän Zayniä huoneeseensa, mutta hän oli niin raivoissaan minulle että hän saattaa tehdä sen vain näpäyttääkseen minua. Kuvat heistä suutelemassa välähtävät mielessäni uudelleen ja uudelleen, en ole koskaan ollut mustasukkainen kenestäkään. Minun ei ole koskaan tarvinnut. Minä saan aina sen mitä haluan. Paitsi Louisin kanssa, ensin minun piti pärjätä hänen ärsyttävän tyttöystävänsä kanssa, ja nyt minun pitää huolehtia Zaynistä. Jos voisin vain kertoa Louisille millainen Zayn on, mutta en voi koska olen yhtä syyllinen. Jos Zayn on siellä Louisin kanssa, en voi estää itseäni hakkaamasta häntä, ihan sama olemmeko me kavereita vai emme. Rakastin sitä että olin toinen niistä kahdesta ainoasta henkilöstä joita Louis on suudellut, mutta nyt Zayn meni pilaamaan sen.
Pääsen huoneen eteen ja työnnän avaimen sisään. Huone on pikimusta, antaen minun tietää heti ettei hän ole täällä. Soitan Zaynille eikä hän vastaa. Louisin täytyy oikeasti olla hänen kanssaan, ja ajatus siitä saa minut voimaan pahoin. Miksi minun täytyy olla niin sekaisin? Jos en olisi niin paskapää, hän makaisi sängyssä minun kanssani tällä hetkellä, minä makaisin hänen sylissään kun hän kuljettaa sormiaan hiuksissani, liike jota en ole koskaan ennemmin antanut kenenkään tehdä. Kävelen hänen sängylleen ja huomaan että hänen koulukirjansakin ovat poissa, enkä usko Zaynin tuovan häntä tänne hakemaan koulukirjoja. Liam! Hän on Liamin kanssa, hänen täytyy olla. Miten helvetissä en ajatellut sitä? Mustasukkaisuus täyttää mieleni kun mietin mahdollisuutta siitä, että Liam ja Louis olisivat yhdessä. Myönnän että he olisivat täydellisiä toisilleen. Liam näyttää olevan oikeasti rakastunut siihen tyttöystäväänsä josta en välitä tarpeeksi että muistaisin hänen nimensä, joten toivon että hän pitää näppinsä erosta minun poikaystävästäni... Hän olisi poikaystäväni jos en olisi ollut niin kusipää hänelle silloin kun hän myönsi että hän jo luuli olevansa.
Ajomatka isäni luo on lyhyt ja melkein juoksen ovelle. Se on lukossa eikä minua kiinnostaisi pätkääkään että joutuisin herättämään heidät mutta en halua yleisöä kun juttelen Louisille. Etsin kännykästäni numeron johon en uskonut koskaan soittavani.
"Hei?" Liam vastaa selvästi juuri heränneenä.
"Hei.. Tässä uhm, Harry, sun täytyy tulla avaamaan ovi", mumisen.
"Mä en usko että se on hyvä ajatus", hän sanoo.
"Tule avaamaan tai mä rikon lasin ja avaan sen itse", murisen.
"Okei. Mä oon alhaalla ihan hetkessä." Hän lopettaa puhelun.
Hän on oikeassa, hän ilmestyy ovelle puolen minuutin kuluessa ja avaa oven.
"Missä hän on?" kysyn ja työnnyn hänen ohitseen eteiseen.
"Hän nukkuu. Mä en usko että sun pitäisi häiritä häntä. Hän ei edes mennyt huoneeseensa kuin vasta joskus yhden jälkeen", hän kertoo minulle.
"Missä helvetissä hän oli ennen sitä?" Astun askeleen häntä lähemmäs.
"Pysy nyt ihan rauhassa, me syötiin pizzaa", hän sanoo ja kävelee yläkertaan.
"Mun täytyy jutella hänelle", kerron tietämättä miksi edes vaivaudun puhumaan Liamille.
"Me molemmat tiedetään mitä tapahtuu kun sä herätät hänet, mutta jos sua ei kiinnosta niin siitä vaan." Avaan vierashuoneen oven joka on minun huonettani vastapäätä. Käännän valot päälle, sänky on tyhjä. Peitot ovat rytyssä ja hänen laukkunsa on tuolilla mutta huone on tyhjä.
"Onko hän lähtenyt?" panikoin.
"Ei hän ole voinut, mä olisin kuullut eikä hänellä ole edes autoa."
Jos hän on jossain ulkona kävelemässä yksin kolmelta aamuyöllä, minä sekoan. Silmäni vaeltavat huoneeni oveen Liamin takana ja kävelen hänen ohitseen avaamaan oven. Pieni lamppu yöpöydällä on päällä ja astun jonkin päälle kävellessäni huoneeseen. Paita? Louisin paita. Hän on käpertynyt toiselle puolelle sänkyä päällään valkoinen t-paita, ja sydämeni läpättää kun huomaan että yksi lipaston laatikoista on vähän raollaan. Hän makaa minun sängyssäni, päällään minun paitani, halaten minun tyynyäni.
"Mä löysin hänet." Vilkaisen Liamia ovenraossa, ja sitten taas Louisia. Haluan suoristaa rypyn hänen otsallaan, jonka tiedän että aiheutin, ja suudella mutristuksen pois hänen täyteläisiltä huuliltaan. En voi herättää häntä, olen jo aiheuttanut tarpeeksi kipua tänään. Sammutan valot ja kävelen vierashuoneeseen toisella puolella käytävää.
"Sä et ansaitse häntä", Liam sanoo hiljaa.
"Mä tiedän", vastaan.
Heiii miten menee?? Mä toivon että mulla on joulun jälkeen vielä enemmän aikaa kirjottaa joten sillon tulee lukuja varmaan vielä useemmin :)
kuitenkin, kertokaa mielipiteitä kaikesta mitä tapahtu (ok tässä luvussa ei tapahtunu paljoakaa) ja mitä mieltä ootte tosta Harryn näkökulmasta? Kommentoikaa :)
Btw, te jotka ootatte Zouisia niin sitä on kyllä tulossa lähitulevaisuudessa (;
Ai niin, jatkan viimestään perjantaina ku en ehkä ehi jouluaattona kirjottaa :)