Wherever You Are (Book 3)

Chapter 45

700 seuraajaa meni rikki tällä viikolla ja mä en voi kuin kiittää teitä taas kerran! Kiitos paljon myös synttäri onnitteluista. Niitä tuli niin paljon, että en pystynyt kaikkiin vastaamaan 🙏🏼💕
Ootte parhaita xx

~~

"Okei tehdään niin. Mä tulen tasan kello viideltä!" Sanoin ja lopetin puhelun. Katsoin Michaelia hymyillen ja hän syöksyi halaamaan minua. Halasin häntä innoissani takaisin. Ehkä minun pitäisi selittää, mistä oli kyse:

Huomenna oli siis se musiikki ja elokuva gaala, jonne pojat olivat menossa. En voinut uskoa sitä, että minutkin oli ihan oikeasti kutsuttu. Olin siis saanut henkilökohtaisen kutsun. Olin juuri puhunut puhelimessa Kate Winsletin assistentin kanssa. Menisin hänen talolleen ja meikkaisin hänet ja laittaisin hänen hiuksensa. Fangirling..

Pojat olivat viimeisten päivien aikana työskennelleet todella paljon heidän albuminsa parissa. Heidän oli tarkoitus julkaista se ensi kuun puolella, mutta he eivät tienneet vielä tarkkaa päivämäärää. Albumi oli kuulemma melkein valmis. Puhelimeni oli edelleen ihan hajalla, koska en ollut ehtinyt viedä sitä korjatteelle. Sillä pystyi vain soittamaan.

"Mitä sä meinasit tehdä vielä tänään?" Brian kysyi, kun erosimme Michaelin kanssa halauksesta. Minä, Michael, Ashton ja Brian olimme heidän takapihallaan ottamassa aurinkoa. Taas yksi aurinkoinen ja lämmin päivä Los Angelesissa.

"Mun pitää katsoa poikien asut valmiiksi ja varmistaa, että mulla on kaikki tarvittavat asiat huomiseksi" Vastasin ja nousin ylös aurinkotuolista. Otin aurinkolasit pois silmiltäni ja ojensin ne Brianille, joka istui yhdellä tuoleista.

Brianilla meni paljon paremmin. Hänen isänsä oli siis herännyt ja oli selvinnyt, että hän toipuisi melkein entiselleen. Rick puhui jo, mutta hänen kanssaan ei otettu liian isoja askelia: Toipuminen oli tärkeintä, vaikka se olikin hidasta. Myös Brian oli saanut kutsun gaalaan, hänen isänsä rinnalla, mutta hän ei halunnut lähteä. Brian ei viihtynyt ollenkaan julkisuudessa, mutta mitä sitä toistelemaan.

"Oletko sä varma, että sä et halua sinne ensi-iltaan?" Kysyin ja kyykistyin hänen eteensä. Hän tarttui minua kädestä ja nyökkäsi hitaasti.

"Mä viihdyn paremmin salilla" Hän vastasi ja sai minut nyökkäämään. Nousin taas ylös ja katsoin sisälle. Calum seisoi ikkunan takana, kädet puuskassa. Heilutin hänelle ja hän heilutti takaisin. Calum oli Luken kanssa sisällä, koska hän ei halunnut jättää Lukea muiden ulkopuolelle. Luke ei kehdannut tulla ulos, eikä Brian kehdannut mennä sisälle. He yrittivät parhaansa ja vältellä toisiaan.

"Mihin sä olet menossa?" Brian kysyi, kun lähdin kävelemään ovea kohti. Pysähdyin hetkeksi ja käännyin ympäri huokaisten. Brian ei jättänyt minua hetkeksikään rauhaan. Minusta tuntui, että hän ei luottanut minuun enää. En kyllä ihmetellyt miksi.

"Mä menen katsomaan niitä vaatteita" Vastasin ja kävelin sisälle. Otin vesipulloni pöydältä ja kävelin oman huoneeni sijasta poikien bändihuoneeseen. Luke istui yhdellä sohvista kitaransa kanssa. Myös Calum oli tullut huoneeseen.

"Mitä sä teet?" Kysyin ja kävelin lähemmäs Lukea. Hän vaikutti kirjoittavan jotakin kappaletta. Calum istui Luken viereen ja otti kitaran hänen käsistään.

"Kunhan kirjoittelen" Hän vastasi hiljaa ja vilkaisi Calumia, joka alkoi nauraa. Nyökkäilin hämmentyneenä ja aloin katsella ympärilleni. Huone oli juuri siinä kunnossa kuin sen oletinkin olevan: Aivan sekaisin! Kaikkialla oli tyhjiä pizzalaatikoita ja limsapulloja.

"Mitä sä täällä oikein keikistelet?" Luke kysyi ja laittoi kätensä Calumin suun eteen, jotta tämä hiljenisi. Naurahdin hiljaa, koska hän viittasi asuani. Minulla oli edelleen bikinit päälläni, koska en ollut mennyt vielä vaihtamaan vaatteitani.

"Tulin itseasiassa kysymään, että haluaisitteko te tulla katsomaan nyt ne mun valitsemat vaatteet?" Kysyin ja katsoin kuinka Calum repi itsensä irti Luken otteesta. Luke nyökkäsi ja nousi ylös sohvalta. Kävelin heidän edellään huoneeseen, jossa oli muutama pyykinpesukone ja nyt kaikki poikien vaatteet.

Otin rekiltä Calumin vaatteet ja ojensin niitä häntä kohti. Olin valinnut kaikille vähän erilaiset asusteet. Olisin halunnut nähdä kunnon puvut heidän yllään, mutta tiesin että kukaan heistä ei ikimaailmassa laittaisi pukua päälleen. Calum otti vaatteet käsiinsä ja istui tuolille. Olin valinnut hänelle paikkafarkut ja punamusta ruutuisen kauluspaidan. Kävelin toisen vaaterekin luokse ja aloin etsiä Luken vaatteita.

"Voinko mä laittaa tämän?" Luke kysyi ja otti rekiltä nahkatakin jonka olin valinnut Michaelille. Pudistelin päätäni ja ojensin hänelle mustat farkut, valkoisen kauluspaidan. Michaelin asu poikkesi Luken asusta vain siinä, että hänellä oli nahkatakki ja Lukella ei.

"Mä haluan että sun look on rento" Selitin hänelle ja sain hänet huokaisemaan. Käännyin katsomaan Calumia, joka yritti kiskoa farkkuja jalkaansa. Vaikka he eivät myöntäneetkään, kaikki heistä käyttivät yleensä naisten farkkuja. Ne farkut joita he yleensä käyttivät, olivat naisten. En nähnyt siinä mitään pahaa, mutta he eivät haluneet puhua asiasta. Oli koomista katsoa, kun Calum yritti saada farkkuja jalkaansa. Joka päivä sama juttu.

"Brian lähtee!" Ashton huusi ja liittyi seuraamme. Ojensin hänelle mustan t-paidan, farkut ja bleiserin. Ashton näytti todella hyvältä bleiserissä, joten tottakai valitsin hänelle sen. Poistuin huoneesta ja kiiruhdin eteiseen. Brian alkoi hymyillä haikeasti, nähdessään minut.

"Tiedätkö mikä olisi kiva?" Hän kysyi ja  alkoi laittaa kenkiä jalkaansa. Pudistelin päätäni, kun hän nosti katseensa ylös. Brian nousi kunnolla seisomaan ja katsoi minua surullisena.

"Se, että mä saisin viettää edes yhden yön mun tyttöystävän kanssa" Hän sanoi hiljaa, katsoen samalla minua silmiin. Minuun sattui ja paljon, koska näin kuinka surullinen ja pettynyt hän oli. En edes muista, milloin viimeksi olin nukkunut hänen vieressään.

Suhteemme oli muuttunut, kun olin sairastunut. Tiesin, että Brian ymmärsi minua, mutta samalla taas ei. Oli väärin, että laiminlöin häntä koko ajan, mutta en tavallaan voinut sille mitään. Vaikka asuinkin poikien kanssa, olin välillä yksin. Minun piti saada olla yksin, jotta pystyisin keräilemään ajatuksiani. Brian oli kuitenkin edelleen se sama ihminen, johon olin ihastunut ja jonka kanssa halusin olla. Vain minä olin muuttunut.

"Mä olen pahoillani" Kuiskasin ja siirsin katseeni maahan. Jouduin koko ajan pyytelemään anteeksi käytöstäni ja tekojani. Brian ei ansainnut sellaista kohtelua, mitä hän sai minulta.

"Älä pyydä anteeksi" Hän sanoi ja veti minut halaukseen. Brian oli surullinen, koska hän välitti minusta. Hän oli surullinen, koska emme viettäneet tarpeeksi aikaa yhdessä.

"Jos mä tulen huomenna sun luokse yöksi?" Kysyin ja erosin halauksesta. Brian katsoi minua mietteliäänä ja vilkaisi taakseni. Käännyin katsomaan Michaelia, joka tuijotti meitä olohuoneesta.

"Jaksatko sä?" Brian kysyi ja siirsi kätensä olkapäilleni. Nyökkäsin nopeasti ja hymyilin hänelle. Brian katsoi minua hetken, ennen kuin hänkin alkoi hymyillä.

"Mä tulen suoraan sieltä gaalasta" Lupasin ja kurotin suutelemaan häntä. Brian siirsi kätensä lantiolleni ja veti minut lähemmäs itseään. Oli selvää, että hän kaipasi läheisyyttä.

"Nähdään huomenna" Hän vastasi ja suukotti otsaani muutaman kerran, ennen kuin hän lähti. Kävelin olohuoneeseen, jossa Michael yhä oli.

"Tule katsomaan ne vaatteet" Kehotin ja ojensin kättäni häntä kohti. Michael tarttui siihen ja veti itsensä ylös. Lähdin kävelemään hänen edellään kohti sitä huonetta, jossa muut olivat. Michael kuitenkin pysäytti minut.

"Olethan sä onnellinen?" Hän kysyi hiljaa. Katsoin tätä kulmat kurtussa, koska en ymmärtänyt hänen kysymystään. Tai siis.. Ymmärsin kysymyksen, mutta en ymmärtänyt miksi hän kysyi juuri tämän kyseisen kysymyksen.

"Vastaa mulle" Hän pyysi ja katsoi minua huolestuneena. En tiennyt mitä hän haki takaa, mutta en pitänyt tästä tilanteesta ollenkaan.

"Mä olen onnellisempi" Vastasin ja kävelin muiden luokse.