Wherever You Are (Book 3)

Chapter 61

"Sä halusit, että mä olen onnellinen, mutta kerroinko mä sulle koskaan, mitkä asiat tekee musta onnellisen?" Luke kysyi vähän ajan kuluttua ja sai minut pudistelemaan päätäni. Painoin pääni hänen rintakehäänsä vasten ja yritin hillitä nyyhkyttämistäni.

"Nämä samat asiat tekee mut edelleen onnelliseksi. Kaverit on todella suuressa roolissa. Etenkin Michael, Ashton ja Calum, jotka on mulle kuin perhettä ja perhe on mulle aina etusijalla" Luke kertoi ja alkoi silittää selkääni. Nämä samat henkilöt tekivät myös minut onnelliseksi. Ashton, Calum ja Michael olivat minulle kuin veljiä, joita en koskaan saanut.

"Toisena asiana on musiikki. Se on mun intohimo ja mun työ pyörii sen ympärillä. Mä olen todella onnekas, kun mä saan tehdä sitä, mistä mä olen aina unelmoinut" Luke jatkoi rauhallisella äänensävyllä. En halunnut enää huutaa ja tuskin hänkään. Tiesin, että musiikki oli Lukelle se rakkain asia koko maailmassa ja ymmärsin häntä täysin. Musiikki oli myös minulle tärkeää.

"Ja sitten on vielä eräs nuori nainen, jota mä olen laiminlyönyt erittäin pahasti" Hän kuiskasi. Nousin kunnolla istumaan ja katsoin tätä silmiin. Puhuiko hän minusta?

"Mulle on aina ollut tärkeintä se, että sä olet onnellinen, koska silloin myös mä olen onnellinen" Hän lisäsi ja pyyhki silmäkulmaansa. Luke varmaan ajatteli, että minua ei kiinnostanut. Olin ehkä loukannut hänen tunteitaan, mutta olin auttanut häntä tajuamaan.

"Haluatko sä tietää, miksi mä en pidä Brianista?" Hän kysyi ja siirsi toisen kätensä leualleni. Luke pyyhki paidanhelmallaan märkiä poskiani, samalla katsoen minua silmiin. Nyökkäsin hitaasti ja sain hänet huokaisemaan.

"Mä näen kuinka paljon parempi poikaystävä Brian on. Se kohtelee sua kuin prinsessaa ja tekee kaikkensa, että sulla on hyvä olla. Mä en koskaan pystynyt siihen samaan" Luke huokaisi ja päästi irti minusta. Hän alkoi haroa hiuksiaan, samalla tuijottaen lattiaa.

Olin iloinen, että olimme puhuneet. Vaikka me kävimmekin läpi vanhoja asioita, oli se erittäin tärkeää. Kaikki asiat piti saada selvitettyä. Olin loukannut hänen tunteitaan, eikä se ollut missään nimessä ollut tarkoitukseni. Halusin vain kertoa hänelle, koska koin että se oli tavallaan velvollisuuteni.

"Älä vertaa itseäsi Brianiin-"

"Pakkohan mun on! Moni mies varmaan kääntyisi homoksi saadakseen sen. Se on unelma poikaystävä, satujen prinssi. Mikä mä olen? Joku helvetin talonpoika" Hän sanoi, keskeyttäen minut. Olisin halunnut nauraa, mutta tiesin että se ei ollut sopivaa.

Olin ehkä ollut vähän kohtuuton. Ainahan hän oli ainakin yrittänyt ajatella minua. Arvostin kaikkea sitä, mitä Luke oli tehnyt hyväkseni. En olisi edes välttämättä enää hengissä, jos en olisi tavannut häntä. Hän oli pelastanut minut. Arvostin Lukea liian vähän. Vaikka olinkin kokenut hänen kanssaan ikäviä asioita, joukossa oli rutkasti hyviä.

"On olemassa sellainen satu, jossa prinsessa rakastuu hurmaavaan talonpoikaan ja hänen lauluääneensä. Heidän suhdettaan ei kuitenkaan hyväksytä, joten he karkaavat yhdessä ja elävät elämänsä onnellisina loppuun asti" Kerroin ja siirryin lähemmäs tätä. Luke hymyili hiukan ja varmaankin luuli, että olin juuri keksinyt tuon kaiken päästäni. Satu oli kuitenkin oikeasti olemassa! Äitini oli lukenut sitä minulle, kun olin ollut pieni.

"Mun pointti on se, että sä et saa verrata itseäsi Brianiin. Sä oli todella hyvä poikaystävä" Kuiskasin ja halasin häntä. Painoin pääni hänen olkapäätänsä vasten ja suljin silmäni. Luke tuoksui niin hyvälle ja hän oli erittäin lämmin. Tunsin oloni erittäin mukavaksi, enkä halunnut päästää irti.

"Mä kaipaan sitä aikaa, kun me asuttiin Australiassa" Hän huokaisi ja sai minutkin huokaisemaan. Halusin muuttaa takaisin Australiaan, mutta tekisin sen aikamatkaamalla. Halusin palata ajassa taaksepäin. Silloin minä olin ollut onnellinen. Silloin minulla oli ollut Luke.

"Niin myös minä" Vastasin ja aloin taas kerran muistella menneitä. Mieleeni muistui se tietty ilta, kun minun oli ollut pakko mennä syömään Luken sukulaisten kanssa. Se oli ollut aika erikoinen ilta..

"Pitäisikö meidänkin karata?" Luke kysyi ja veti itsensä irti halauksesta. Katsoin tätä huvittuneena ja sain hänet naurahtamaan. Katsoin hieman vaivaantuneena muualle ja mietin, olivatko pojat oven takana vai eivät.

"Sori, puhutaanko jostakin muusta?" Hän kysyi ja sai minut nyökkäämään. Luke oli saanut aloittaa valitsemalla keskustelunaiheen, joten nyt oli minun vuoroni. Vetäydyin vähän kauemmas hänestä ja nojasin ovea vasten. Luke jäi istumaan minua vastapäätä.

Tyydyin vain tuijottamaan tätä hetken. Aloin miettiä sitä, mikä oli saanut minut rakastumaan häneen. En tiennyt olinko koskaan edes kertonut hänelle sitä. Meidän suhteemme oli ollut erityinen, ainakin omasta mielestäni. En ollut koskaan tuntenut ketään muuta kohtaan, mitään niin erityistä.

"Haluatko sä tietää, mihin mä sussa rakastuin?" Kysyin nyt omasta puolestani ja sain hänet nyökkäämään. Luke vaikutti erittäin jännittyneeltä.

"Mä olin vähän erilainen, mutta se ei haitannut sua. Sua ei kiinnostanut ihmisten ulkonäöt, vaan niiden persoonat. Sulla on hyvä sydän" Kerroin hänelle ja tartuin kiinni hänen vasemmasta kädestään. Puristin sitä hellästi ja hymyilin hänelle. Luke hymyili takaisin ja hän vaikutti paljon rennommalta.

"Mulla oli alusta asti sellainen fiilis, että meidän välillä on erityinen side. Mä en osaa selittää-"

"Ei sun tarvitse. Mä tiedän mitä sä tarkoitat" Hän sanoi ja naurahti. Aloin hymyillä leveästi, koska hän ajatteli täysin samalla tavalla kuin minä. Oli jotenkin todella lumoavaa ja jollakin tapaa kutkuttavaa huomata, että joku oikeasti ajatteli samalla tavalla kuin minä itse.

"Mä haluaisin puhua siitä yhdestä yöstä" Sanoin ja otin koruni etusormeni ja peukaloni väliin. Luke katsoi minua, ehkä vähän kiusallisena. Hän alkoi raapia niskaansa, samalla nyökytellen. Me molemmat tiesimme, että meidän oli puhuttava siitä.

"Mitä se merkitsi sulle?" Luke kysyi nopeasti, ennen kuin minä ehdin kysyä. Kirosin ääneen ja vedin syvään henkeä. Olin ollut valmis kuuntelemaan ensin häntä ja sitten vasta puhumaan.

Yritin kerätä päässäni leijailevia ajatuksia yhteen ja yritin saada niistä jonkinlaista selvää. Olin taas kerran hämmentynyt ja samalla myös ärsyyntynyt. Miksi elämä ei ollut helppoa?

"Mä valehtelisin jos mä väittäisin, että se ei merkannut mitään" Vastasin ja annoin pääni kolahtaa ovea vasten. Aloin tuijottaa katossa komeilevaa kattokruunua. Se oli erittäin majesteettinen.

"Mitä se sitten merkkasi sulle?" Luke kysyi. En nähnyt hänen kasvojaan, mutta tiesin hänen virnuilevan. Miksikö? Koska hän tiesi, kuinka kiusallisessa tilanteessa olin.

Suljin silmäni ja yritin keskittyä. Luke ei karkaisi mihinkään, eikä kukaan tässä huoneessa. Minulla oli siis aikaa ajatella.

"Joskus-" Aloitin ja siirsin katseeni taas häneen. Rykäisin muutaman kerran, koska kurkkuni tuntui erittäin kuivalta. Mahassani oli outo tunne.

"Niin?" Luke kysyi ja tarttui minua kiinni kädestä. Hän siirtyi lähemmäs minua ja kohotti minulle kulmiaan. Hän halusi kuulla vastauksen, mutta en tiennyt olinko minä valmis kertomaan sitä.

"Mä kaipaan sitä tunnetta, minkä mä sain kun sä suutelit mua. Mä kaipaan sitä tunnetta, minkä mä sain kun sä edes hipaisit mua. Mä kaipaan sua" Kerroin ja tunsin kuinka paino tipahti harteiltani, taas kerran. Olin ehkä yrittänyt sivuuttaa näitä tunteita, mitkä yrittivät puskea esille. Minä todellakin kaipasin häntä. En osannut edes kuvailla, kuinka paljon.

"Sittenhän sä et varmaan pane pahaksesi, jos mä teen näin" Luke sanoi nopeasti ja painoi huulensa omiani vasten. Siirsin käteni hänen hartioilleen ja suljin silmäni. Perhoset alkoivat lennellä vatsassani, vaikka luulin niidenkin jo kuolleen, niin kuin luulin tunteideni Lukea kohtaan.

Olin kuitenkin ollut väärässä. Välillämme oli yhä jotakin todella erityistä..