Wherever You Are (Book 3)

Chapter 42

Mulla on tänään synttärit, eli täytän siis 16! Tänään mun synttäreiden kunniaksi siis double update!!!!

~~

"Ole kiltti ja herää" Kuulin äänen vierestäni. Oloni oli todella heikko, eikä minulla ollut hajuakaan missä olin. Tajusin, että makasin jollakin sängyntapaisella. Silmäni olivat kiinni, mutta kuulin kaiken. Tunsin jonkun puristavan kättäni lujempaa. Olisin halunnut avata silmäni, mutta en kehdannut. Minua tavallaan pelotti. 

"Lääkäri sanoi, että sun pitäisi herätä ihan kohta. Ole kiltti ja herää" Sama henkilö jatkoi. Ääni kuului Lukelle. Avasin silmiäni hieman ja huomasin, että makasin omalla sängylläni. Luke oli vieressäni ja hän piteli pientä kättäni omissaan. Muistin, että olimme olleet vanhempieni luona kylässä, mutta minulla ei ollut mitään muistikuvaa siitä, miten olin päätynyt taas kotiin. 

"Luke" Kuiskasin ja puristin hänen kättään heikosti. Olin tavallaan huojentunut siitä, että hän oli vierelläni. Avasin silmäni kunnolla ja katsoin tätä silmiin.

Nousin istumaan ja silmissäni pimeni hieman. Nojasin pienesti Luken olkapäätä vasten ja yritin keräillä itseäni. Hetken kuluttua näin taas kunnolla. Aloin myös muistaa pieniä pätkiä siitä illallisesta: Minua oli heikottanut ja olin ilmeisesti pyörtynyt. 

"Mä olen pahoillani" Sanoin hiljaa. En uskaltanut enää katsoa häntä suoraan silmiin, koska minua nolotti. Joku oli joutunut kantamaan minut sisälle ja kaikki olivat varmaankin olleet huolissaan. En halunnut olla mikään taakka. 

"Älä ole pahoillasi" Luke sanoi ja kurotti yöpöydälleni. Hän yritti ojentaa minulle lasia, mikä oli täynnä jotakin punaista nestettä. Katsoin lasia kulmat kurtussa.

"Se on mehua" Hän sanoi ehkä vähän huvittuneena ja sai minut nyökkäämään. Tartuin lasiin tärisevin käsin ja meinasin heti pudottaa sen. Luke auttoi minua ottamaan muutaman hörpyn mehua. En pystynyt edes juomaan ilman apua! 

"Sä pyörryit ja me soitettiin ambulanssi. Sä itseasiassa heräsit jo sun vanhempien luona, mutta sä nukahdit jostakin syystä. Tuo huimaus on kuulemma ohimenevää, mutta sua pitää vahtia" Luke selitti rauhallisesti. Huokaisin syvään ja katsoin häntä ärsyyntyneenä. En ollut mikään pikkuvauva mitä piti vahtia. 

"Missä Brian on?" Kysyin ja katsoin varmuudenvuoksi ympärilleni. En nähnyt poikaystävääni missään. Sen sijaan ex-poikaystäväni istui vieressäni.

"Sen isä kuulemma heräsi, joten se lähti sairaalalle" Luke selitti ja sai minut nyökkäämään. Oli vaikea peittää pettymystäni. Olisin halunnut poikaystäväni vierelleni, mutta en voinut kyllä valittaakaan. Hänen isänsä oli paljon pahemmassa jamassa kuin minä. 

Silloin kun pojat olivat tulleet takaisin kuvioihin, olin laiminlyönyt Briania ja aika pahasti. Nyt hän laiminlöi minua, koska hän ei viettänyt aikaa enää kanssani. Hän vietti kaiken aikansa sairaalalla, jossa minä en todellakaan halunnut oleilla. Mutta toisaalta.. Olin kiitollinen, että Luke oli vieressäni juuri nyt. Minulla oli ainakin yksi ihminen, joka olisi tukenani. 

"Brian lähetti sulle terveisiä" Luke sanoi ja sai minut nyökkäämään taas. Hän tiesi, että minulle oli tullut paha mieli joten hän yritti piristää minua. 

"Sä olet herännyt!" Michael sanoi kovaan ääneen ja juoksi halaamaan minua. Halasin häntä takaisin, samalla haukotellen. Michael päästi irti minusta ja katsoi Lukea outona.

"Mä tulin vain sanomaan hyvää yötä" Michael selitti ja silitti poskeani. Hän käveli pois huoneestani, samalla hyräillen jotakin. Katsoin kelloa ja huomasin sen olevan jo kolme aamulla. Huokaisin ääneen, koska olin pettynyt itseeni. Luke oli valvonut minun takiani, eikä se todellakaan ollut reilua.