Wherever You Are (Book 3)

Chapter 59

En ole varmaan ikinä pitänyt näin pitkää taukoa, mutta oli pakko. Pahoittelen! 💕

~~

"Soita jos tulee jotakin" Anna sanoi ja hymyili, kun nousin ulos autosta. Nyökkäsin hänelle ja muotoilin pienen hymyn kasvoilleni. Heilutin hänelle ja paukautin autonoven kiinni. Kävelin ripein askelin ovelle ja avasin sen avaimellani. Kun pääsin sisälle, painoin oven hitaasti kiinni. Koko talossa vallitsi outo ja raskas hiljaisuus. Kello oli kaksi päivällä, joten kenenkään ei enää pitänyt olla nukkumassa. Oletin, että muut olivat lähteneet käymään jossakin.

Olin viettänyt muutaman yön Brianin luona, koska en halunnut kohdata Lukea. Nyt Brian oli töissä, joten Anna oli lupautunut viemään minut takaisin 'kotiin'. Oma autoni oli nimittäin yhä täällä.

Riisuin kenkäni ja lähdin kävelemään kohti omaa huonettani. Laskin mekon sängylleni ja laitoin makaamaan sen viereen. En ollut siivonnut huonettani, joten se oli täysi sekasorto. Kaikkialla oli vaatteita ja kaikki tavarat olivat levällään. Minua ei huvittanut siivota. Ei ollenkaan! Se oli ahdistava tunne, koska pidin siivoamisesta ja järjestämisestä.

"Charlotte" Kuulin jonkun sanovan. Nousin nopeasti istumaan ja jäin tuijottamaan huoneeni ovella seisovaa Ashtonia. Huomasin, että hän piteli kädessään kahta rumpukapulaa. Hän oli varmaankin ollut rummuttamassa, mikä kävisi ihan järkeen. Heidän bändihuoneensa oli nimittäin äänieristetty, joten en olisi edes kuullut hänen rummuttamistaan.

"Niin?" Kysyin ja kohotin tälle kulmiani. Ashton vain tuijotti minua. Hän käyttäytyi todella oudosti. Ashton oli yleensä todella iloinen ja sosiaalinen, joten tottakai minua alkoi huolettaa, kun hän käyttäytyi eri tavalla.

"Tuletko käymään tuolla?" Hän kysyi matalalla äänellä. Vaikka hän esittikin kyseisen lauseen kysymyksenä, tiesin että se oli pikemminkin käsky. Nousin hitaasti sängyltä ja lähdin seuraamaan tätä.

Ashton käveli ripeää vauhtia kohti omaa huonettaan ja minä yritin pysyä hänen perässään. Kun me vihdoinkin saavuimme hänen huoneensa kohdalle, hän pysähtyi. Ashton avasi hänen huoneensa oven ja huomasin heti, että Michael istui hänen sängyllään. Niin myös Calum.

"Hei" Calum sanoi hiljaa, kun Ashton tuuppasi minut sisälle huoneeseen. En vastannut mitään, koska koko tämä tilanne oli erittäin outo.

"Meidän pitää puhua" Michael huokaisi ja alkoi näprätä hermostuneena rannekorujaan. Calum tuijotti minua ilmeettömänä ja tunsin Ashtonin hengityksen melkein niskassani. He eivät ennen olleet käyttäytyneet näin oudosti.

"Mistä?" Kysyin ja siirryin kauemmas Ashtonista. Istuin yhdelle tuolille ja laitoin käteni puuskaan. Katsoin heitä kaikkia vuorotellen, odottaen vastausta.

"Sinusta ja Lukesta" Michael sanoi ja Calum alkoi nyökytellä. Vilkaisin nopeasti Ashtonia, joka käveli ympäri huonettaan, selvästikin hermostuneena. Minua ei todellakaan kiinnostanut puhua minusta ja Lukesta.

"Ei ole mitään puhuttavaa!" Huokaisin ärsyyntyneenä ja nousin ylös tuolilta. En halunnut jäädä kuuntelemaan heidän valitustaan. Minulla oli jo tarpeeksi paska fiilis tästä kaikesta. Ashton oli minulle jo vihainen, enkä halunnut riidellä kenenkään kanssa.

"Istu alas!" Ashton huusi ja katsoi minua hurjana. Istuin takaisin tuolille, erittäin hitaasti. Calum ja Michael tuijottivat Ashtonia suut auki. Me kaikki olimme yllättyneitä siitä, että hän oli huutanut. Hän oli menettänyt malttinsa.