Wherever You Are (Book 3)

Chapter 50

Heippa kaikki! 💁🏼

Mä oon maanantaina eli 7.11, SFY Dailyn snäpissä, joten tulkaa kyselemään kysymyksiä ja juttelemaan!! 💜

SFY Daily:n snäppi = faniyhteisofi

Oon ollu tosi kiireinen kaikkien näiden vaihto-oppilas juttujen kanssa, mutta eiköhän tää tästä vielä iloksi muutu 💕

~~

Pussasin Briania nopeasti poskelle ja hyppäsin ulos hänen autostaan. Lähdin kävelemään kohti poikien taloa, mekko kädessäni. Oli iltapäivä ja Brian oli lupautunut heittämään minut kotiin. Hänen piti lähteä töihin ja minua kaivattiin kotona.

Avasin oven ja haistoin ilmassa ruoan. Suljin oven perässäni ja kävelin peremmälle. Laskin mekon yhdelle tuolille ja kävelin keittiöön. Sain vastaani iloisen Ashtonin ja hieman väsyneen Calumin. He olivat tekemässä ruokaa ja se yllätti minut täysin. He osasivat kyllä tehdä ruokaa, mutta yleensä heillä ei ollut aikaa siihen. He myös sotkivat todella paljon, mutta keittiö näytti yllättävän puhtaalta tällä hetkellä.

"Mitä te kokkaatte?" Kysyin ja halasin Calumia pikaisesti. Istuin pöydän ääreen ja jäin tuijottamaan häntä ja Ashtonia.

"Taas vaihteeksi spagettia" Ashton vastasi ja alkoi kikattaa hiljaa. Naurahdin ääneen ja siirsin pöydällä olevan pizzalaatikon kauemmaksi itsestäni. Jostakin syystä pelkkä ajatuskin pizzasta sai minut huonovointiseksi. Calum käveli yhden kaapin luokse ja otti sieltä yhden lääkepurkeistani. Hän heitti purkin minulle ja Ashton ojensi minulle lasin vettä.

"Kiitos" Sanoin ja hymyilin molemmille leveästi. He olivat aina niin huolehtivaisia. Kulautin pillerit kurkusta alas ja otin sanomalehden käsiini. En ikinä lukenut lehteä, mutta kerta se oli ensimmäinenkin.

"Missä Michael muuten on?" Kysyin, samalla lukien jotakin juttua Donald Trumpista. Nostin katseeni ylös ja näin kuinka Calum osoitti olohuoneeseen päin. Siirsin katseeni Calumin osoittamaan suuntaan ja näin Michaelin makaamassa sohvalla. En ollut edes huomannut tätä. Hän kuorsasi hiljaa ja hänellä oli yhä yllään puku.

"Luke ei tullut kotiin ja Michael oli siitä huolissaan" Ashton totesi ja kaatoi spagetin lävikköön. En tiennyt olivatko muut olleet jatkoilla, mutta uskoin Luken ainakin olleen. Hän oli halunnut mennä juhlimaan, joten mikäs siinä.

"Joo mä tiedän. Michael laittoi mulle viestiä" Kerroin ja kiinnitin katseeni taas sanomalehteen. En ollut huolissani. Minulla oli sellainen fiilis, että Luke oli kuitenkin ihan turvassa. Hän oli jo aikuinen ja hän osasi huolehtia itsestään. Ei ollut iso asia, jos Luke oli mennyt juhlimaan ja mennyt vaikkapa hotelliin tai jollekin yöksi. Minusta oli hyvä jos hänestä oltiin huolissaan, koska se osoitti vain sen, että hänestä välitettiin. Tottakai minäkin välitin Lukesta, mutta minusta oli kuitenkin turhaa murehtia. Ei häntä kuitenkaan oltu murhattu.

"Oliko teillä Brianin kanssa kivaa?" Ashton kysyi ja kaatoi spagetin takaisin kattilaan. Calum istui työtasolle ja katsoi minua, samalla virnistäen. Ashton huokaisi ääneen ja mulkaisi tätä. He ajattelivat taas kaiken eri tavalla.

"Todellakin! Oli jotenkin todella helpottavaa taas nukkua sen vieressä ja sellaista" Vastasin ja hymyilin heille. Puhuin aivan totta, koska minulla oli ollut todella huojentunut olo, kun olin herännyt. En tiennyt johtuiko se siitä, että se henkilö jonka vierestä heräsin, oli Brian, vai siitä että olin todella ikävöinyt häntä ja jopa hänen kanssaan nukkumista.

Siirsin sanomalehden pöydän laidalle ja nousin seisomaan. Otin kaapista neljä lautasta ja laskin ne pöydälle. Niiden viereen ilmestyi pian myös neljät lasit, haarukat ja veitset. Calum kattoi pöydän, kun taas minä menin herättämään Michaelin. Tökkäsin tätä hennosti kylkeen ja kyykistyin tämän viereen.

"Onko ruokaa?" Hän kysyi ja sai minut nauramaan. Michael avasi silmänsä ja katsoi minua väsyneenä. Hän nousi hitaasti istumaan, samalla hieroen silmiään. Hän oli varmaankin laittanut nukkumaan vasta silloin, kun olin sanonut etten lähtisi etsimään Lukea hänen kanssaan.

"Tule syömään" Kehotin tätä ja sain hänet nyökkäämään. Michael nousi ylös ja sillä aikaa minä kävelin omaan huoneeseeni. Vaihdoin Brianilta lainaamat vaatteet omiini ja palasin poikien luokse. Istuimme kaikki pöytään ja Ashton tarjoili kaikille ruokaa.

"Onko sulla krapula?" Kysyin Michaelilta, joka piteli päätään. Virnistin hänelle ja hän näytti minulle keskisormea. Michael riisui puvun takkinsa ja avasi kauluspaidastaan muutaman napin. Hän huokaisi ääneen ja katsoi nyt lattialla makaavaa takkia inhoten.

En viitsinyt kiusata häntä enempää, joten tyydyin vain syömään Ashtonin ja Calumin tekemää ruokaa. Se oli erittäin hyvää, joten olin vähän ihmeissäni. Ei sillä, että heidän tekemä ruokansa olisi yleensä ollut pahaa, mutta tämä muistutti jo ravintolaruokaa. Myös Michael näytti yllättyneeltä. Me vain tuijotimme toisiamme, kun taas Ashton ja Calum virnuilivat vieressä.

"Teittekö te tämän itse?" Michael kysyi ja osoitti noita kahta poikaa, jotka alkoivat nyökytellä nopeaan tahtiin. Katsoin ympärilleni, yrittäen etsiä jotakin noutoruoka pakkauksia, mutta en nähnyt mitään muuta kuin ne kattilat mitä Ashton ja Calum olivat käyttäneet, tehdessään ruokaa.

"Ashtonin äiti lähetti meille reseptin" Calum sanoi ylpeänä ja tunki spagettia suuhunsa. Ashton hymyili leveästi ja teki samoin, niinkuin Calum. Hymyilin heille ja vaihdoin Michaelin kanssa, epäuskoisia katseita. Kai minun oli vain pakko uskoa.

Söin ruoan loppuun ja nousin ylös pöydästä. Tein sen vähän liian nopeasti, joten minua alkoi taas vaihteeksi pyörryttää. Nojasin pöytää vasten ja Ashton pomppasi ylös tuoliltaan. Hän laski kätensä selälleni ja katsoi minua huolestuneena. Hymyilin hänelle sen merkiksi, että selviäisin kyllä. Kun pyörrytys oli suurin piirtein mennyt ohi, vein astiani tiskikoneeseen.

Tunsin oloni oudon iloiseksi ja minua ei väsyttänyt ollenkaan. Tämä tavallaan osoitti sen, että olin parantumassa ja kiitos siitä kuului pojille ja Brianille. He olivat auttaneet minua kaikin mahdollisin tavoin. Olin todella onnekas, kun minulla oli ympärilläni niinkin monta ihmistä, jotka rakastivat ja välittivät minusta.

Yhtäkkiä kuului ääni, niinkuin ulko-ovi olisi auennut. Pian Luke ilmestyi meidän silmiemme eteen. Hänen hiuksensa olivat aivan sekaisin ja hän näytti siltä kuin hän ei olisi nukkunut ollenkaan. Hän näytti vaatteistaan päätellen, juurikin siltä kuin hän olisi pyörinyt ties missä.

"Missä sä olet ollut?" Michael kysyi äkäisenä ja nousi hänkin seisomaan. Ymmärsin kyllä, että Michael oli vihainen siitä, että Luke ei ollut ottanut häneen yhteyttä. Mitä en ymmärtänyt, oli se että Michael tavallaan hyökkäsi heti hänen kimppuunsa. Luke katsoi minua tyhjällä katseella. Hänen silmänsä olivat vähän punertavat ja tajusin, että hän oli itkenyt. Ehkä minun olisi sittenkin pitänyt olla hänestä huolissaan..

"Vastaa!" Michael sanoi kovaan ääneen ja sai Luken säpsähtämään. Hän katsoi Michaelia suu auki ja jos totta puhutaan, hän saattoi olla jonkin näköisessä shokissa. Luke nielaisi kovaan ääneen ja haroi hiuksiansa nopeasti.

"Minä ja Mel erottiin" Hän vastasi.