Wherever You Are (Book 3)

Chapter 37

Korjaan kirjoitusvirheet myöhemmin!

~~

Ennen kuin ehdin sitä edes tajuta, olimme matkalla kohti Disneylandia. Vain minä ja Luke siis. Kello ei ollut kuin yhdeksän aamulla ja muut varmaan nukkuivat vieläkin. En halunnut heitä mukaan, koska minusta tuntui siltä, että Luken piti saada puhua rauhassa kanssani. Ja sitä paitsi: Pojat eivät edes tienneet, että me olimme lähteneet ja parempi niin. He olisivat taas kyseenalaistaneet kaiken.

"Mä olisin kyllä voinut ajaa" Hän sanoi, rikkoen hiljaisuuden. Vilkaisin tätä nopeasti ja nyökkäsin. Anna oli antanut minun pitää yhteisen automme, koska Carlilla oli useampi auto, jota hän pystyi lainaamaan ja käyttämään.

"Sä voit ajaa ensi kerralla" Sanoin ja laitoin radion päälle. Aurinko oli noussut, mutta ilma oli hieman viileä vieläkin. Ihmisillä oli kiire töihin, kun taas minulla ja Lukella ei ollut kiire mihinkään.

"Mä en ole ikinä käynyt Disneylandissa" Luke sanoi ja napsautti radion kiinni. Vilkaisin tätä hämmentyneenä, koska yleensä hän halusi kuunnella musiikkia.

"No nyt sä pääset sinne!" Sanoin niin kuin äiti pojalleen. Luke otti puhelimensa esille ja alkoi kirjoittaa jollekin viestiä. Hetken kuluttua hän laittoi puhelimensa pois ja laittoi radion takaisin päälle. Hän käyttäytyi kummallisesti.

"Tässä matkanvarrella on todella hyvä kahvila ja mä mietin, että-"

"Mennään vaan" Hän sanoi keskeyttäen minut. Käännyin seuraavasta liittymästä oikealle ja ajoin kyseisen kahvilan parkkipaikalle. Luke nousi autosta ulos heti, kun pysäytin sen. Kun nousin itse ulos autosta huomasin, että hän puhui puhelimessa. Ainakin yritti. Kyseinen henkilö kelle hän yritti soittaa, ei ilmeisesti vastannut, koska Luke alkoi kiroilla.

"Meidän ei ole pakko mennä ollenkaan, jos sä et halua" Kerroin hänelle ja laitoin autonoven kiinni. Luke huokaisi ääneen ja laittoi puhelimensa farkkujensa taskuun. Hän vaikutti siltä, että hän ei halunnutkaan mennä kanssani mihinkään.

"Kyllä mä haluan mennä" Hän tuhahti ja veti syvään henkeä. Sitten hän jatkoi:

"Mä olen pahoillani Char! Mä olen ihan helvetin stressaantunut"

Nyökkäsin hänelle ja lukitsin auton ovet. Kävelin hänen luokseen ja vedin hänet halaukseen. Hän kietoi kätensä ympärilleni ja piti minua siinä. Hänen piti saada rentoutua ja nauttia elämästään. Hän oli vähän hukassa.

Kävelimme yhdessä sisään kahvilaan ja tilasimme molemmat kahvia. Luke maksoi myös minunkin kahvini, vaikka yritin estellä häntä. Otimme kahvit mukaamme ja palasimme autoni luokse. Ojensin Lukelle kahvini siksi aikaa, että pystyin käynnistämään auton ja ajamaan pois parkkipaikalta.

"Isä tykkäsi aina käydä tuossa kahvilassa" Sanoin ja join kulauksen kahvistani. Vilkaisin taas nopeasti Lukea, joka tuijotti minua. Meillä oli ollut isän kanssa aina tapana käydä kahvilla joka perjantai ja tuo kyseinen pikku kahvila, oli lempparimme.

"Peter varmaan vihaa mua" Luke tuhahti, tarkoittaen isääni. En ehtinyt vastata hänelle mitään, koska me olimme tulleet perille. Paikanpäällä oli todella paljon autoja, vaikka puisto oli vasta avattu. Parkkeerasin aika kauas, koska lähteminen puistosta oli helpompaa. Otin käsilaukkuni ja kahvini mukaan ja nousin autosta ulos.

"Vihaako sun vanhemmat mua?" Luke kysyi, kun lukitsin autonovet. Lähdimme kävelemään sisäänkäyntiä kohti, Luken hämmästellessä näkymää.

"Ei ne vihaa" Vastasin ja hymyilin hänelle. Luke katsoi minua vähän epävarmana, mutta nyökkäsi kuitenkin.

Luke luuli, että vanhempani vihasivat häntä varmaankin sen takia, koska hän oli murskannut sydämeni toistamiseen. He eivät kuitenkaan vihanneet Lukea. Tai no.. Isäni oli ehkä hieman vihainen siitä, että Luke oli satuttanut pikkutyttöään. Suhteeseen ja sen päättymiseen kuitenkin tarvittiin kaksi henkilöä.