Nousin autosta ulos todella vastahakoisesti. Tiesin, että ei lääkärissä käyntiä pitäisi edes jännittää, mutta en voinut sille mitään. En pitänyt sairaaloista ollenkaan, koska minulla oli sieltä vain huonoja muistoja. Ei kellään ollut sairaalasta varmaan mitään mahtavia muistoja, jos et ollut käynyt siellä synnyttämässä tai jotain. Minä en ollut menossa synnyttämään. En ainakaan vielä..
"Mr. Williams on todella mukava, joten sun ei tarvitse pelätä" Luke sanoi ja ojensi minulle autonavaimeni. Tuskin pystyin pitämään niistä kiinni, kun me astuimme sisään sairaalanovista. Annoin Luken ohjata minua. Hän tiesi, missä Mr. Williamsin 'huone' oli, koska hän oli poikien henkilökohtainen lääkäri. En oikein tiennyt mitä se tarkoitti, mutta ainakin he olivat tavanneet lukuisia kertoja. Oli aika hassua, että Luke ei osannut ajaa sairaalalle, mutta hän tiesi missä jonkun huone oli.
"Mä olen ollut täällä ennenkin" Hän sanoi yhtäkkiä ja katsoi minua muutaman sekunnin. Ainakin sain nyt selvennyksen siihen, miten hän osasi kulkea täällä. Hän osoitti pitkää penkkiriviä edessämme ja tajusin heti mitä hän tarkoitti. Syöksyin kohti penkkejä ja istuin yhdelle niistä. Luke istui viereeni ja kaivoi heti puhelimensa esille.
En ollut edelleenkään kovin sinut sen asian kanssa, että Luke oli lähtenyt mukaani. Olisin mielummin halunnut Ashtonin, Michaelin, Calumin tai vaikka Annan mukaani. Ei sillä, että Luke ei olisi kelvannut. En halunnut lähentyä taas hänen kanssaan. Pelkäsin, että satuttaisin taas itseni, vaikka olisinkin vain hänen kaverinsa. Sen takia sovin säännöistä hänen kanssaan.
"Miksi sä halusit lähteä mukaan?" Kysyin ja käännyin katsomaan tätä. Hän kirjoitti parhaillaan tekstaria joten oletin, että hän ei edes vastaisi. Siirsin katseeni pois hänestä ja aloin tarkkailla ihmisiä ympärillämme.
"Mä tunnen sut kuin omat taskuni. Mä tiesin, että sä et olisi voinut mennä yksin. Sua pelottaa liikaa" Hän vastasi vähän ajan kuluttua. Siirsin katseeni taas häneen ja katsoin, kun hän laittoi puhelimensa pois. Hän hymyili minulle pienesti ja en voinut olla ajattelematta mitään muuta kuin yhtä asiaa.
"Sulle on kasvanut parta!" Kiljaisin ja tartuin kiinni hänen leuastaan. Siirryin lähemmäs häntä ja tutkailin hänen kasvojaan kunnolla. En ollut edes huomannut, että hänelle oli kasvanut niin paljon partaa! Annoin käsieni jäädä hänen poskilleen ja huomasin tuijottavani hänen huuliaan. Huulikoru oli yhä paikallaan. Hän naurahti ja sai minut heräämään ajatuksistani. Siirsin käteni pois hänen poskiltaan ja tunsin punastuvani hiukan.
"Sinä, Jack ja Ben olette niin samannäköisiä!" Huokaisin ja yritin saada itseni unohtamaan äskeisen. Asia unohtuikin todella nopeasti, kun vähän vanhempi naishoitaja käveli ohitsemme. Hän käveli vastaanottotiskin taakse ja loi minuun oudon katseen. Hän oli luonut minuun tuon katseen ennenkin..
"Luke" Henkäisin ja ravistelin tätä paniikissa. Nousin ylös ja tartuin kiinni hänen takkinsa hihasta. Yritin saada häntä nousemaan ylös, ihan paniikissa.
"Mikä sulla on?" Hän kysyi, ehkä vähän hätäisenä. Ihmiset ympärillämme tuijottivat meitä, mutta minua ei todellakaan kiinnostanut. Päästin irti Lukesta ja lähdin kävelemään pois hänen luotaan. Ihan kuin seinät olisivat kaatuneet päälleni! En ehtinyt kuitenkaan ottaa kuin muutaman askeleen, kun Luke jo saavutti minut.
"Vastaa mulle: Mikä sulle tuli?!" Hän kysyi hädissään ja tarttui minua kiinni kädestä. Hän ei todellakaan päästänyt minua lähtemään. Katsoin tätä kyyneleet silmissä ja yritin olla vahva. En kuitenkaan pystynyt siihen. Kiedoin nopeasti käteni hänen ympärilleen ja halasin tätä. En halunnut pidätellä itseäni, koska tarvitsin todellakin turvaa ja jonkun, joka voisi lohduttaa ja rauhoitella minua.
"Tuo nainen oli paikalla, kun mut tuotiin tänne sairaalaan sen kännireissun jälkeen" Nyyhkytin ja tunsin, kuinka Luken kädet löysivät paikkansa selkäni takaa. En välittänyt sillä hetkellä mistään tyhmistä säännöistä mitä olin keksinyt. Olin kaivannut häntä ja hänen läsnäoloaan.
Olin kertonut Lukelle vuosia sitten siitä, kun olin humalassa lyönyt pääni ja olin joutunut sairaalaan sen takia. Kyseinen nainen (joka tuijotti minua yhä) oli ollut paikalla kun heräsin. Muistan hänen puhuneen vanhempieni kanssa, enkä kyllä unohtaisikaan sitä. Hän oli puhunut todella loukkaavasti minusta ja varsinkin vanhemmistani. Hänen mukaansa oli ihme, että olin edes hengissä. Olin tietenkin suuttunut hänen puheistaan ja alkanut haastaa hänen kanssaan riitaa. Se ei ollut mikään kovin viisas ratkaisu. Mitä Luke ei tiennyt oli se, että olin saanut jonkinlaisen kohtauksen, koska olin alkanut riehumaan.. No sanotaanko niin, että koko sairaala oli hälytetty paikalle, joka oli ehkä noloin asia ikinä.
"Ensiapu oli ennen tässä" Selitin ja sain hänet hieromaan selkääni. Hän antoi minun itkeä rintakehäänsä vasten samalla, kun hän yritti rauhoitella minua. Halusin vain lähteä kotiin.
Luke ohjasi minut taas penkeille, samalla selittäen jotakin, että kaikki järjestyisi kyllä ja olin vaan todella emotionaalisessa tilassa. Kun olin rauhoittunut, sain selitettyä hänelle koko tarinan. Hän kuunteli koko ajan, mikä oli todella hyvä asia. Hänellä oli joskus tapana tehdä kaikkea muuta kuin kuunnella.
"Mä olen niin pahoillani Char" Hän huokaisi ja halasi minua. Halasin tietenkin takaisin. Sillä hetkellä tuntui siltä, että kaikki olisi ollut niin kuin ennenkin. En tuntenut vihaa häntä kohtaan.
"Eihän susta tunnu epämukavalta?" Hän kysyi ja sai minut vastaamaan kieltävästi. Vaikka olinkin alussa ollut hieman epävarma, en ollut sitä enää. Luke halusi paikata välimme ja niin myös minä.
"Charlotte Brown!" Kuului huuto vähän kauempaa. Mukavan oloinen mieslääkäri hymyili minulle, yhden huoneen ovelta. Nousin ylös ja käännyin katsomaan Lukea, joka istui yhä penkillä.
"Voisitko sä tulla mukaan?" Kysyin hiljaa ja tunsin punastuvani taas. Vaikutin niin heikolta, että ei mitään rajaa. Aikuinen nainen ei uskaltanut mennä yksin lääkäriin..
"Tottakai" Hän vastasi heti ja nousi ylös. Hän lähti kävelemään kohti Mr. Williamsia, mutta minä en. En voinut liikkua. Halusin tietää, että mikä minulla oli, mutta minua pelotti ihan älyttömästi. Luke ei jäänyt taaskaan toimettomaksi. Hän palasi luokseni ja tarttui minua kädestä. Hän raahasi minut mukanaan Mr. Williamsin huoneeseen, eikä antanut minun lähteä.
Sillä hetkellä, en osannut ajatella positiivisesti. Lääkärissä käynti olikin oikeastaan minulle vain hyväksi. Ilman sitä, minä ja Luke emme olisi koskaan sopineet ja me emme olisi koskaan-
No, se selviää myöhemmin..
أنت تقرأ
Wherever You Are (Book 3)
قصص الهواةLuke ja Charlotte tapaavat taas, mutta tällä kertaa asiat ovat toisin: He eivät tapaa sattumalta ja kumpikin heistä on vakavassa suhteessa, mutta eivät toistensa kanssa. Mutta kuten on huomattu, Luke on kuin magneetti, joka vetää Charlottea puoleens...
