snapshots; L.S

074.

''Mihin he edes käyttivät niitä?''

''Ehkä harry sai työnsä takaisin?''

''Ehei.. mutta toivon että he käyttävät ehkäisyä.''

''Äiti, miehet eivät voi tulla raskaaksi.''

''Tiedän, mutta en tahdo... jos heillä olisikin jotain... tauteja.''

''Ah-ai''

Kuulin jokaikisen sanan, en ehkä tajunnut niitä, mutta kuulin ne. Tiesin alitajunnassani sen, että jos olisimme ottaneet käsiraudat pois pöydältä, mitään tätä ei olisi tapahtunut. Ja tajusin että oli liian aikaista ajatella tuollaista.

''Hyvää huomenta Jay ja neiti...'' kuulin matalan mutta pirteän äänen korvissani.

''Oletteko heidän läheisiään?'' sanat saivat kurtistamaan kulmiani, vaikka tuntui että olisin ollut unessa vieläkin.

''Kyllä'', aloin tunnistaa ääntä ja hetken päästä kehoni säpsähti rajusti, sillä tunsin jonkun lyövän minua naamaan.

Silmäni revähtivät auki, ja näin siniset silmät senttien päässä kasvoistani, mikä sai minut säikähtämään enemmän.

''Rauhoitu Louis, se olen minä'', Lottie alkoi nauramaan kasvoilleni ja liikkui kauemmas minusta.

''Ei tarvitse lyödä, herranjumala'', päästin ärsyyntyneen voihkauksen aamuäänelläni ilmoille. Huone oli niin kirkas, että en nähnyt selvästi, ja arvasin äitini pakkomielteisesti aukaisevan verhot.

''Kuinka voit?'' äitini kysyi lempeällä äänellä mutta en sanonut sanaakaan.

Katsoin ympärilleni, sydän vieläkin hakaten rinnassani. Olin niin väsynyt, että en muistanut olevani sairaalassa... paidattoman Harryn vieressä. Alastoman Harryn vieressä.

Ilta muistui mieleeni, heti kun näin paitani roikkuvan sängyn päädyssä. Yskäisin hiukan ja katsoin alas. Olin onnellinen siitä, että meillä oli peitto päällä, muuten koko huone olisi nähnyt minut täysin alasti, mitä pahempaa, Harryn kanssa.

Lääkäri tuijotti minua, kuin ei olisi koskaan nähnyt paidatonta ihmistä. Värähdin kylmyydestä ja siirsin katseeni ikkunaan. Lumihiutaleet laskeutuivat rauhallisesti ikkunan alla, mutta valoisuus sai vaan pääni jomottamaan. 

Suussani maistui Harryn huulet, ja ihoni tuntui likaiselta, mikä sinänsään ei ollut ihme. Harryn kämmen lepäsi toisella reidelläni, ja tuntui että se hehkui kuumutta. 

''Annamme teille hetken aikaa pukeutua, ja sitten tulen tekemään tarkastuksen herra Stylesille. Sitten hän on valmis lähtemään. Älkää unohtako noutaa reseptiä etutiskiltä kun poistutte.''

Kuuntelin sanoja puoliksi, mutta kehoni panikoi samaisella hetkellä siitä, kun Harryn käsi alkoi liikkua jalkaani pitkin uhkaavasti ylöspäin. Oliko hän hereillä? Näkikö hän unta?

''Kiitos'', sain yskäistyä suustani, ja otin kiinni Harryn ranteesta peiton alla, joka ei tuonut lämpöä kahdelle keholle huoneessa, jossa oli ikkuna auki. Äitini ja Lottie poistuivat lääkärin perässä sanomatta sanaakaan, mikä oli ihme.

''Harry nouse ylös!'' huutokuiskasin päästäen irti hänen kädestään.

Hän avasi silmänsä hitaasti, tuoden kätensä mustelman päälle hiukan vingahtaen. 

''Sattuuko sinua?'' kysyin seisoen sängyn vieressä, yrittäen löytää boxereitani.

''Tule tänne...'', hän hymähti väsymys näkyen hänen kalpeilla kasvoillaan. Nojauduin sängyn päälle ja annoin hänelle sotkuisen pikasen suudelman taas kiirehtien pukemaan.