Wherever You Are (Book 3)

Chapter 6

Hyvää naistenpäivää! 💁🏼🌷👭💖

~~

Koko loppu automatka poikien talolle, oli todella hiljainen. Kukaan ei puhunut, yhtään mitään. Minä ajoin poikien antamaa osoitetta kohti, kun taas Calum istui etupenkillä kaikki ruoat sylissään ja muut istuivat takana vain tuijottaen ulos ikkunoista. Olin nälkäinen ja ärsyyntynyt.

Kun vihdoin parkkeerasin poikien talon pihaan, suuni loksahti auki. Heidän talonsa oli todella hieno! Se oli tyylikäs ja olin varma siitä, että se oli myös sellainen sisältä päin.

"Wow" Kuulin Michaelin ja Luken sanovan yhteen ääneen. Uskoin, että me kaikki olimme luulleet, että talo olisi ollut jokin pieni koppero keskellä jotakin metsää. Tajusin, että heidän talonsa oli aikalailla samalla alueella kuin minun taloni, koska olin joskus juossut tuota tietä pitkin, mitä me tulimme. Me kaikki vain tuijotimme heidän taloaan.

"Mennäänkö sisälle?" Ashton kysyi, ja me muut nyökkäsimme. Nousimme ulos autosta, ja otimme poikien matkalaukut mukaan. Minä kannoin ruokakassia, kun taas pojat raahasivat omia painavia laukkujaan. Ashton aukaisi meille kaikille oven ja me astuimme sisään, todella hienosti sisustettuun taloon.

"Meillä on uima-allas!" Michael huusi ja osoitti ulos ikkunasta. Hän jätti laukkunsa keskelle lattiaa ja juoksi ulos, Luke perässään. Laskin ruokakassin keittiönpöydälle ja katsoin Ashtonia ja Calumia.

"Menkää varaamaan huoneet, ennen kuin nuo kaksi saa saman idean" Virnistin heille ja he juoksivat heti etsimään makuuhuoneita. Kävelin hymyillen heidän keittiöönsä ja aloin etsimään juomalaseja. Kun vihdoinkin löysin niitä yhdestä kaapista, tunsin kädet lantiollani. Tuttu pistelevä ja kihelmöivä tunne valtasi koko kehoni.

"Anna mä autan" Luken ääni sanoi ja hän kurottautui ottamaan viisi lasia ylähyllyltä, jonne minä en olisi yltänyt. Hän laski lasit keittiönpöydälle ja istui tuolille. Kävelin hänen luokseen ja istuin häntä vastapäätä.

"Olisin mä saanut ne itsekin" Sanoin ja ja katsoin tätä ärtyneenä. Hän naurahti ja nyökytteli päätään, ärsyttävään tapaan.

"Mä vaan olisin tarvinnut tuolin avuksi, tai jotain" Lisäsin ja laitoin käteni puuskaan. Minua ärsytti se, että hän aina kiusasi minua lyhyydestäni. Enhän minä sille mitään voinut!

"Kyllä mä tiedän, että sä olisit saanut ne sieltä, mutta mä vaan halusin auttaa. Sitä paitsi mun mielestä, söpöt tytöt on söpöjä" Hän sanoi hymyillen. Tiesin, että hän tarkoitti hyvää sillä mitä hän sanoi, mutta minua alkoi naurattaa hänen pieni virheensä.

"Sä varmaan tarkoitat sitä, että sun mielestä, lyhyet tytöt on söpöjä" Sanoin nauraen. Jostakin syystä, hänen ilmeensä ei muuttunut ja hän vain jatkoi hymyilemistä.

"Mä sanoin tahallani väärin. Me ollaan tunnettu niin kauan, että mä tiesin että sä alkaisit nauraa ja korjaamaan mua. Mä tykkään nähdä sut onnellisena" hän sanoi ja katsoi minua suoraan silmiin. Minä vain tuijotin häntä, koska en osannut sanoa mitään.

Minua ärsytti se, että hän sai minut tuntemaan erilaisia tunteita, joka toinen sekunti. Jos jonakin hetkenä tunsin vihaa tätä kohtaan, se muuttui hetkessä vaikkapa suruksi. Hän ei ollut enää se nuori poika, johon silloin rakastuin. Hän oli ollut silloin niin kohtelias, huomaavainen ja ihana, mutta hän ei tavallaan ollut sitä enää. Hän oli yhä se sama Luke, mutta jokin oli muuttunut. Kuten olen monta kertaa sanonut: Hän oli muuttunut. Vaikka hän väittääkin, että julkisuus ei ole muuttanut häntä, se ei ole aivan totta. Julkisuus muutti häntä, todella paljon. Kaikki eivät sitä varmaan huomaa/huomanneet, mutta koska minä tunsin hänet hyvin, niin tottakai minä sen huomasin.