Wherever You Are (Book 3)

Chapter 31

Somet 🙌🏼

Snapchat: flirtykick
Twitter: wrongclifford
Instagram: oliviahoood

~~

Istuin Brianin auton kyydissä ja vain tuijottelin ulos ikkunasta. Oli kulunut taas muutama päivä siitä, kun olin nähnyt poikia viimeksi. He olivat erittäin kiireisiä, enkä halunnut häiritä heitä. Ymmärsin kyllä, vaikka olinkin surullinen: He olivat tulleet tekemään töitä, eivätkä lomailemaan.

Brian oli ollut yllättävän hiljainen. Olin nukkunut hänen luonaan muutaman yön, koska heräsin yöllä aina paniikkikohtauksiin, enkä siksi halunnut nukkua yksin: Olin myös pakannut suurimman osan tavaroistani, jo valmiiksi muuttoa varten. Kaikki tapahtui niin äkkiä.

"Miksi sä olet niin hiljainen?" Kysyin ja katsoin mietteliään oloista poikaystävääni. Hän ei katsonut minua takaisin. Hän vain keskittyi ajamiseen.

"Brian" Sanoin kovalla äänellä ja käännyin häneen päin. Hän ei vieläkään kiinnittänyt minuun mitään huomiota. Hän ajoi auton pihaansa ja pysäytti sen. Hän vilkaisi minua nopeasti ja poistui autosta. Hän käyttäytyi todella oudosti ja aloin pelätä sitä, että olin loukannut häntä jollakin tapaa.

"Voitko sä kertoa mulle, että mikä sulla on?" Huusin hänelle ja katsoin, kuinka hän avasi talonsa oven. Hän otti avaimet lukosta ja kääntyi katsomaan minua. Hän vaikutti surulliselta.

"Mennään nyt vain sisään" Hän vastasi vaisusti ja jätti minut yksin pihalle. Suljin auton oven ja kävelin sisään. Paiskasin ulko-oven kiinni ja ryntäsin hänen luokseen keittiöön.

"Mikä sulla on?" Kysyin jälleen ja astuin askeleen lähemmäs häntä. Kiedoin käteni hänen kaulansa taakse ja painauduin lähemmäs tätä. Hänen oli mahdotonta olla katsomatta minuun ja se olikin tarkoitus.

"Mä olen ajatellut asioita" Hän huokaisi ja katsoi minua silmiin. Nyökkäsin hämmentyneenä ja minua alkoi pelottaa. Tunsin oloni muutenkin todella heikoksi ja se varmaankin näkyi minusta: Brian nosti minut työtasolle istumaan ja jäi itse seisomaan jalkojeni väliin. Hymyilin hänelle ja kiskoin hänet lähemmäs itseäni.

"Mitä sä olet ajatellut?" Kysyin rauhallisesti ja haroin hänen tummia hiuksiaan. Brian katsoi minua muutaman sekunnin, kunnes hän huokaisi äänekkäästi.

"Lupaa mulle, että sä et tyrmää tätä mun ehdotusta heti" Hän sanoi anovasti. Katsoin tätä kulmat kurtussa, mutta nyökkäsin kuitenkin. Mitä hän oikein tarkoitti?

"Mä haluaisin, että me muutettaisiin yhteen" Hän sanoi ja tunsin, kuinka sydämeni pysähtyi. Suuni loksahti auki, koska en todellakaan osannut odottaa tuota. Hän halusi muuttaa kanssani asumaan: Minun kanssani!

"Umm.." Oli ainut, mitä pystyin sanomaan. En vain saanut sanoja tulemaan ulos suustani. En tiennyt mitä sanoa.

"Eli sä et halua muuttaa yhteen mun kanssa" Hän huokaisi ja alkoi kävellä ympäri huonetta, samalla mutisten jotakin epämääräistä.

"Mä en ole sanonut vielä mitään" Huomautin ja vedin syvään henkeä. En todellakaan osannut vastata hänelle.

Brian oli täydellinen poikaystävä, mutta olin sitä mieltä, että emme olleet vielä siinä vaiheessa, että meidän pitäisi muuttaa yhteen. Brian ilmeisesti halusi sitä, mutta rehellisesti sanottuna, minä en. En ollut valmis muuttamaan hänen kanssaan yhteen. Se oli iso askel, enkä ollut valmis ottamaan sitä vielä.

"Brian" Sanoin hiljaa ja nousin alas työtasolta. Tunsin pientä huimausta, mutta en antanut sen haitata. Kävelin hänen luokseen ja otin hänen kätensä omiini.

"Mä en ole valmis vielä muuttamaan sun kanssa yhteen. Muutama yö sun luona, on mulle tarpeeksi. Mä en halua hätiköidä yhtään tässä suhteessa ja mä toivon, että sä ymmärrät" Sanoin hänelle, katsoen tätä silmiin. Hän nyökkäsi, hieman surullisen oloisena. Minulle tuli huono omatunto siitä, että hänelle tuli paha mieli. Sain hänet aina surulliseksi.

"Mä olen pahoillani-"

"Haluatko sä edes olla enää mun kanssa?" Hän kysyi ja istui pöydälle. Hän tuijotti minua, silmät täynnä kyyneliä. Brian ei ollut koskaan itkenyt minun edessäni, mutta tiesin että se oli nyt todella lähellä. Hän ajatteli, etten halunnut olla enää hänen kanssaan, mikä ei todellakaan ollut totta.

"Tottakai mä haluan!" Vastasin järkyttyneenä ja astuin taas askeleen lähemmäs häntä. Siirsin käteni hänen olkapäilleen ja yritin miettiä, mitä sanoisin seuraavana. Brian oli aivan poissa tolaltaan ja se oli minun vikani.

"Musta vaan tuntuu siltä, että sua ei vaan kiinnosta enää, että mitä mulle kuuluu" Hän myönsi ja laski katseensa alas. Hän vaikutti niin surulliselta, että sydäntäni särki. En ansainnut häntä. Ymmärsin kyllä, mitä hän tarkoitti.

"Mä olen pahoillani, että susta tuntuu siltä. Mä olen aivan hirveä tyttöystävä" Huokaisin ja kiedoin käteni hitaasti, hänen ympärilleen. Hän painoi minut rintakehäänsä vasten ja halasi tiukkaan.

"Mä en ansaitse sua" Kuiskasin ja painoin pääni, hänen olkapäätään vasten. Hän alkoi hieroa selkääni rauhoittavasti.

"Jos sä et olisi mulle hyvä tyttöystävä, niin en mä olisi sun kanssa" Brian mutisi niskaani vasten. Vaikka hän istuikin pöydällä ja minä seisoin, oli hän silti minua pitempi. Hänen vahvat kätensä, olivat lukittautuneet ympärilleni: Tunsin oloni paljon paremmaksi, hänen syleilyssään.

"Mä haluaisin olla taas terve, niin mä voisin antaa sullekkin huomiota" Huokaisin ja erosin halauksestamme. Olimme viettäneet ennen todella paljon aikaa yhdessä, kun hänellä ei ollut töitä. Ja nyt kun olin sairastunut, en jaksanut tehdä mitään muuta kuin maata ja istua. Siirsin käteni taas hänen poskilleen ja pussasin tätä nopeasti. Olin 'laiminlyönyt' häntä.

"Mihin sä meinasit muuttaa?" Hän kysyi ja sai minut kohauttamaan harteitani. En ollut edes jaksanut etsiä mitään asuntoa. Jos en löytäisi mitään, niin muuttaisin varmaan vanhempieni luokse väliaikaisesti, niin surulliselta kuin se kuulostikin.

"Mä en tiedä vielä" Vastasin hiljaa ja aloin miettiä, mitä tekisin. Minun ei tarvitsisi tehdä muuta kuin avata tietokone ja vain selailla mitä ihmisillä oli tarjolla. Sekin tuntui liian raskaalta tekemiseltä.

"Muista, että sä olet tervetullut tänne" Brian sanoi ja nosti leukaani, hänen kädellään. Hymyilin hänelle pienesti ja halasin häntä.

"Jonain päivänä Brian" Kuiskasin hänen korvaansa. Hänen otteensa oli ihanan tiukka ja olisin vain halunnut jäädä siihen.

Olin todella onnellinen Brianin kanssa ja tottakai halusin yhteisen tulevaisuuden hänen kanssaan. Halusin kuitenkin edetä hitaasti, koska Luken kanssa olin tehnyt kaiken aivan eri tavalla: Me periaatteessa olimme asuneetkin yhdessä. Sairastumiseni oli vain heittänyt lisää kapuloita rattaisiin, enkä voinut ymmärtää sitä, että miksi Brian ei ollut jättänyt minua vielä. Hän oli liian ihana.

"Michael muuten soitti sun puhelimeen, aiemmin tänään. Sä olit nukkumassa, joten mä vastasin siihen. Sillä on sulle kuulemma jotakin kerrottavaa" Brian sanoi yhtäkkiä, eroten halauksesta. Nyökkäsin ja hymyilin hänelle. Minua ei haitannut, että hän vastasi puhelimeeni. Se oli vain hyvä asia.

"Sä olet yksinkertaisesti paras!" Sanoin hänelle ja suutelin tätä pitkään. Brian oli yksi niistä syistä, miksi yritin jaksaa. Jos häntäkään ei olisi, en tiedä mitä tekisin.

"Mä menen nyt soittamaan sille" Lisäsin ja taputin hänen reittään, ennen kuin kiiruhdin hakemaan puhelimeni, Brianin makuuhuoneesta.