snapshots; L.S

077.

Studio oli iso, paljon isompi kuin aikaisempi. Se oli moderni ja todella hieno, ja uskoin Romeon asiakkaiden tulevan paikkaan senkin takia. Katsoin ympärilleni kiinnostuneena, ja tiesin saavani katseita. Huoneessa oli tuntemattomia ihmisiä, mutta sain paljon hymyjä, mustelmista huolimatta.

Aikaisemmin, heti kun pääsin Romeon talolle, sain hetken aikaa viedä tavarani Louisin huoneeseen, enkä voinut olla koskematta hänen sänkyynsä. Kaikki tuoksui häneltä ja tahdoin jäädä siihen paikkaan.

Vedin syvää henkeä, ennenkuin olin astumassa ulos huoneesta, mutta jokin herätti huomioni.

Beigen värinen seinä oli koristettu monella valokuvalla, ja ainoa mitä jäin tuijottamaan, oli kuva missä minä seisoin maalipurkin vieressä, ihoni kiilui hiestä. Sormeni osuivat kuvan sileään pintaan. Se sai minut nielaisemaan hiljaa. Sormeni valuivat pitkin seinää takaisin vierelleni.

Vilkaisin vielä laukkuani sängyn päällä, jonka sisällä oli kirje. En ollut avannut sitä, koska tahdoin Louisin tekevän sen. Pieni ärtyneisyys nousi päähäni ja päätin vain lähteä.

"Harry tule tänne."

Silmäni löysivät Romeon silmät, ja kävelin hänen suuntaansa. En edes muistanut Louisin läsnöoloa, kunnes näin hänen kameransa pöydällä. Romeo ohjasi minut kauemmaksi isosta tilasta, yksittäiseen pieneen huoneeseen.

"Kaikki tietävät suhteestanne, mutta käskin heidän olevan hiljaa asiasta", Romeo puhui samalla kun istui piirtopöydän eteen.

Nyökkäsin ja istuin hänen viereensä. En päässyt yli paikan hienotunteisuudesta, sillä se sai kireät hermoni helpottamaan.

"Oletko miettinyt ollenkaan minkäkaltaisen kuvan haluaisit, ja minne?"

Silmäni jäätyivät hetkeksi ja avasin suutani.

"Haluan Louisin kirjoittavan sanan, jonka tatuoit jalkaani", avasin suuni siirtäen katseeni häneen.

"Ennenkuin hän saa tietää että ole täällä, muuten hän saattaa alkaa jääräpäiseksi.. tiedäthän", laskin pääni.

"Kirjoita sana tähän, jotta voin huijata hänet siihen", hän naurahti työntäen paperin silmieni eteen.

Kirjoitin sanan paperille.

Romeo nosti kulmiaan ja nyökkäsi.

"Asia selvä. Tämä oli helpompaa kuin luulin, odota hetki", hän puhui melkein helpottuneena ja nousi ylös.

Katsoin hänen harovan hiuksiaan, samalla kun astui huoneesta ulos. Yritin kuunnella, mutta toisessa huoneessa oli niin kova meteli muutenkin, niin en erottanut sanoja.

"Kuka muka haluaisi tekstin minun käsialallani..?" Louisin ääni koveni ja tiesin hänen kiiruhtavan huonetta kohti, jossa istuin.

Virnistys nousi huulilleni, vaikka sisimmässäni tahdoin olla vihainen.

Taputin kynää pöydän reunaan ja purin toisen käteni etusormea, odottaen hänen kehonsa ilmestymistä ovelle.

"Kirjoita se nyt vaan", Romeo naurahti selvästi pysäyttäen pojan tekemään, mitä käskin.

"Kiitos", Romeo vastasi.

He astuivat huoneeseen, Romeo heilutellen iloisesti lappua kädessään ja Louis näytti siltä kuin olisi nähnyt äitinsä kuolevan. Hän tuijotti minua ilman mitään ilmettä, eli juuri miten kuvittelin.

''Olisi pitänyt arvata, herranjumala'', hän pyöräytti silmiään.

''Hae kamerasi ja lakkaa valittamasta'', Romeo katsoi häntä kulmiensa alta ja poika marssi huoneesta ulos, melkein korvat höyryten. Hänellä ei ollut syytä olla vihainen, minulla oli.