snapshots; L.S

051.

"Oliko sinulla jotakin vakavaa asiaa, vai miksi kuulostit siltä aikaisemmin?" kysyin hiljemmalla äänellä ja tunsin poskieni olevan hiukan punertavat Romeon sanojen jälkeen.

Jäin miettimään pitäisikö minun alkaa purkaamaan laatikoita lattialta.

"Niin... mutta tiedäthän olet kuitenkin poikay-"

Kuulin hämmennyksen hänen äänestään, hän taisi tajuta mitä oli sanomassa. Pieni hermostunut naurahdus pääsi hänen huuliltaan.

"Niin?" yritin saada hänet jatkamaan lausettaan. Istahdin sängylle, purin peukaloani. Hän oli sanomassa minua poikaystäväkseen.

"Sinä voit nyt jo huonosti ja minä en ole missään lähettyvillä jos sinulle sattuisikin jotakin"

"On tosi suloista, että ajattelet noin, mutta älä vaivaa päätäsi tuollaisilla asioilla", hymähdin.

Hän vaihtoi puheenaiheen nopeasti, seoten sanoissaan. Oli hämmentävää kuulla hänen olevan hermostunut, kun yleensä hän oli hyvin itsevarma.

Menin makaamaan sängylleni, peittoni alle ja huokaisin miettien kuinka rentoutunut olin. Paha olo vatsassani alkoi pikkuhiljaa lähteä pois.

Hän puhui minulle puhelimessa, kuin olisi vierelläni, hän selitti jotain aivan turhaa ja söpöä. Ja jos totta puhutaan, tämä oli ensimmäinen kerta kun hän avautui itsestään.

Oliko se outoa, että tulin hyvin iloiseksi siitä, että hän kulutti aikaansa jutellakseen minulle, jopa tuntikausia. Hän voisi tehdä hetkellä aivan jotain aivan muuta, kuin selittää kuinka hän pienenä tippui puusta alas, ja itki kuinka typeränä painovoimaa piti. Sanoinhan söpöä.

Päästin unelmoivan huokauksen suustani ja tajusin kuulostavani typerältä.

"Tiedätkö mitä..?"

"No?" vastasin hiljaa tuijottaen uuden huoneeni kattoa johon heijastui varjoja ikkunastani jossa ei ollut verhoja.

Kuulin Harryn naurahtavan vähän.

"Kuulostit erittäin söpöltä kun sepitin Romeolle aikaisemmin", tiesin hänen hymyilevän.

"Kuulitko sen?"

"En minä ole kuuro", Harry sanoi.

"Mahtavaa.." huokaisin.

"Olet kamalan negatiivinen"

"Jos haluat kokeilla, niin voit soittaa milloin vain"

Suuni aukesi ja tajusin mitä hän selitti minulle.

"Sinä salakuuntelit", sanoin miettivällä äänensävyllä.

"Laita seuraavalla kerralla vaikka mykistykselle pikkuinen", hän avasi suunsa.

"Vihaan sinua"

"Pfft, lyödään vaikka vetoa että huomenna soitat minulle"

"Ei minulla ole syytä"

"Siinä tapauksessa se olen siis minä joka soittaa, minulle se on sama ja se", hän nauroi.

"Ihan miten vain, äläkä kutsu minua pikkuiseksi, sinun on parasta varoa sanojasi", purin huultani. Yritin puskea mielikuvat päästäni, missä Harry kosk-

Ei nyt.

"Huomiseen, nuku hyvin", hän sanoi pehmeästi ja pyöräytin silmiäni.

"Kiitos kuitenkin, sait minut rauhoittumaan", sanoin vielä ennen kuin hän lopetti.

"Mitä vaan sinun takiasi"

Väläytin vielä hymyn ennenkuin laskin puhelimen hitaasti pääni viereen.

____

Päätäni särki aivan liikaa. Pääkipu ei ollut tässä tilanteessa mikään ykkösvalinta.

Romeo odotti että olisin levännyt yön aikana, mutta oikeasti tyhjensin laatikoita pimeässä huoneessani, vatsani huutaen ruokaa.

Pystyin kuulemaan Romeon tyttären äänet viereisestä huoneesta samalla kun vedin paksua pitkähihaista paitaa pääni yli. Kello oli vasta kymmenen aamulla, ja tuo pieni tyttö oli pirteimmillään samalla, kun minä halusin kaatua sängylleni ja alkaa kuorsaamaan.

Romeo tuli repimään minut ulos sängyltäni noin tunti sitten, ja olin juuri saanut silmäni kiinni siinä vaiheessa. Siitä hyvästä lukitsin itseni suihkuuni ja seisoin veden alla silmät kiinni.

"Mihin ihmeeseen me olemme edes menossa?" kysyin sulkien huoneeni oven tuijottaen miestä.

"Menemme aamiaselle porukalla, eikö olekin mukavaa?"

"Liian aikaista, mutta jos saan ruokaa niin olen mukana", sanoin päästäen pienen haukotuksen suustani. Romeo naurahti ja nappasi ruskeahiuksisen tytön syliinsä.

"Angelina on odottanut ikuisuuden, ala tulla", hän sanoi edessäni ja lähdin hänen peräänsä alakertaan.

Lucien pää kurkisti Romeon olan takaa, posket punaisena hän hymyili minulle. Hän taisi tykätä minusta, olin mainio leikkimään nukeilla. Ainakin hän kertoi minulle niin, kun näimme viimekerralla.

"Kauan olet asunut täällä?" kysyin Romeolta kun pääsimme alakertaan.

"En kauaa, pääsin tänne vasta ehkä kuukausi sitten, Lucie asui ennen mummollaan samalla, kun olin töissä muualla"

"Ai..", sanoin ja jäin katsomaan, kun Romeo laski tytön alas ja hän alkoi vetämään talvikenkiään jalkaan.

Etsin omat kenkäni ja vedin ne jalkoihini, vetäen farkkutakkini päälleni tiukasti. Pihalla näytti olevan kylmä, mutta ihanan aurinkoista silti.

"Tuleeko Lucie mukaamme?" kysyin hymyillen hänelle. Hän ei ujostellut minua yhtään ja hän väänteli naamaansa suloisesti, samalla kun Romeo puki hänelle takkia.

"Kyllä. Kiitän luojaa, että hänestä tuli rauhallinen, muuten menettäisin malttini koko ajan", hän naurahti.

Hymyilin hänelle avaten oven. Tunsin kylmän ilman leimahtavan kasvoilleni, kun astelin hitaasti jäätyneitä portaita pitkin, lumen täyttämälle pihalle.

"Kohta on joulu", Lucien ääni kiinnitti huomioni.

"Niin on, oletko innoissasi?"

"Kyllä, jos saan lisää nukkeja", kuulin Romeon nauravan takanamme ja en voinut itsekään tehdä muuta.

Olin enemmän kuin iloinen, että hän oli niin seurallinen, ja että suostuin muuttamaan heidän kanssaan.

Talon edessä seisoi auto, jonka ratissa oli yksi tatuoijistamme ja näin takapenkillä punaiset hiukset. Kiiruhdin avaamaan takapenkin ovea.

Istuin keskipenkille ja Lucie nousi vierelleni.

"Minua hermostuttaa", sanoin Angelinalle.

"Mikä? Minä olen aivan liian innoissani"

"En tiedä mitä odottaa tältä kaupungilta", huokaisin katsoen pihalle.

"Saat pian tietää sen", Angelina hymyili kun auto lähti liikkeelle.

Vatsani alkoi murista ja se sai Lucien kikattamaan vierelläni.

"Onneksi saat ruokaa kohta", Angelina nauroi väsyneesti.

"Onneksi"

Xxx

jouduin lukea koko loman kokeisiin, tuntuu että ei ollut edes mitään lomaa. nyt kun saan ne alta pois sujuneesti niin ei tarttee pelätä että saan kaikesta nelosen ja jäisin luokalleni :D

wattpadilla on taas jotain ongelmia mua kohtaan joten joudun kirjoittaan tän monta kertaa uudestaan ja joka kerta huonompana, toivottavasti tykkäsitte vaikka olikin ubertylsä luku :*