snapshots; L.S

021.

Stressi voi tarttua eikö? Kyllä, uskon niin..

Haroin hiuksiani katsoen Lottieta, joka kirjoitti kuin hullu, samalla kun äiti saneli hänelle mitä tämän kuuluisi laittaa paperiin.

"Ehkä teidän olisi pitänyt hoitaa tämäkin aikaisemmin, kun tämä oli Lottielle niin suuri kunnia auttaan korteissa", huomautin heille.

"Hys, äiti saa ihanat juhlat ja kauniit kutsut, niistä tulee arvoisensa", Lottie sanoi jatkaen ja äitini vaan naurahti.

"Koska te hössötätte ja heilutte koko ajan, niin se hermostuttaa minua. Tosi paljon", kerroin heille.

Käännyin katsomaan ikkunasta pihalle, missä alkoi pimentyä uhkaavasti.

"Älä sinä hermostu, me hoidetaan kaikki sinä voit ihan luvan kanssa vaan olla", äiti sanoi ja kuulimme oven avautuvan.

"Vihdoin, tulkaa ottamaan jotain ruokaa, näkeekö siellä edes maalata enää?" äitini alkoi hössöttää keskeyttäen Lottien hommat.

"Ruoka maistuisi", Rick mutisi tunkien valkoiset hanskansa taskuihinsa.

Olin juuri kysymässä missä kikkurapää oli, mutta pystyin kuulemaan jonkun tulevan sisälle ja uskoin sen olevan hän.

Hän kurkisti ovenraosta ennenkuin astui sisälle hiljaisena sutien käsiään vasten reisiään.

Kostutin huuliani kielelläni tuijottaen häneen hiljaisuuden leijuessa ilmassa.

"Joo..tosiaan", hän aloitti saaden huomion.

"Saaden kertoa hommat ovat kasassa. Toivon kovasti, että uudet seinänne ovat vaivan arvoiset", Harry puhui ystävälliseen sävyyn kädet leväten lanteillaan vilkaisten äkkipikaisesti minuun.

En hätkähtänyt hetkeen kunnes tajusin mitä hän tarkoitti ja se iski minua. Kaikki olivat ihan hiljaa vaihtaen katseita.

"Kaikki?" kysyin hiljaa tajuten mitä nyt tapahtuisi.

"Kaikki.." Harry vastasi kävellen vierelleni. Nyökkäsin ja mietin mihin ihmeeseen kaikki aika oli mennyt?

Harry katsoi minua huolestunein silmin. Hymähdin hänelle hiukan, vaikka olinkin suoraansanottuna muuttunut iloisesti surulliseksi.

"Voi Harry!" äitini melkein huusi nousten ja käveli vierelläni seisovan miehen halaukseen.

He halasivat hetken ja Rick kiitti Harrya myös aherruksestaan.

"Olen pahoillani jos olemme olleet kamalia, mutta kestit loppuun asti", äitini nauroi kovaan ääneen vitsikkäästi.

"Tuo sai maalaamisen kuulostamaan hirveältä äiti", sanoin hiljaa ja laskin katseeni lattiaan.

"Soitan sinulle rahoistasi ja odotamme sinun tulevan juhliini", äitini sanoi ojentaen valmiiksi tehdyn kutsukortin kiharapäälle, joka hymyili.

"Kiitos ja tulen enemmän kuin mielelläni", hän nauroi lukien korttia.

"Minä alan lähteä, on jo niin myöhä, mutta kiitos kuitenkin teille ja näämme muutaman päivän päästä", hän jatkoi vilkuttaen meille vielä ennenkuin lähti pikaisesti pois huoneesta.

Jäin seisomaan hetkeksi paikoilleni ja tuijotin oviaukkoa lasittunein silmin. Ikäänkuin olisin jäätynyt.

Lähdin hänen peräänsä ajattelematta, mutta minun täytyi vielä puhua hänen kanssaan.

Ovi kävi ja panikoiduin pikaisesti kipittäen sen luokse ja avasin oven pujahtaen ulos.

"Harry!" huudahdin jotta hän pysähtyisi eikä kiirehtisi niin paljon. Halusin nähdä vielä hänen kasvonsa.