snapshots; L.S

041.

Hänen silmänsä olivat suuret ja hän kyseli paljon kysymyksiä. Ensinnäkin hän ei tiennyt että minulla olisi joku tai hän ei tiennyt ylipäätään tästä puolesta elämääni

"Oletko varmasti ihan okei? Et todellakaan vaikuta siltä. Tuo suhde on kyllä aika monimutkainen", Angelina kysyi.

"Ei tämä mikään suhde edes ole.. tai ollut", mutisin.

"Niin, mutta hän... herranjumala", hän katsoi silmät suurina minua.

"Ettekö ole käynyt asiaa läpi? Ollenkaan?"

Kohautin olkapäitäni pyyhkäisten silmääni, koska ne alkoivat kostua. En kertonut hänelle koko tarinaa, vaan ketä Niall ja Harry olivat ja mikä tilanne oli.

"Ja nyt olet muuttamassa Lontooseen. Ei hyvä jumala"

"Oloni paranee varmaan tuon ansiosta", sanoin sarkastisesti ja hän irvisti.

"Anteeksi, on vaan jännää kuulla tälläisiä asioita", hän kohautti olkapäitään nousten puiston penkiltä. Katsoimme toisiamme silmiin hetken aikaa hengittäen syvään.

Nousin itsekin hitaasti ylös vetäen farkkutakkia päälleni kunnolla täristen kylmyydestä.

"Nyt on ehkä parasta mennä lepäämään, yrität vain olla miettimättä liikaa jos se vaivaa sinua", hän veti minut tiukkaan haliin, niinkuin aamulla ja antoi hellän suukon otsalleni ennen kuin hän lähti kävelemään eri suuntaan, kuin minä olin menossa.

Hänestä oli kuoriutunut hempeä persoona ja pidin hänestä hetki hetkeltä enemmän. Onneksi hän sai minut avautumaan.

Avasin silmäni katsoen taivaalle jossa loisti yllättävän kirkkaat tähdet. Huurussa ja jäässä oleva ruohikko kiilsi ulkovalojen takia ja tunsin oloni rauhalliseksi samalla, kun hengitin kylmää ilmaa.

Otin itseäni niskasta kiinni ja soitin Niallille aikaisemmin. Periaatteessa pakotin hänen tulemaan luokseni, vaikka hän sanoi olevansa kiireinen. Minun tarvitsi jutella hän kanssaan, varsinkin kun Angelina kehotti tekemään niin päivä takaperin. Hän auttoi minua ehkä hiukan.

En malttanut odottaa viikkoa, että nään hänet uudestaan. Mutta sitten kun näkisimme olisimme Lontoossa kahdestaan.

Mietelmäni keskeytyivät, kun kuulin Niallin auton jarrutusäänet takapihallemme asti ja hermostuneisuus alkoi kasvaa sisälläni.

Olohuoneemme verhojen välistä heijastui valot ja kuulin television huutavan ulos asti. Onneksi Lottie oli ainoastaan kotona ja tiesin hänen katsovan vain jotain gaalaa, ja koska äänet olivat kovalla hän ei kuulisi ulos asti.

Tuijotin eteeni kylmänä, olinko liian totinen? Kuulin lähes hänen askeleensa.

Mutta...

Tiesikö hän että Harry kertoi minulle heidän salaisuutensa? Hetken kuluttua kuulin tutun äänen ja käänsin pääni.

"Louis?"

En sanonut mitään vaan katsoin häntä. Niall käveli terassille hitain askelin kädet taskuissaan katse maassa.

"Hei", päästin suustani vilkaisten olkapääni yli ikkunaan ihan vain varmistaakseni.

Hätkähdin kun hän istui minua vastapäätä penkille, katsoen minua suoraan silmiin.

"Tuntuu ikuisuudelta", Niall naurahti hiljaa katsoen käsiinsä.

"Totta", totesin hiukan ajatuksissani ja Niall nosti katseensa.