snapshots; L.S

011.

Seisoin jo viidennettä minuuttia täysin valmiina lähtemään kauppalista ja rahat taskussani, mitkä äitini oli minulle jättänyt.

Mikä hänellä oikein kesti?

Pian kuin tilauksesta kuulin hänen tulevan alakertaan, hänellä ei ollut tahraakaan maalia itsessään ja hänellä oli päällään se ruskea takki josta todella pidin.

"Hyvä jumala", kuiskasin itselleni.

"Mitä?" hän sanoi hetken kuluttua. Punastuin kun tajusin sanoneeni sen hänen edessään.

"Näytät hyvältä", sanoin yskähtäen ja tajusin heti että en ala valehtemaan, koska hän kyllä kuuli mitä sanoin.

Hän vaan virnisti ja meni ohitseni hipaisten vahingossa jalkaani kädellään. Hätkähdin ja käännyin seuraamaan häntä.

"Tuo oli epäkohteliasta", sanoin saaden hänen päänsä kääntymään suuntaani yllättyneenä.

"Kumpi?" hän kysyi.

Hän teki sen tahallaan, hän tekee minut hulluksi. Tuijotin vain häntä kulmat ylhäällä.

"Et sanonut koskaan kuinka hyvältä minä näytän", sanoin pyörittäen silmiäni. Huomatkaa sarkasmi.

Hän naurahti.
"Eihän minun tarvitse kun tiedät sen itsekin"

Avasin suuni mutta pistin sen kiinni. Se on eri asia idiootti, mitä  jos haluan sinun sanovan sen äänen? Mutta uskon että hän pitää minua tyhmänä pikkupoikana.

Huokaisin ja huomasin että olimme jo hänen autollaan. Onneksi hän ei halunnut kävellä. Nousin pelkääjänpaikalle tuohon hienoon autoon. Pidin siitä paljon.

Kauppaan ei onneksi ollut pitkä matka ja olimme muutenkin hiljaa kokoajan joten halusin pois.

Hyppäsin autosta ulos heti kun hän pysäköi sen ja laitoin oven varovasti kiinni ihan varmuuden vuoksi.

"Se ei ole tehty sokerista", Harry kommentoi alkaen kävellä oville päin jo jossa näin huolestuttavan paljon nuorisoa. Tämän takia vihaan mennä yksin, en tykkää muista nuorista kummemmin.

Pyöräytin silmiäni hänen kommentilleen ja juuri kun olimme ohittamassa nuoria heidän piti avata suunsa.

"Tomlinson? Sinäkin teet jotain yllättävää kerrankin", joku huusi ja mieleni teki lyödä hänen naamaltaan se ruma virne.

En välittänyt heistä vaan kiristin tahtiani jotta pääsisin Harryn viereen jonka naamalla ei ollut minkäänlaista ilmettä.

"Anteeksi noista", sanoin tutkaillen hänen ilmettä mutta hän vain nyökkäsi.

Löin häntä käteen ja hän kääntyi nopeasti minuun päin, niin että melkein törmäsin häneen.

"Mistä hyvästä tuo oli?"

"Hymyile edes vähän", sanoin itse hymyillen. Hänen kasvonsa eivät muuttuneet ollenkaan.

Pudistin päätäni kävellen ottamaan korin ja heiluttelin sitä käsissäni kävellen miehen edessä.

Vilkaisin häneen päin ja hän puri huultaan katsoen toiseen suuntaan, en tajunnut häntä mutta se oli ok.. kai?

Kun viimein vaikeuksien jälkeen saimme tavarat kasaan lähdimme nopeasti autolle välittämättä huudoista.

Hyvä fiilikseni katosi melkein kotonaan, mutta Harry laittoi kuin lukien ajatuksiani radion päälle, josta tuli yllättäen biisi josta pidin.

Hyräilin sen mukana kunnes se loppui ja pääsimme takaisin kotiini. Olin ottamassa ruokakasseja mutta Harry hätisti minut pois kantaen ne kummatkin sisälle.