Chapter 57

1.9K 240 63
                                    

Luke lähti johdattamaan minua kohti omaa hotellihuonettaan. Jostakin syystä tunsin oloni hyvinkin jännittyneeksi. Kun me tulimme hänen huoneensa kohdalle, Luke irrotti otteensa, jotta hän pystyi kaivamaan avainkorttinsa esille. Hän avasi meille oven ja päästi minut ensin sisälle. Kävelin peremmälle hänen huoneeseensa ja huomasin, että edessäni oli parveke.

"Haittaako sua jos mä haukkaan vähän raitista ilmaa?" Kysyin ja sain hänet pudistelemaan päätään. Häntä ei siis haitannut. Avasin parvekkeen oven ja astuin ulos tuohon oudon lämpimään ilmaan. Olimme Los Angelesin keskustassa ja vaikka oli myöhä, joillekin ihmisille ilta oli vasta alkamassa. Kadut olivat täynnä kaikenlaisia kaduntallaajia. Kaupunki oli kaunis, oli kellonaika mikä tahansa.

"Ikävöitkö sä koskaan Sydneytä?" Luke kysyi ja liittyi seuraani. Nojasin kaidetta vasten ja annoin tuulenvireen heilutella hiuksiani. Luke tuli viereeni ja alkoi itsekin nojaamaan kaidetta vasten.

"Joskus" Huokaisin ja otin korkokengät pois jaloistani:

"Sydney on todella ihana kaupunki, mutta enemmän mä kuitenkin kaipaan sitä elämää, mitä mä joskus elin siellä" Lisäsin ja käännyin katsomaan Lukea. Hän nyökytteli haikean oloisena. Tiesin, että hänkin kaipasi sitä. Sydneyssä viettämäni vuosi oli elämäni paras vuosi. Ei sitä niin vain unohdettu.

Luke otti puhelimen taskustaan ja alkoi purra huultaan. Hänen katseensa kiinnittyi taas mekkooni ja silloin hän kaivoi kuulokkeet esille. Hauska fakta Lukesta: Hänellä oli aina kuulokkeet mukana. Hän ei vain yksinkertaisesti voinut lähteä minnekään ilman niitä!

"Joko sä kuuntelit meidän levyn?" Hän kysyi ja tällä kertaa minä pudistelin päätäni. Halusin päästä jo kuuntelemaan kaikki ne uudet kappaleet, joiden eteen pojat olivat tehneet paljon töitä. 

"Mä oletan, että sä livahdit meidän studioon" Luke sanoi ja siirsi katseensa taas mekkooni. Naurahdin ääneen ja aloin nyökytellä. Olin todella utelias, enkä voinut sille mitään!

"Mä ajattelin, että me voitaisiin kuunnella muutama kappale yhdessä" Hän lisäsi ja hymyili ujosti. Aloin nyökytellä innokkaasti ja sain hänet naurahtamaan. Astuin askeleen lähemmäs tätä ja katsoin kuinka hän meni iTunesiin. Hän ojensi puhelintaan lähemmäs minua ja antoi minun selata läpi biisilistaa.

Broken Home, Hey Everybody, Jet Black Heart.. Sitten silmääni osui tuttu nimi: Story Of Another Us. Katsoin hämmentyneenä puhelinta ja sitten Lukea. Siirsin katseeni nopeasti mekkooni ja aloin etsiä kyseistä kappaleen nimeä. Olin ollut melkein varma siitä, että jokainen kappale oli päässyt sanoitustensa kanssa esille. Olinko unohtanut yhden heidän kappaleistaan?

"Kuunnellaan tämä" Sanoin hänelle ja otin toisen nappikuulokkeista. Luke katsoi minua vähän epävarmana, mutta laittoi kappaleen soimaan. Painauduin kiinni Lukeen, koska kuulokkeiden johto oli niin lyhyt. Käännyin nojaamaan taas kaiteeseen ja suljin silmäni.

"I got a long-term plan with short-term fixes
And a wasted heart that just eclipses
And I push my luck from trust to dust enough
That's the story of another us
One last ditch, a new beginning
So take this heart, put yourself in it
This surprise ending I'm depending on
Could be the story of another us
The story of another us
The story of another us
The story of another us
Could be the story of another us"

Sanat olivat erittäin kauniit omasta mielestäni ja tykkäsin erityisesti kertosäkeestä. Pidin silmäni kiinni siihen saakka, kunnes kappale loppui. Kun avasin silmäni, huomasin että Luke oli sulkenut puhelimensa. Otin nappikuulokkeen pois korvastani ja ojensin sen Lukelle. Hän keräsi kuulokkeensa kasaan ja tunki ne taskuunsa.

Wherever You Are (Book 3)Where stories live. Discover now