To The Boy I Love

Yksin

Harry muuttuu aivan punaiseksi. Malfoy tiesi? Miksi hän ei ottanut sitten etäisyyttä, vaikka oli tietoinen ettei Potter voisi ihastua häneen.
-Öh... E-en ole... Tuo oli vahinko, Harry selittää nolostuneena.
-Hah. Tuota vahinkoa ei voi sattua, jos et ole ihastunut minuun! Malfoy ilkkuu. Harrya kipristää mahasta. Mitä hän nyt tekisi?
-Äh, tämä ei muuta mitään. Sinä pidät sitten suusi kiinni! Harry karjaisee nolostuneena ja nousee ylös.
-Selvä sitten, jos et kerta tahdo, Draco huikkaa noustessaan itsekin.
-Mitä yrität vinkata? Harry kysyy epäluuloisena.
-En mitään. Oletko lähdössä? Draco vastaa virnistäen suoristaessaan valkoisen kauluspaitansa hihoja.
Harry nyökkää ja ottaa näkymättömyysviittansa pöydältä. Häntä edelleen nolottaa tekemisensä, joten ei uskalla katsoa luihuista silmiin.
-Öitä, Malfoy kuitenkin sanoo.
-Mm, joo. Öitä, Harry vastaa ujosti, kunnes aloittaa matkansa kohti Rohkelikkotornia. Draco oli ottanut rennosti suudelman, joten voisiko se tarkoittaa, että tämä pitäisi myös Harrysta?
-Hah, ei todellakaan... Potter naurahtaa kiivetessään liikkuvia portaita pitkin.
Mutta hän jos kuka oli väärässä, sillä Dracolla tosiaan oli jonkinlaiset tunteet poikaan ja mietti itsekin samaa kävellessään Luihuisen oleskeluhuoneeseen.
-Potter pitää minusta, Draco koikkelehtii iloisena käytävää pitkin suuri hymy huulillaan. Tämän illan jälkeen tunteet olivat puoliksi jo paljastuneet toiselle osapuolelle. Ainoana esteenä oli vain heidän eri tuvat, jotka ovat aina kilpailleet keskenään ja Malfoyn perhe, joka kannattaa Voldemortia. Kumpikin pojista päättävät nukkua yön yli ja vasta sitten ajatella tapahtunutta tarkemmin.

Keskiviikko aamuna Harry oli melkein myöhästyä aamupalalta.
Hän oli nukkunut niin sikeästi, ettei ollut herännyt toisten rohkelikkojen puheisiin. Kipittäessään suureen saliin, hän huomaa rohkelikkojen pöydässä olevan suuren ihmisryhmän kasaantuneen toiseen päätyyn. Sieltä hän erotti punaiset hiukset, joka merkitsi sitä, että Ronkin oli siellä. Kun Harry käveli ihmismassan ohi, jonkun ääni pysäytti hänet.
-Hienosti tehty, Harry! Seamus huudahtaa hirvittyneenä. Harry käännähtää kummaksuen rohkelikkojen suuntaan, jolloin kaikki heistä katsovat tätä.
-Mitä? hän kysyy ymmällään.
-Ginny on itkenyt koko viime yön. Mitähän olet mahtanut tehdä? Ron toteaa äreänä. Silloin Harry näkee rohkelikkojen ympärillä olevan surullisen näköisen tytön, Ginnyn.
-Ginny? Mi-minä... poika yrittää saada sanoja suustansa, muttei hän onnistu. Ei hän voisi paljastaa Dracon olleen siellä juuri silloin ja pelästyttänyt tytön pois. Mutta miksi Ginny ei ollut kertonut itse tapahtuneesta? Halusiko tämä vain nöyryyttää Harrya kostoksi?
-Miksette kysy häneltä itseltä? Eikun niin joo, anteeksi. Minähän se tämän kaiken sotkun olenkin järjestänyt, Harry raivoaa. Ron nousee nopeasti ylös ja katsoo Potteria tuimasti.
-Yritätkö pistää kaiken Ginnyn syyksi? hän kysyy hermostuneena.
-En! Mutta miksi kaikki pistetään minun syyksi?! Harry karjaisee.
-Tiedätkö mitä? Mietitäänpä, miksiköhän sinulle pistetään kaikki syyt? No ehkä siksi, että olet aina siellä missä tapahtuu. Hourailet välillä omiasi eikä koskaan tiedä puhutko totta vai et! Ainiin, vielä epäilyttävämpää on, ettet kerro kenellekään mitään tapahtunutta, Ron vastaa naama leiskuen vihaa.
-Tiedätkö miksi en kerro?! Koska kukaan teistä ei näytä olevan luotettava! Mitä minä sinustakin oikein luulin, Ron? Luulin tosiaan, että uskot minun niin kuuluisia "hourailuitani". Mutta tässä se nähdään. Sinäkin luulet, että haluan vain huomiota! Harry kivahtaa laittaen kätensä raivosta nyrkkiin.
-Pojat! Lopettakaa! Hermione käskee tullessaan ilmeisesti kirjastosta tuodun suuren kirjapinon kanssa suureen saliin.
-Sano tuolle! Harry ja Ron raivoaa yhteen ääneen.
-Ja minä sanon, että emme ole missään "kuka huutaa isommin" -kilpailussa. Jos näen teidät kolme rohkelikkoa vielä kerrankin täällä tappelemassa, niin voin sanoa, että päädytte minun jälki istuntoon... mörisevä ääni kertoo ivallisesti Harryn takana. Kaikki kolme heistä kääntyvät säikähtäneinä ympäri ja kukas muukaan kuin professori Kalkaros seisoskelee heidän edessään tyytyväisen näköisenä.
-Joko lopetitte? Vai häiritsettekö vielä enemmän toisia oppilaita? Kalkaros kysyy.
-Anteeksi, professori! Hermione pyytelee kohteliaasti. Mutta Kalkaroksen kaikki huomio on kerääntynyt edessä olevaan Harryyn, joka ei vaivaudu avaamaan edes suutansa ollessaan äsken niin vihainen.
-Kaksikymmentä pistettä pois Rohkelikolta! professori murahtaa, jolloin moni rohkelikko parahtaa kiittämättömänä Weasleyn ja Potterin kinasteluun. Sitten Kalkaros vilkaisee vielä kolmea rohkelikkoa ennenkuin lähtee takaisin opettajien pöytään syömään aamupalaansa.
-Ihme tyyppi... Ron kuiskaa istuessaan takaisin Seamusin viereen. Harry tuijottaa lattiaa. Tämä on tosiaan huonoin lukukausi mikä hänellä on ollut.
-Ihmeellistä... Potterin paras ystäväkin myönsi, että hän hourailee... korpinkynteläinen tyttö sanoo ystävilleen, jotka nyökkäävät jännittyineinä toisilleen. Harry katsahtaa heihin ja sitten koko salia. Kaikki tuijottavat häntä naurunalaisesti aivan kuin hän olisi jokin kummajainen. Draco, joka on katsonut hänkin rohkelikkojen kinastelua, vilkaisee Harrya hiljaa, mutta siirtää katseensa nopeasti lautaseensa rohkelikon tavoittaessa tämän katsetta. Hagrid, joka rykäisee opettajien pöydässä aloittaessaan kesken jäänyttä keskustelua professori Lipetitin kanssa ei edes katso Potteria. Dumbledorea ei näkynyt missään ja Harryn kummisetä Sirius oli kuollut. Weasleyn poika oli ollut riidoissa Harryn kanssa jo monta viikkoa sekä Hermione ei jaksanut aina kuunnella poikien valittamista.
Tällä kertaa Harrystä tuntui todella siltä, että oli jäänyt yksin...
Yksin paikassa, jota hän rakastaa.
Yksin tässä ihmeellisessä taikamaailmassa, johon hän aina oli halunnut.
Yksin taistelemassa tulevaa vastaan.
Aivan yksin...
-Harry? Hermione uskaltautuu kysymään hiljaisuudessa. Harry katsahtaa eteensä ilmestyneeseen tyttöön.
-Syödäänkö? Granger jatkaa arasti. Harry katselee vielä kerran ympärilleen, kunnes vastaa.
-Minä... Unohdin erään asian poikien makuusaliin, hän valehtelee.
-Aa, okei... Meillä on sitten ensimmäiseksi muodonmuutosta. Tulethan ajoissa? Hermione vastaa epäilevänä. Harry yrittää vääntää kasvoillensa hymyn, mutta turhaan. Jos hän hymyilisi enää yhtään, niin luultavasti tämä purskahtaisi itkemään.
-Mmm, Harry nyökkää lopettaessaan yrittämisen näyttääkseen iloiselta. Sitten hän lähtee nopeasti kävellen pois salista. Potter alkaa juoksemaan portaiden kohdalla tarkistaessaan ettei kukaan seuraisi häntä.
-Walesin vihreä! poika karjaisee olleessaan hetken kuluttua Rohkelikkotornin oviaukolla.
Oviaukon siirtyessä Potter vilahtaa sisään astellen suoraan poikien makuusaliin. Hän läsähtää sängylleen toivottomana. Kuin lasinsirut olisivat painaneet hänen päänsä hajalle. Siltä pojasta tuntui nyt.
Kaikki vain kääntyvät häntä vastaan.

Kellon ollessa sen verran, että olisi aika lähteä päivän ensimmäiselle oppitunnille, Harry pomppaa sängystään surkeana ja laittaa laukkuunsa tarvittavat kirjat. Sen jälkeen hän lähtee kohti muodonmuutoksen tuntia, jota opettaa professori McGarmiwa. Harryn astellessa luokkaan, kaikki siellä olevat kääntyvät katsomaan tätä hiljaa. Samalla tunnilla olevat luihuiset hihittelevät äänekkäästi. Poika laahustaa etummaiselle penkille kauas muista ystävistään.
-Moi, Harry! Neville rykäisee hänen vieressään. Harry nyökkää ja lyyhistyy sitten penkilleen. Hän oli aivan unohtanut, että luihuisetkin olivat samalla tunnilla.
-Noniin. Nyt kun kerran kaikki ovat paikalla, niin voisin kertoa teidän tänä vuotena olevasta V.I.P:eestä. Muistutan tämän olevan kaikille todella tärkeää, joten toivon, että kuuntelisitte minua tarkkaavaisesti! Teille viides vuosi on tärkein ollessanne Tylypahkassa, joten toivon teidän ottavan tämän tosissaan. Kukaan teistä ei tule reputtamaan, jos otatte tämän harteillenne! McGarmiwa selostaa luokan edessä. Harryn vieressä oleva Neville alkaa tärisemään kauhusta, kun opettaja kertoo tämän vuoden hankaluudesta. Harry taas laittaa päänsä makaamaan käsiensä päälle pulpetille, ettei hänen naamaansa näy. Oli liian raskasta nähdä ihmisiä samaan aikaan kuin kuunnella jotain todella hankalan kuuloista puhetta. Harrylle tämä merkitsi vain lisä väsymystä ja enemmän läksyä.
-Potter, kuunteletko sinä? professori McGarmiwa tiuskaisee luokan edessä. Harry nostaa päänsä niin, että hänen väsyneet silmänsä näkyvät McGarmiwalle.
-Onko sinulla kaikki hyvin? McGarmiwa kysyy huolestuneena. Kaikki luokassa olijat silmäilevät toisiaan kiihtyneenä. Luulivatko muut, että Harry sai taas jonkun "kohtauksen"? Ehei, hän oli vain tällä hetkellä ihan puhki kaikesta ylimääräisestä. Draco on liimautunut katsomaan toisella puolella olevaa Potteria, joka istuu tiukasti kumarassa.
-Mm... Harry mutisee hiljaa.
-Mitä sanoit? Sattuuko sinua johonkin? Oletko sairas? professori kyselee hämmentyneenä. Harry nousee ylös käsiensä päältä ja huokaisee syvään.
-Ei tässä mitään. Jatkakaa vain, hän vastaa. Professori McGarmiwa katsoo hetken aikaa Potteria, mutta aloittaa sitten puhumaan V.I.P:een tarkoituksesta. Harry ei kuunnellut sanakaan vaan silmäili kärsivänä seinällä tikittävää kelloa. Hetken hän luuli nukahtaneensa, kunnes jokin kolahti hänen päähänsä. Harry hätkähtää ja katsoo ripeästi mikä tähän oli osunut. Paperinpala?
-Psst... joku kuiskaa Potterin edessä. Harry kääntää katseensa huomatessaan toisella penkkirivillä istuvan Malfoyn.
-Avaa se, Draco kuiskasi niin hiljaa, että hyvä jos Harry sai sanoista selvää. McGarmiwa ei ollut huomannut mitään, sillä oli kääntynyt selin luokkaa vasten. Harry avaa hiljaa paperipallon, jossa lukee "Oletko kunnossa?" piirrettyjen surunaamojen ja kukkasten kera. Hän vilkaisee Malfoyta, joka tuijottaa tätä takaisin. Mitä tämän pitäisi vastata?
Ei vai kyllä? Kaikki tämä, jota Harry on pitänyt sisällään johtuu suurimmaksi osaksi Malfoysta. Mitä tapahtuisi, jos hän puhdistaisi päätänsä? Entä jos hän nyökkäisi ja valehtelisi, että kaikki on hyvin? Mitähän Malfoy sitten ajatteli tehdä?
Hetken Harry mietti asiaa, kunnes tämän syliin lensi toinen paperi. Äkkiseltään poika katsoi ympärilleen, jottei kukaan katsonut heitä, mutta onneksi kaikki olivat liian kiinnostuneita lukemaan ja McGarmiwa oli aloittanut kirjoittamaan taululle jotain. Sitten Harry avasi ripeästi uuden paperinpalasen.
"No?" kirjeessä luki jälleen.
Rohkelikko katsoi luihuista.
Potter aukaisi pienesti suutaan, mutta sulki sen pian. Malfoy odotti toisen vastausta jännittyneenä.
Harry pudisti päätänsä. Hän arvasi tämän... Kyyneleet alkoivat vieriä väkisin hänen poskilleen, vaikka oli yrittänyt pidätellä niitä kyynelkanavissaan. Draco katsoi toista vakavissaan, kunnes avasi suunsa.
-Lopeta se itkeminen, Potter! Ei sinun tarvitse välittää noista penikoista, hän huudahtaa pieni tyytyväinen virne naamallaan. Luihuinen rikkoi seitsemän minuutin hiljaisuuden...Tahallaan.
Harry katsoo tätä järkyttyneenä.
Professori McGarmiwa on itsekin kääntynyt katsomaan hämmentyneenä oppilaitaan.
-Rohkelikot... Kehtaavat aina puhua toisista selän takana eikä edes kehtaa sanoa sitä itse henkilölle. Naurettavaa! Draco ulvahtaa suloiseen nauruunsa.
-Herra Malfoy, anteeksi, mutta mitä...? McGarmiwa kysyy hämmentyneenä.
-Sitä minä vain, että huomaattekohan yhtään mitä ympärillänne tapahtuu? Yksi tuvan oppilaistasi on pidättänyt itkua koko tunnin ja te siinä puhutte jostain himputin V.I.P vuodesta. Voih, kun isäni saisi kuulla... Malfoy tuhahtaa laittaessaan jalkansa toisen jalan päälle ja kädet ristiasentoon mahanpäälle. Koko luokka on hiljentynyt jännityksestä. Kukaan ei supise yhtään mitään toisilleen. Ilma alkaa käydä hiostavaksi. Harry katsoo vaivaantuneena Malfoyta ja sitten opettajaa...
Miksi Luihuinen hankkii taas vaikeuksia Potterin takia?

~~~~
Olette saapuneet 20 luvun pariin 🌹♬ Ihanaa, että ootte oikeesti jaksanut lukee tänne asti 😍💞!
Tapaamme taas seuraavan luvun parissa <3
!Moidoo!