Wherever You Are (Book 3)

Chapter 77

"Kiitos ruoasta" Sanoin kovaan ääneen, jotta kaikki varmasti kuulisivat. Istuimme kaikki isossa ruokapöydässä, jonka ääressä emme olleet syöneet kertaakaan. Kerta se oli ensimmäinenkin..

Pojat olivat siis myös pyytäneet Brianin, vanhempani, sekä Annan ja Carlin syömään. Luke lähtisi huomenna Australiaan ja minä ja Brian San Diegoon. Kaikilla muilla näytti olevan hauskaa, paitsi minulla. Viiniä oli mennyt monta pulloa ja juttu luisti. Halusin nukkumaan, koska en halunnut puhua kenellekään.

"Etkö sä syö enempää?" Michael kysyi ja katsoi minua hämmentyneenä. Hän varmaan luuli, että en pitänyt ruoasta. En ollut syönyt kuin aivan vähän poikien tekemää pastaa, koska minulla ei varsinaisesti ollut nälkä. Olin kadottanut ruokahaluni.

"Ruoka oli todella hyvää, mutta mä olen aivan täynnä" Kerroin Michaelille ja annoin pusun tämän poskelle. Hän alkoi hymyillä leveästi, selvästikin tyytyväisenä. Jos olisin tehnyt niin Lukelle, Brian olisi syöksenyt tulta. 

"Meillä on vielä jälkiruokaakin!" Calum muistutti ja sai Ashtonin nyökkäämään. Katsoin kaikkia pöydässä istuvia vuorotellen ja silloin tajusin, että Luke ei ollut enää pöydässä.

"Mä tulen kohta" Sanoin ja nousin ylös pöydästä. En kuitenkaan ehtinyt lähteä minnekään, koska Brian ehti tarttua minua ranteesta.

"Mihin sä menet?" Hän kysyi nopeasti. Tämä se tästä vielä puuttuikin: Mustasukkainen poikaystävä.

"Mä menen vessaan" Vastasin, vaikka en ollut menossa sinne päinkään. Riuhtaisin itseni irti Brianin otteesta. Mulkaisin tätä ja marssin pois heidän luotaan.

Kävelin hiipien bändihuoneen luokse ja huomasin, että ovi oli hieman raollaan. Avasin ovea hiukan, jotta pystyin näkemään huoneeseen paremmin. Luke istui lattialla, kitaroiden ympäröimänä, selätysten minuun.

"Oliko sulla jotakin asiaa?" Hän kysyi ja kääntyi katsomaan minua. Olin yrittänyt olla mahdollisimman hiljaa, mutta hänellä oli kai tarkka kuulo.

"Mä tulin vain katsomaan, että mihin sä katosit" Vastasin hiljaa ja astuin sisälle bändihuoneeseen. Huone näytti vähän sekaiselta. Yleensä kaikki oli todella hyvässä järjestyksessä.

"Mä tulin pakkaamaan kitaroita" Luke sanoi huokaisten ja nousi ylös lattialta. Hän ei katsonut minua, ei edes vilkaissut. Hän vain tuijotti lattialla makaavia kitaroita hurja ilme kasvoillaan. Hän räjähtäisi..

"Luke-"

"Mä en edes vittu tiedä mitkä näistä kitaroista on mun ja mitkä Michaelin!" Hän huusi kovaan ääneen ja potkaisi yhtä akustista kitaraa. Se lensi kovalla räminällä seinään. Luke nappasi toisen kitaran lattialta ja näytti siltä, että hän hakkaisi sen paskaksi.

Laitoin oven kiinni, jotta muut eivät kuulisi hänen huutoaan ja riehumistaan. Harpoin hänen luokseen ja tartuin kiinni hänen käsivarrestaan. Luke rojahti lattialle, yhä pitäen kitaraa kädessään. Tartuin kiinni kitaran kaulasta ja yritin repiä sen Luken kädestä. Hän ei päästänyt irti.

"Luke, päästä irti" Sanoin lempeällä äänensävyllä. Kyykistyin hänen viereensä ja laskin toisen käteni hänen olkapäälleen. Näin hänen hellittävän otettaan, joten tartuin kunnolla kitaraan ja otin sen pois häneltä. Laskin sen sivummas, jotta hän ei enää koskisi siihen.

Luke ei ollut väkivaltainen, mutta silloin kun joku oli oikeasti huonosti, käyttäytyi hän hieman pelottavasti. Hän aina heitteli tavaroita ja purki vihaansa niihin. Huutaminen oli myös yleistä.

"Mua vaan stressaa" Hän sanoi vähän ajan kuluttua. Tajusin, että pidin kättäni edelleen hänen olkapäällään, joten siirsin sen pois.

"Mä tiedän, niin myös mua" Kerroin ja nousin ylös. Kävelin sen kitaran luokse, jonka hän oli potkaissut seinään. Se oli Michaelin. Yksi kieli oli katkennut, siinä kaikki.