Wherever You Are (Book 3)

Chapter 3

"Se on hyvä kuulla" Hän vastasi iloisesti. Kävelin hänen luokseen, tiskin taakse ja aukaisin myös toisen tietokoneemme. Aloin katsomaan tämän päivän asiakkaiden, toivomuksia.

"Tiedätkö, mikä olisi aika siistiä?" Hän kysyi ja käänsi katseensa minuun. Pudistelin päätäni, koska en tiennyt mistä hän puhui.

"Se, että mä värjäisin sun hiukset! Jos kerta pojatkin on tulossa, niin räväyttäisit vähän" Hän virnisti ja sai katseeni kirkastumaan. Se oli loistava idea!

"Minkälaista väriä, sä ajattelit?" Kysyin innoissani. Meillä oli aikaa, ennen asiakkaiden saapumista. Hän lähti kävelemään kohti pitkää hyllyä, joka oli täynnä erilaisia värejä. Hän katsoi hyllyä tarkkaan, ennen kuin hän otti sieltä yhden värin.

"Pinkki?!" Kysyin kovaan ääneen. Hän alkoi nauraa ja laski värin pöydälle.

"Mä en tarkoita räikeän pinkkiä! Tehdään niistä sun hiuksista pastellin pinkit" Hän hymyili ja pakotti minut istumaan yhteen tuoleista. Katsoin itseäni peilistä ja huokaisin. Kaipasin todellakin muutosta!

"Okei! Tehdään se" Naurahdin ja Johannah taputti innoissaan. Hän otti kaikki tarvikkeet esille, jonka aikana minä kävin hakemassa puhelimeni pöydältä.

"Ei sitten liian räikeää-"

"Mä olen ammattilainen!" Hän sanoi, keskeyttäen minut. Nyökkäsin ja otin mukavan asennon. Luotin häneen!

~~

"Valmis!" Hänen äänensä sanoi ja avasin silmäni. Katsoin peilistä itseäni ja hymy nousi kasvoilleni. Hiukset olivat aivan ihanat!

"Omg" huokaisin ja nousin ylös. Johannah katsoi minua, leveä hymy huulillaan. Halasin häntä pikaisesti ja kävelin lähemmäs peiliä. Olin yllättynyt siitä, kuinka hyvin se väri sopi minulle.

"Kiitos!" Huokaisin ja Johannah naurahti. Silloin ensimmäinen asiakkaamme, asteli sisälle. Johannah meni heti tervehtimään häntä ja kävi ilmi, että asiakas oli minun.

"Hei, mä olen Charlotte!" Sanoin iloisesti ja kättelin asiakasta. Asiakkaani oli aika nuorehkon oloinen nainen, ja hän vaikutti todella mukavalta.

"Karen" Hän vastasi hymyillen ja päästi irti kädestäni. Kävelimme yhdessä tiskin luokse ja minä aloin etsimään hänen nimeään, tietokoneelta.

"Sä sanoit haluavasi jonkun kampauksen, eikö vain?" Kysyin ja nainen nyökkäsi. Hymyilin tälle ja kävelin pois tiskin takaa.

"Okei, jos sä istuisit tuonne tuoliin odottamaan, niin mä käyn hakemassa muutaman lehden" Pyysin ja kävelin varastoon. Otin sieltä muutaman lehden, joista asiakas pystyi katsomaan minkälaisen kampauksen hän halusi. Kävelin takaisin Karenin luokse ja ojensin hänelle lehdet.

"Mä ajattelin jonkinlaisia kiharoita!" Karen sanoi ja ojensi minulle lehdet takaisin. Laskin ne pöydälle ja selitin hänelle erilaisista kiharoista niin kauan, että hän tiesi mitä halusi.

"Oletko sä menossa johonkin juhliin?" Kysyin häneltä samalla, kun aloin kihartaa hänen hiuksiaan kihartimella.

"Kaverilla on häät ja mä olen kaasona" Hän vastasi ja hymyili minulle peilin kautta.

"Mun kaverin äidin nimi, on muuten Karen" Naurahdin. Rakastin Michaelin äitiä yli kaiken. Hän oli niin ihana ja hyväsydäminen.

"Char, sulle on puhelu!" Johannah huusi ja laskin kihartimen pöydälle.

"Voitko sä odottaa hetken. Mä olen pahoillani-"

"Tottakai voin!" Karen sanoi ja silloin juoksin työpuhelimemme luokse, jota Johannah piti käsissään.

"Charlotte Brown" Sanoin ja odotin, että joku olisi vastannut minulle jotakin.

"Michael Clifford, tässä hei" Michaelin sarkastinen ääni sanoi.

"Miten sä tiesit soittaa tänne?" Kysyin ihmeissäni.

"Kyllä mä tiedän, missä sä olet töissä! Mä vaan soitin kertoakseni, että me saavutaan huomenna joskus yhdentoista aikaan aamulla, joten olisi kiva jos sä pystyisit hakemaan meidät!" Hän sanoi iloisesti. Ymmärsin kyllä, miksi hän halusi, että minä hain heidät. He halusivat nopeasti pois lentokentältä.

"En mä nyt oikein tiedä Michael.." Huokaisin ja katsoin Karenia, joka odotti minua. En halunnut nähdä Lukea..

"C'mon Char! Sä joudut kohtaamaan Luken jossakin välissä" Michael sanoi ärsyttävällä äänellä. Minua ärsytti se, että hän oli oikeassa.

"Hyvä on! Mä tulen hakemaan" Huokaisin ja sain Michaelin huutamaan.

"Kiitti Char! Nähdään huomenna" Hän sanoi ja lopetti puhelun.

Silloin tajusin, että en ollut kertonut Brianille vielä, että pojat olivat tulossa kaupunkiin. Tottakai olin kertonut hänelle kaiken minusta ja Lukesta, mitta siinä se juttu olikin. Brian vihasi Lukea, koska tämä oli satuttanut minua. Tiesin, että minun oli kerrottava Brianille, mutta tiesin myös sen, että hän ei tulisi kovin iloiseksi kun kuulisi.

"Mihinkäs me jäätiinkään" Sanoin samalla, kun kävelin takaisin Karenin luokse.

Valmistauduin henkisesti kertomaan Brianille uutiset..