Wherever You Are (Book 3)

Chapter 20

En kestä kuinka ihania olette ku kyselette, että saako mua tulla moikkaamaan siellä keikalla!! 🙈💕 TULKAA IHMEESSÄ!!! 💋

~~

Istuin keittiön pöydän ääressä ja vain katsoin vierestä, kun Calum ja Michael siivosivat sotkujaan. Tomaattikastike oli kuivunut kaikkialle ja sitä oli hankala saada pois. Brian oli tulossa hakemaan minua, mutta siinä ei ollut aivan kaikki. Brian oli myös tulossa tapaamaan Lukea. Brianin ja Luken oli tavattava, vaikka se olisikin todella outoa ja vastenmielistä, molempien mielestä.

"Oletko sä kertonut sun vanhemmille, tuosta sun sairaudesta?" Calum kysyi ja heitti Michaelia rätillä. Michael nakkasi sen ulos keittiöstä, todella äkäisenä.

"Tottakai" Vastasin ja katsoin kuinka Calum käveli hakemaan rättinsä. Michael yritti saada kattoa puhtaaksi mopilla ja se oli aika huvittavan näköistä. Miten yhdestä pienestä tölkistä, oli tullut niin paljon sotkua?

"Mitä ne reagoi, kun sä kerroit?" Calum kysyi ja istui minua vastapäätä. Vilkaisin olohuoneeseen päin, jossa Luke, Melanie ja Ashton katsoivat televisiota. Halusin vain mennä kotiin, vaihtaa vaatteeni ja ottaa päikkärit Brianin kanssa.

"Ne oli todella huolissaan, mutta iloisia siitä, että mä sain heti apua" Kerroin ja join vesilasini tyhjäksi. Vanhempani olivat olleet aina tukenani: AINA! He olivat tehneet todella paljon uhrauksia vuokseni, vaikka en edes olisi ansainnut heidän apuaan ja rakkauttaan. Minulla oli maailman parhaimmat vanhemmat.

Heti kun olin saanut lauseeni loppuun, kuulin auton ajavan pihaan. Sydämeni alkoi tykyttää lujaa tahtia ja tunsin oloni sekä innostuneeksi, että jännittyneeksi. Nousin ylös tuolilta ja suorastaan juoksin eteiseen. Näin Brianin ikkunasta ja avasin tälle oven. Ryntäsin ulos ja hyppäsin halaamaan tätä. Brian katsoi minua kummallisesti, varmaankin sen takia, että olin yltä päältä kuivuneen kastikkeen peitossa.

"Mitä sulle on oikein tapahtunut?" Hän kysyi ja siirsi hiukseni pois kasvoiltani. En vastannut hänelle, vaan suutelin tätä. Olin kaivannut häntä, vaikka olimme olleet erossa vasta muutaman tunnin.

"Se on tomaattikastiketta" Sanoin hieman huvittuneena ja sain hänet hymyilemään. Hän laski minut alas ja pussasi nopeasti otsaani.

"Älä unohda sun kamoja" Luke sanoi kovaan ääneen ja käveli ulos talosta. Hän ojensi minulle tavarani ja kääntyi sitten katsomaan Brinia. He vain tuijottivat toisiaan, sanomatta mitään. Pelkäsin sitä, että he alkaisivat tappelemaan.

"Mä olen Luke" Hän sanoi viimein ja ojensi kätensä kohti Briania. Brian tarttui hänen käteensä ja he kättelivät. Minä katsoin sivusta, enkä kyllä ollut ainoa. Pojat seurasivat tilannetta ikkunan takaa.

"Brian" Hän vastasi ja päästi irti Luken kädestä. Brian vilkaisi minua oudosti ja silloin tajusin tehdä jotakin. Hän halusi lähteä ja niin myös minäkin.

"Meidän varmaan pitäisi lähteä" Sanoin hätäisesti ja tartuin Briania kädestä kiinni. Yritin vetää hänet pois Luken luota, mutta hän ei hievahtanutkaan. Katsoin tätä kummallisesti ja yritin saada selvää hänen ajatuksistaan. Hän vaikutti odottavan jotakin.

"Sä olet siis se Brian, joka on pitänyt huolta meidän Charista?" Luke kysyi ja vilkaisi minua pikaisesti. Brian nyökkäsi vastaukseksi. En tiennyt mitä Luke ajoi takaa, mutta minua tavallaan pelotti. Minua pelotti se, mitä hän aikoi sanoa. Luke oli joskus aika ilkeä, eikä hän ajatellut koskaan sanomisiaan.

"On mukava huomata, että Char on löytänyt itselleen hyvän miehen" Luke sanoi ja sai minut yllättymään täysin. Katsoin tätä suu auki ja niin teki myös Brian. Myös hän oli yllättynyt.

"No kiitos" Brian sanoi hieman vaivautuneena. Yritin katsoa Lukea silmiin, mutta hän katsoi hämmentynyttä Briania. Minulla oli sellainen fiilis, että hän piilovittuili sekä Brianille, että minulle. Luke nyt vain oli sellainen henkilö..

"Meidän varmaan pitäisi mennä. Mun pitää palata takaisin salille" Brian sanoi ja sai Luken säpsähtämään hiukan. Vaikutti siltä, että hän oli ollut ihan ajatuksissaan.

"Me voitaisiin mennä yhdessä syömään tänä iltana!" Luke sanoi ja sai meidät nyökyttelemään. Olimme kummatkin vähän hämillämme.

"Toki" Vastasin ja aloin vetää Briania, kohti autoa. Luke käyttäytyi todella oudosti, enkä vain voinut tajuta miksi. Brian aukaisi kuskin puolen oven ja heilutti Lukelle. Minä kuitenkin palasin vielä hänen luokseen.

"Mitä sä yrität?" Kysyin ja laitoin käteni puuskaan. Hän vilkaisi Briania ja siirsi katseensa, sitten minuun.

"En mitään" Hän sanoi ja pieni virne muodostui hänen huulilleen. Tiesin, että hänellä oli jotakin taka-ajatuksia, mutta en tiennyt mitä ja se ärsytti minua toden teolla. Hän juoni jotakin..

"Voisitko sä vaan olla kiltti Brianille?" Kysyin huokaisten ja katsoin tätä anovasti. Virne pysyi edelleen hänen kasvoillaan.

"Mähän olen" Hän vastasi ja iski silmää. Huokaisin ääneen ja lähdin kävelemään kohti autoa. Luke taas lähti kävelemään ihan eri suuntaan.

"The Abbey, kello kahdeksalta. Älkää myöhästykö!" Hän huusi vielä, ennen kuin istuin autoon. Katsoin Briania kysyvästi ja yritin saada hänet puhumaan.

"Mä en edelleenkään tykkää siitä hirveästi, mutta mä olen valmis tulemaan sen kanssa toimeen, sun takia" Hän sanoi hymyillen ja nosti käteni hänen suulleen. Hän suukotti kämmenselkääni muutaman kerran ja laski sen alas. Hymyilin hänelle ja laitoin turvavyöni kiinni.

En todellakaan odottanut tulevaa iltaa..