(Tää koko tarina on melkeen pelkästään Taehyungin näkökulmaa, mut se voi vaihtua)
Mä olin onnellinen lapsi. Mun vanhemmat ei koskaan riidellyt tai huutanut, ne oli onnellisii yhessä. Edes mä ja mun pikkuveli ei riidelty, ja aina jos jompaakumpaa kiusattiin niin me puolustettiin toisiamme. Kaikki oli vaan niin täydellistä. Ei murheita yhtään mistään, ja mä luulin että se tulee jatkumaan niin...mut onnellisuus ei kestä ikuisesti kenelläkään, vai? No ei mullakaan.
En mä ajatellut että yks puhelu vois kääntää mun elämän ylösalaisin.
Mä olin tohon aikoihin Jiminin luona pelaamassa. Meillä oli tosi hauskaa, ei me ajateltu et mitään pahaa vois tapahtua, koska oltiin lapsia ja lapsethan kuvittelee ettei mitään pahaa voi käydä....
Tuli aika ku mun piti lähtee kotiin. Mä halasin Jiminiä ja sanoin heippa. Koko kotimatkan mä vaan hymyilin ja mietin että mitä mä teen mun veljen kaa. Mulla ja mun veljellä oli aina tapana tehä maja ja kertoo siellä tarinoita tai sit me vaan leikittiin tai kerrottiin kuinka paljon me välitetään toisistamme. Mun veli sanos aina että kuinka paljon se rakastaa mua ja mä kerroin sille että kuinka paljon mä rakastan sitä. Me nukuttiin aina vierekkäin....oltiin niinku parhaat kaverit, niinku paita ja perse..
Mut sitten ku mä tulin kotiin totuus iski suoraan päin naamaa. Mun äiti itki keittiössä, en mä siitä mitään ajatellut. Mä menin äidin luokse ja halasin ja sanoin että kaikki on hyvin. En mä tiennyt mitä oli tapahtunut. Mun äiti halasi mua ja sanon että mun isä ja mun veli oli joutunut auto-onnettomuuteen ja ne on molemmat tosi kriittisessä tilanteessa ettei ne ehkä selvii. Sillon mun maailma romahti. Mä en pystynyt enää ajattelemaan, en mä pystynyt käsittelemään sitä että mun isä ja veli on poissa, eikä kukaan tuo niitä takasin.
Mä aloin eristäytymään melkeen kaikista paitsi tietenkin Jiministä. Jimin oli mun tukena aina ja se kuunteli mua, kunnes Jiminin poikaystävä sanos ettei Jimin saa olla mun kaa. Se poisti mun numeron Jiminin kännykästä ja yritti Jiminin saada unohtamaan mut. Ne riiteli tosi usein, mut silti pysys yhessä. Mä pelkäsin että se tekee jotain Jiminille, koska se käytti huumeita. Mut en mä oo ikinä kuullut että se ois lyönyt Jiminiä....
Nyt me kaikki ollaan kavereita. Mun isä ja veli menehtys vähän ennenku mä alotin 8 luokan ja se oli jo liikaa mulle. Mua kiusattiin koulussa ja mua muistutettiin koko ajan siitä ettei mulla oo enää isää eikä veljee, joten se oli vaikeampi unohtaa tai niinku päästä yli siitä. Mun äiti alko käymään töissä ihan hirveesti, eli mä vietin kaikki päivät yksin. Ei mulla niin paljoa kavereitakaan ollut, ja ne mitä oli niin oli liian kiireisiä olemaan mun kaa. Kyl Jimin yritti aina tehä aikaa mulle, mut sen vanhemmat laitto sen käymään tanssitunneilla ja laulutunneilla, niin sillä ei ollut kauheesti aikaa.
Mulle diagnosoitiin 7 luokan lopulla anorexia ja nyt mun äiti yrittää tehä kaikkensa että mä parantuisin. Ei se halua että mä joudun johonkin osastolle, koska se joutuis olee yksin. Ketään muu ei tiedä mun sairaudesta, ei edes Jimin. Mä oon alkanut pukee isoja huppareita ja paitoja ja housuja, ettei kukaan huomais kuin laiha mä muka oon. Ei ne tajua mitä mä nään peilissä. Mun mielestä mä oon läski ja mun pitää laihduttaa, niinhän Jungkook sanos ja Ana. Ne sanoo sen joka päivä mulle, joten mä oon alkanut uskomaan siihen.
Jungkook on kiusannut mua 5 luokasta asti, enkä tiiä miks. En oo ikinä tehnyt sille mitään, se vaan vihaa mua. En tiedä onko se väärin jos sanon että Jungkook on kuuma? Jep olen ihastunut, ei vaan siis rakastunut minun kiusaajaan. Juuri siihen henkilöön joka teki mun elämästä helvettiä, jonka takia mä nyt laihdutan ja mietin että mä oon mitätön, ja ettei mulla ole mitään arvoa tässä maailmassa. En oo kertonut mun äidille siitä että mua kiusataan, koska en haluu että se huolestuu. Eikä opettajat välitä helvettiäkään siitä että mua kiusataan tai että mut hakataan. Ne näkee sen, mut ne esittää ettei ollut paikallakaan, joten tähän kiusaamiseen ei tuu loppua.
_________________________________________
Okei siinä oli vähän Taehyungin tausta tarinaa, mennään tarinaan