snapshots; L.S

071.

"Voimme syödä päivällisen meillä. Eikö kuulostakin mukavalta?" kysyin Harrylta. En katsonut häntä, mutta tiesin hänen käryävän ärtyneisyyttä.

Hän mutisin jotakin myöntävää, ja huokaisi syvään. Itse tuijotin edessä aukeavaa tietä, jossa natiseva lumi seisoi. Aurinko paistoi ja se sai kaiken kimmeltämään ympärillämme.

Käänsin pääni hitaasti hänen suuntaansa. Hän näytti jokatapauksessa rauhalliselta, vaikka hän varmasti tahtoi heittää minut ulos autosta.

Heti kun hän parkkeerasi autonsa kotini eteen, hän jäi istumaan paikoilleen.

"Ulos"

Nostin kulmiani.

"Uh..Mitä?" avasin suuni tuijottaen häntä.

"Mene syömään. Minä menen hetkeksi muualle, jos se on okei?" hän hymähti minulle.

"Okei? Tule kun olet valmis, mitä ikinä teetkin... jouluna" nyökkäilin hämmentyneenä, vilkaisten miestä vielä, saaden silmänvinkkauksen suuntaani.

Pamautin oven kiinni, ja yritin päästä mahdollisimman nopeasti sisälle, sillä pakkanen oli todella pureva.

Heitin takin naulakkoon ja suuntasin automaattisesti keittiöön. Tuntui että talo ei ollut koskaan ollut näin sotkuinen, mutta siellä täällä vaan lojui muutamia tyhjiä pulloja alkoholia.

"Hei..." tervehdin henkilöitä keittiössä, epänormaalin hiljaisesti.

Muutama sukulainen oli vielä talossamme, jolla tarkoitin vain kolmea naista. Kaksi naisista näyttivät tutuilta, ja hetken kuluttua tajusin tavanneeni heidät äitini syntymäpäivänä. Kun he yllättivät minut ja Harryn. He olivat ne naiset.

Äitini seisoi keskellä keittiötämme, kylpytakki päällään, hiukset sekaisin.

"Te ihan oikeasti joitte?" pudistin päätäni tuimalla ilmeellä ja lopulta naurahdin.

"Älä edes aloita Louis", hän katsoi minua melkeinpä nenäkkäästi. Hymähdin hänelle hiukan ja istuin pöydän ääreen.

"Noh.. oliko sinulla kivaa?" hän kysyi kävellen kahvi kädessään kohti pöytää. Naiset tuijottivat minua ympärilläni.

"Eikö nämä ole vaarallisia?" yksi tädeistäni kysyi repien paitani kaulusta alaspäin. Hän oli aina tunkemassa persoonallisiin asioihin. Mutta äitini ei huomioinut epämukavaa oloani, vaan mitä tätini hänelle oli sanonut.

"Nuo ovat jo normaalia minulle, mutta tarkoitinkin jotain aivan muuta"

"Sen näki jo ensimmäisellä kerralla, ettei se mies ole siveliäs tai todellakaan viaton", yksi naisista avasi suunsa heilutellen pitkää sormeaan minua kohti. Epäkohteliasta.

"Aionko oikeasti keskustella poikaystäväni viattomuudesta kanssanne? En ikinä. Voidaanko puhua jostain muusta?" puhuin hiljaa, pitäen katsettani pöydässä.

"Toki. Anteeksi. Olemme vain uteliaita rouvia, ei mitään harmia", äitini nauroi. Nyökkäsin päätäni.

"Mihin Harry jäi?" äitini kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.

Kohautin olkapäitäni, en tiennyt, eikä minulla ollut aavistustakaan.

He jättivät aiheen taakse onneksi sillä muistuttaminen sai minut tietoiseksi hetkittäisestä pienestä kivusta takapuolessani, sitten he alkoivat tarjoilemaan ruokaa minulle, sillä muistivat minulla olleen syntymäpäivä.

_____

Huoneen valot näyttivät sumeilta puoliksi aukinaisissa silmissäni. Olin yksin talossa. Tai ainakin uskoin niin, sillä Lottiella oli kamala kiire auton kyytiin, joka odotti häntä pihallamme aikaisemmin. Se oli varmasti hänen poikaystävänsä. Äitini lähti vastahakoisesti lounaalle ystäviensä kera huonon olon takia, ja Rick roikkuisi mukana muitten miehien seurassa.