Wherever You Are (Book 3)

Chapter 79

Hey! Mulla on ollut todella kiire, enkä ole ehtinyt kirjoittaa. Tälläkin hetkellä odottelen hurrikaanin iskevän meidän seudulle.. Kirjoitan aina silloin kun mulla on aikaa ja toivon, että te ymmärrätte. 

Mun synttärit on 26. syyskuuta, ja olisi aivan älyttömän kiva, jos 1000 seuraajaa menisi täällä rikki! Heti kun se tapahtuu, julkaisen mun uuden kirjan, jota olen jo alkanut kirjoittamaan.

Seuraa mua myös instagramissa, jos sua kiinnostaa mitä mun elämään kuuluu: oliviamariiia

Mun vaihtariblogi: www.livexplores.blogspot.fi

~~

Tuijotin ulos auton ikkunasta ja yritin olla välittämättä siitä, että rintakehääni pisti aivan älyttömästi. Muuten kaikki oli hyvin. Tai no, ihan hyvin. Ottaen huomioon tämän tilanteen.

Siirsin katseeni Brianiin, joka vilkaisi minua nopeasti. Sitten hän teki jotakin sellaista, mitä en ollut ennen nähnyt: Ensimmäistä kertaa elämässäni todistin Brianin laittavan radion päälle, omasta tahdostaan.

Eminem täytti auton räppäämisellään ja hetken ajan pystyin rentoutumaan. Rintakehässäni tuntunut pistely alkoi laantua.

"Mä ajattelin, että sä ehkä haluat kuunnella musiikkia" Brian sanoi ja vilkaisi taas minua. Nyökkäsin pienesti ja käänsin katseeni pois hänestä. Hän oli siis taas ajatellut minua.

Otin sormuksen farkkujeni taskusta ja aloin leikkiä sillä. Minua huoletti se, että Brian huomaisi sormuksen ja kysyisi mistä olin saanut sen. Siirsin katseeni hetkeksi taas häneen. Hän keskittyi tiehen, joten kaikki oli hyvin.

Brian näytti erilaiselta. Hän oli yleensä erittäin iloisen näköinen. Nyt hän vaikutti jollakin tapaa jännittyneeltä. Näin kuinka hän puristi rattia rystyset valkoisina.

Kappale vaihtui ja sydämeni skippasi lyönnin jos toisenkin:

"I've been alone with you inside my mind. And in my dreams I've kissed your lips a thousand times.." Lionel Richie lauloi. Nämä kyseiset sanat saivat minut palaamaan ajatuksissani monta vuotta taaksepäin.

"Kuten mä olen sanonut, romanttisilla treffeillä tanssitaan" Hän naurahti. En olisi ikinä uskonut, että hän olisi ollut romanttista tyyppiä.

"Joten, saanko luvan?" Hän lisäsi ja tarjosi kättään. Tartuin hänen käteensä ja hän veti minut taas itseensä kiinni, siirtäen kädet lanteilleni.

Hänen silmänsä tuijottivat omiani, kappaleen soidessa. Luke lauloi hiljaa laulun mukana, kun me keinuimme hiljalleen musiikin tahtiin. Tämä oli täydellistä!

"Charlotte!" Brian huusi ja tökkäsi minua muutaman kerran. Siirsin katseeni häneen ja katsoin tätä suu auki.

"Onko kaikki hyvin?" Hän kysyi ja laski kätensä reidelleni. Nyökkäsin nopeasti ja käänsin katseeni pois hänestä. Minulla oli paha olo. 

Aloin näprätä taas sormusta, tunnustellen sitä sormenpäilläni. Se oli niin kaunis, että en melkein voinut olla tuijottamatta sitä. Se kimalteli ja sädehti, vaikka aurinko ei edes paistanut. 

Kappale vaihtui taas, mutta en kiinnittänyt siihen enempää huomiota. Olin niin lumoutunut sormuksesta: My precious..

"Torn in two, and I know I shouldn't tell you, but I just can't stop thinking of you"

Nostin katseeni pois sylistäni ja samalla myös sormuksestani. Tunsin tuon äänen. Tunsin tuon kappaleen. 

Minusta tuntui samalta kuin silloin, kun olin kuullut kappaleen ensimmäistä kertaa: En voinut uskoa, että Luke oli kirjoittanut sen minulle.

Yhtäkkiä musiikki loppui. Käänsin pääni niin nopeasti kohti Briania, että kuulin naksahduksen niskastani. En kuitenkaan välittänyt siitä. Näin kuinka Brian siirsi kätensä pois radiolta. Hän oli sammuttanut sen. 

"Miksi sä noin teit?" Kysyin matalalla äänellä. Halusin huutaa hänelle. Halusin raivota hänelle.

"Meidän ei tarvitse kuunnella musiikkia" Brian vastasi, katse kiinni tiessä. Nyt hän siis oli sitä mieltä, että meidän ei tarvinnut kuunnella musiikkia. Äsken hän oli halunnut miellyttää minua. Tämä johtui Lukesta ja siitä kappaleesta.

"Miksi sä valehtelet?" Kysyin melkein huutamalla. 

"Ja aivan kuin mä olisin ainoa joka tässä valehtelee!" Hän huusi ja löi rattia. Vieressämme ajava auto tööttäsi, koska Brian oli ajautunut hieman hänen kaistalleen. 

Brian ajoi pois moottoritieltä, varmaankin sen takia, että koko moottoritie oli tukossa. Oli ruuhka-aika. Hiljaisuus laskeutui taas autoon. Tunnelma oli erittäin painostava ja räjähdysaltis.

Tajusin, että olimme lentokentän kohdalla. En voinut olla ajattelematta sitä, että Luke oli ehkä vielä kentällä. Hän lähtisi Australiaan. Minä San Diegoon. En näkisi häntä enää..

Mielessäni pyöri myös Brianin isä, Rick. Rick oli kehottanut minua puhumaan totta, vaikka se satuttaisi hänen poikaansa. En voinut olla ajattelematta sitä, miten hän oli pyytänyt minua kertomaan Lukelle, mitä tunsin häntä kohtaan. Myös sitä, miten hän oli kehottanut minua kertomaan Brianille, että en voisi muuttaa hänen kanssaan San Diegoon. 

En voinut..

"Pysäytä" Huusin. Huutoni oli tullut varmaan aika yllättäen, koska Brian painoi vahingossa tööttiä. Hän katsoi minua kummastuneena.

"Mitä?" Hän kysyi ihmeissään. 

"Pysäytä" Sanoin hengästyneenä ja katsoin tätä suoraan silmiin. Olin vakavissani, mutta hän ei ymmärtänyt. Aloin ottamaan turvavyötä irti, tärisevin käsin. 

Brian ajoi tiensivuun ja pysäytti auton. Hän tarttui kiinni käsistäni ja yritti saada minua rauhoittumaan. Päästin irti turvavyöstä ja huokaisin syvään. Pystyin kuulemaan lentokoneiden äänet, enkä voinut ajatella muuta kuin sitä, että aikaa ei ollut hukattavaksi. 

"Onko sulla huono olo?" Brian kysyi huolissaan. Hetken ajan minusta tuntui pahalta. Hän oli minusta huolissaan. Tämä tunne kuitenkin haihtui. 

"Ei" Vastasin hätäisesti. En tiennyt mitä sanoisin hänelle.

"Anteeksi-" Brian aloitti sanomaan.

"Älä pyydä mitään anteeksi" Sanoin keskeyttäen hänet. Nojasin taas penkin selkänojaa vasten ja huokaisin syvään. 

"Mikä sulla on?" Brian kysyi ja laski kätensä reidelleni. Ymmärsin sen, että hän oli huolissaan: Olin hänen tyttöystävänsä ja hän välitti minusta. En kuitenkaan voinut esittää hänelle enää.

"Mun pitää kertoa sulle jotakin"