snapshots; L.S

066. the day

Astelin pitkin lumihankea kohti Harryn autoa, hän oli juuri parkkeerannut sen muitten viereen syrjempään. Hän astui autosta ulos, näyttäen taivaalliselta.

''Sinä olet kaunis tänään''

''Kaunis, oikeasti?'' nauroin kävellen lähemmäs häntä, tuntien kylmien väreiden kulkevan pitkin kehoani, heti kun hän sai kätensä iholleni.

''Eikö sinulla ole kylmä?'' hän kysyi kun painauduin häntä vasten. Pudistin päätäni painaen hänet kokonaan vasten hänen autoaan, ja automaattisesti aloin puremaan hänen kaulaansa.

''Sait minut melkein itkemään aamulla'', mutisin hänen ihoaan vasten.

''Miksi näin?'' hän katsoi minua viattomasti.

''Muistatkos mitä eilen tapahtui?'' kysyin alkaen vaeltaa kättäni hänen kehoaani pitkin hänen housuilleen.

''Tämä tapahtui'' mutisin henkeni alta ja painoin kohtaa hänen housuillaan kämmenelläni ja katsoin hänen kiemurtelevan kauemmas minusta hengähtäen.

''Älä pakota minua työntämään sinua tuonne auton takapenkille, viettäisin päiväni mieluisasti myös siellä'', hän nosti kulmaansa jäätyen paikoilleen. Hän tuijotti taakseni ja käännyin itsekin katsomaan mitä siellä oli.

''Ai hei... Adam?'' sanoin pienellä äänellä serkulleni. Ei voisi tämä päivä nolommaksi mennä?

''Voisitko olla.... hiljaa siitä mä saatoit nähdä tai kuulla?'' aukaisin suuni ja hän alkoi nyökkäilemään. Hän ei ollut enää mikään pieni kakara, ja hän todellakin tiesi mistä oli kyse, kuinka nololta se vaikuttikin.

''Kiitos, ovi on tuolla suunnassa'', hymyilin ja hän alkoi kävelemään pois.

En edes katsonut Harrya vaan lähdin itsekin sisälle.

''Ei minun vika''

"Enkö saa edes sitä suudelmaa?"

Nauroin hänelle ja jatkoin matkaani sisälle.

_____

Kulutimme lahjojenvaihtoon, valehtelematta ainakin kaksi tuntia, äitini itki hetken kertoen kaikille kuinka ihana olin, ja onnekseni sain lahjaksi paljon alkoholia. Jos tulisin yksinäiseksi, ne tulisivar kovaan käyttöön... siis jos olen erittäin epätoivoinen.

Sain joululahjoja sekä että syntymäpäivälahjoja, vaikka en tahtonut mitään, mutta ehkä ne tekisivät oloni Lontoossa kotoisammaksi, sillä sain paljon kehystettyjä kuvia. Harry istui vierelläni, aivan hiljaa koko ajan, kädet taskuissaan. Sanoin hänelle monta kertaa, ettei hänen tarvitsisi kuluttaa aikaa meillä, mutta hän tahtoi jäädä. Oli kyllä vain parempi, kun tunsin hänen reitensä painautuneena vasten omaani kokoajan, sillä en ollut niin hermostunut.

Välillä hänen kätensä osui 'vahingossa' reiteeni, mikä automaattisesti sai minut punastumaan. Hän jopa kuiski korvaani, asioita joiden takia tahdoin kaataa hänet kumoon ja repiä hänen vaatteensa pois, mutta ehkä oli vaan paras että pidin käteni erossa hänestä vielä.

Söimme paljon ja ehkä liikaakin, seura oli täydellistä, sukulaiset pitivät puheita. Kyllä meitä oli niin paljon, olimme erittäin yhtenäinen suku, se oli mukavaa.

Kuuntelin kun enoni puhui, mitä puhuikaan, joskus minusta, joskus lapsuudesta, kaikesta. Hymyilimme kaikki jälkeenpäin, jopa Harry, mikä yllätti minut. Hän varmaan tunsi olonsa ulkopuoliseksi.

Tunsin vain hymyni hyytyvän, samalla kun Harry nousi ylös sohvalta. Silmäni lukittautuivat hänen kanssaan, ja avasin suutani kysyäkseni. En ollut varma, että aikoikohan hän tosissaan avata suunsa kaikkien edessä, vai oliko hän menossa johonkin.