I ain't good, to be yours [VALMIS]

"Mä."

Huoneen ovi avautui ja Jimin ja Taehyung tulivat huoneeseen. "Mitä nyt?" Kysyin "Yoongi sun vanhemmat on täällä." Jimin sanoi "Mä en halua puhua niille." Yoongi sanoi kylmästi. "Sulla ei oo vaihtoehtoja, koska sun isä tulee sit hakee sut täältä." Jimin sanoi ja kun katsoin Yoongiin, hän näytyi ahdistuneelta. Hän nousi ylös tuolilta ja lähti huoneesta. "Mä meen sen mukaan." Jimin sanoi ja lähti. Taehyung tuli istumaan sänkyni reunalle. "Sattuuko sua mihinkään?" Vanhempi poika kysyi "Ei." "Tiiätkö sä koska sä pääset kotiin?" "En. Pitäis varmaan kysyy lääkäriltä." "Niin. Haluutko sä että mä käyn kysyy?" "Älä viel mee. En haluu olla yksin. Ja mulla on ollut ihan helvetin moinen ikävä." "Niin mullakin on ollut sua." Taehyung sanoi ja pussasi minua huulille. "Rakastan sua." Taehyung sanoi "Mäkin sua."

Yoongin näkökulma
Seisoin vähän matkan päässä vanhemmistani ja Jimin seisoi vierelläni. "Oliko ton pakko tulla mukaan?" Äitini kysyi ja osotti Jiminiä "Joo kyllä oli." Sanoin. "Just." "Miks sä yritit tappaa ittes?" Isäni kysyi "Ihan niinku teitä edes kiinnostais." "Tottakai meitä kiinnostaa miks meidän poika yritti tappaa ittensä." Äitini sanoi "Miten vaan. Se ei kuulu teille. Mä en oo teille enää tilivelvollinen." "Olet siihen asti kun asut meillä." Isä sanoi "Miten vaan." "Onko sulla itsetuhosia ajatuksia? Ootko sä viillellyt? Tai satuttanut itteäs muulla tavalla? Tai ootko sä laihduttanut?" Äiti kyseli "Mitä siitä vaikka mulla olisi? Mitä siitä vaikka olisinkin satuttanut itseäni? Mitä siitä vaikka mä laihduttaisinkin?" "Mitä sä painat?" Äiti kysyi "Ei se sulle kuulu." "Sun äiti kysy sulta jotain, ja sä myös vastaat." Isäni sanoi ja korotti ääntään. "57kg." "Niin vähän. Sun pitää syödä enemmän." Äiti sanoi huolissaan "Mähän oon normaalin painonen." Sanoin "No entä sinä Jimin? Paljonko sä painat?" Isäni kysyi "Yah! Et sä voi kysyä Jiminiltä tollasta! Se on okei että te kysytte multa, koska mä oon teidän poika, mut Jimin ei oo!" "Haluan vain tietää että painaako hän enemmän vai ei." "Onko sillä edes väliä?! Paino on vaan numero! Ja se on joillekin tosi henkilökohtanen asia! Niin et sä voi kys-." "5-58kg." Jimin sanoi hiljaa, mutta silleen että isäni kuuli sen. "Ja kumpi teistä on se mies suhteessa?" "Mä." Vastasin "No silloin sinun kuuluisi painaa enemmän, eikä hänen." Äitini sanoi "Anteeks?! Onko sillä mitään väliä mitä Jimin painaa?!" "On. Hänen pitäisi olla siro ja laiha, eikä...no.." "Eikä mikä?! Läski vai?!" "Niin." "Ei Jimin ole läski! Ja samat sanat teille! Faija painaa vähemmän kun sä! Niin vittu kumpis teistä olikaan nainen?!" "Min Yoongi sinä et puhu vanhemmilesi noin!" Isä huusi "Ai eli mun pitäis kattoo tästä vierestä kun te saatanan kusipäät haukutte mun poikaystävää!?" "En haukkunut häntä, autoin vain että hänen pitäisi pudottaa painoa tai sinun pitäisi nostaa sitä." "Et sä voi sanoo noin ihmiselle joka on kär-." "P-Paljonko mun sit pi-itäis pudottaa?" "No ainakin 5kiloo." "O-Okei." "Ei! Jimin sun ei tarvii, sä oot hyvän paononen, eikä sun trvii muuttua vaan sen takia että jotkut ei hyväksy sua." Sanoin ja mulkoilin vanhempiani. "Jaksatko nostaa hänet?" Isäni kysyin "Anteeks mitä?" "Niin että jaksatko nostaa Jiminin?" "Tottakai mä jaksan, mut mä en saa rasittaa itteeni." "Eli et jaksa." "Jaksan." "Todista." "Yoongi sun ei tarvii, sä oot tullut tunti sitten leikkauksesta, älä rasita itteäs yhtään." Jimin sanoi "Ja ne tikit sun kädesäs voi aueta." Poika lisäsi. "Noni Yoongi, näytä että sä oot mies." "Ei! Yoongi satuttais vaan itteään, sitäkö te haluutte?!" Jimin huusi, mutta laittoi äkkiä kätensä suunsa eteen. Aloin hymyilemään. "Ja kuka anto sulle luvan puhua?!" Äitini huusi ja käveli lähemmäs meitä. Otin Jiminin kädestä kiinni ja vedin hänet selkäni taakse. "Jimin ei tarvii erityistä lupaa, että saako se puhua vai ei. Se ei oo mikään lutka, toisinku sä." Sanoin tyynesti. Äitini otti minun hiuksista kiinni ja veti minut lähemmäs kasvojaan. "Niin mitä tuli sanotuksi?!" "Sä. olet. lutka." Sanoin hymyillen. Äitini päästi irti hiuksistani ja löi minua litsarilla poskelle. Vau Jiminkin lyöö kovempaa ku mun vanhemmat. Käänsin pääni hitaasti äitiäni päin. "Ehkä jos te kattoisitte peiliin, niin näkisitte sen syyn miks mä yritin itsarii." "Näytä sun käsivarret." Isäni komensi. Otin sairaalan paidan pois ja annoin sen Jiminille. Ojensin käsiäni, jotta vanhempani näkisivät käsivarteni. "No näkyykö mitään jälkiä viiltelystä, ei." Sanoin. "Näytä sun jalat kans." Äiti sanoi. Laitoin sairaalan paidan takaisin päälleni. Nostin housun lahkeita. "Ei ole mitään." Sanoin ja aloin jo ärsyyntyä. "Reidet." Äitini sanoi "Ja miten mä ne näytän?" "Vaikkapa laskemalla housuja vähän." Isäni sanoi. Olin laskemassa housuja vähän, mutta sain muistikuvan siitä illasta kun minut raiskattiin. "En." Sanoin. "Eli sä viiltelet." "En viiltele. Mä vaan en voi laskea mun housuja." "Miks et?" "Ette te ymmärtäis. Ette te ikinä ymmärrä." "Sulle ei oo tapahtunut mitään pahaa, joten näytä meille oletko sä viillellyt." Isäni komensi "Mä sanoin jo etten mä voi!" "Kyllä voit! Ei mikään estä sua!" "Mua ahdistaa!" "Ja vitut ahdistaa! Näytä! Vai pitääkö mun tulla auttamaan!?" "Et vittu koske muhun!" "Noni! Joten näytä sit ite!" "En mä saatana pysty!" Huusin ja tunsin kun kyyneleet pyrkivät ulos kyynelkanavoistani. "Yoongi ootko sä tosissas?! Sä alat itkemään ku me pyydetään sua näyttämään ettei sun reisissä ole mitään viiltely jälkiä!" Isäni huusi ja kuulosti pettyneeltä. Pitäiskö mun kertoo, vai ei? Tosin ei ne kuitenkaan mua ymmärtäis. Sanois vaan että mä olen vitun moinen huora tai jotain. "M-Mä en ole vi-iillellyt, u-uskokaa j-jo!" Huusin ja poskillani vieri kyyneleitä. Mahtavaa. Nyt mä oon heikko mun faijan silmissä. Itken varmaan toista kertaa mun vanhempien edessä, muuten itkisin vessassa tai omassa huoneessani, mutta en ikinä vamhempieni edessä, paitsi nyt.

Taehyungin näkökulma
Katsoimme jotain elokuvaa, jonka Jungkook oli valinnut. Makasin Jungkookin vieressä, mutta silleen etten ollut minkään letkun tai johdon päällä. "Babe." Kuulin Jungkookin kysyvän "Niin?" "Sä oot koht nukahtamassa. Pitäiskö sun mennä kotiin lepäämään? Täs sängys ei oo tarpeeks tilaa." "Ei wi. Mä katon tän elokuvan loppuun, sun kaa." "Baby mä en oo lähtemäs minnekkään täältä, joten me voidaan kattoo tää huomennakin." "Mut mitä jos yön aikana tapahtuu jotain?" "No lääkäri ilmottaa sulle varmaankin, mut ei mulla ole hätää. Täällä on ammatilaisia ja ne pitää must huolta." "Ootko sä varma että mä voin lähtee, kyl mä voin jäädäkkin." "Sä et oo varmaan nukkunut yhtään. Ja uni olis sulle tosi tärkee, niin mee nyt vaan." "No okei. Oot tosi rakas mulle." Sanoin ja pussasin poikaystävääni poskelle. Nousin ylös sairaalasängystä, sanoin viellä hyvää yötä Jungkookille ja lähdin sitten hakemaan Jiminiä toisesta huoneesta.

Avasin toisen huoneen oven ja näin Yoongin vanhemmat jotka näyttivät vihaisilta ja pettyneiltä, sitten näin Yoongin joka itki ja näytti ahdistuneelta, sitten näin Jiminin joka näytyi pelokkaalta. Menin huoneeseen. "Jimin mä alan lähtee, tuutko sä nyt vai sit myöhemmin?" "M-Mä tuun myöhe-." "Hän tulee nyt." Yoongin isä sanoi kireästi. "J-Jimin voi jäädä jo-os se haluaa!" Yoongi huusi. "Lopettaisit jo sen itkemisen! Sä olet mies! Käyttäytyisit niinku me!" "Teidän on a-aika lähteä." Yoongi sanoi vanhemmilleen ja pyyhki kyyneleitään samalla. "Me ei lähetä, enneku sä näytät että onko sun reisissä jotain haavoja viiltelystä." Yoongin äiti sanoi. "Nokun ei ole. Kysykää vaikka J-Jiminiltä." "Mistä hän voisi tietää?" "No oisko sik-ks että se on nähnyt mut ilman housuja." "No Jimin. Onko Yoongi viillellyt?" "Ei ole." "Noin saitte vastauksen, voitte lähteä." Yoongi sanoi. Hänen vanhemmat lähtivät. "Niin sä jäät siis tänne viel?" Kysyin ja Jimin nyökkäsi. Sanoin heipat heille ja lähdin.