To The Boy I Love

Kysymys Sinulle Tänä Yönä

Viimeinen päivä Tylypahkassa oli alkanut. Viides- ja seitsemäsluokkalaiset olivat iloisimmalla päällä kuin kukaan muu oppilaista, sillä heidän kokeensa oli nyt kokonaan taputeltu pois aikajärjestyksestä. Sen sijaan lomasta riitti puhumista; Weasleyt olivatkin menossa käymään Romaniassa poikansa luona, jonka takia Harry joutui perumaan suunnitelmansa mennä Kotikoloon viimeisellä lomaviikolla, Luna kertoi lähtevänsä isänsä kanssa jonnekin, jossa hänen isänsä saisi ideoita uuteen  Saivartelijaan - "Se on kesän huippu!" Luna kertoi isänsä sanoneen -, Dean sen sijaan aikoi ottaa rennosti, ja Hermione aikoi rehkiä tulevaisuutta varten.
Seamuksesta ei paljoa kuulunut, mutta aina silloin tällöin hän tervehti Harrya, kun he näkivät.
Ron oli pyydellyt anteeksi Harrylta ja Dracolta, eikä ollut meinannut jättää heitä rauhaan, ennen kuin Malfoy oli ärähtänyt toiselle jotta saisi olla poikaystävänsä kanssa kahden. Harry oli antanut hänelle anteeksi, sillä nyt Ron oli päättänyt tosissaan olla sekaantumatta liikaa toisen asioihin.

-Mitä luulette, kuka voittaa tupapokaalin? Ron kysyi, kun he kävelivät liikkuviaportaita pitkin saliin.
-Ei ainakaan Korpinkynnet. He kärsivät tappion, ja minä kuulin, kun yksi heistä sanoi, ettei heidän tuvalla ollut kuin vähän yli sata pistettä! Hermione totesi hieman säälien.
-Se oli nyt selvää, Ron pudisteli päätänsä.
Harry ei kuunnellut muita. Hän katsoi jokaista yksityiskohtaa ympärillään tarkasti. Uskomatonta, että jo kokonainen lukuvuosi oli kulunut...
Kaikki ei välttämättä ole samanlaista loman jälkeen. Draco ja Harry eivät välttämättä ole samalla tavalla kuin nyt. Se pelotti Harrya suunnattomasti. Hän oli oppinut olemaan Dracon lähellä ja juttelemaan hänelle milloin tahansa, mutta nyt kaikki olisi ohi - taas.
-Mitä sinä luulet, Harry? Ron kysyi yllättäen.
-Varmaan Luihuinen, Harry kohautti olkiaan.
Ron virnisti, ja niin virnisti Hermionekin.
-Mitä nyt? Harry kysyi hämmentyneenä.
-Et sitten kuunnellut meitä, vai? Kysyin, että kukahan meitä tulisi opettamaan seuraavana lukuvuotena pimeyden voimilta suojautumisessa. Ketä sinä luulet? Ron toisti.
-Aa, öh... Eikö professori Vauhkomieli opeta meitä sitten enää? Harry kysyi yllättyneenä.
-Ei. Hän lähtee, kuten jokainen muukin tähän mennessä. Ei kertonut syytä, mutta näytti tärkeältä, Hermione kertoi.
-Ai... Harry hiljentyi hetkessä. Mikähän oli niin tärkeää, että hän lähtisi myös Tylypahkasta?

He istuivat suuren salin penkeille. Sali täyttyi jatkuvasti ihmisistä, jotka olivat tulleet viettämään kestejä. Harry oli niin syventynyt katsomaan muita, ettei edes tajunnut hänen leualleen tullutta kättä, joka yhtäkkiä kiskaisi hänen kasvonsa kattoa kohden. Hän tunsi pehmeät huulet, jotka koskettivat hänen huuliaan.
-Hei, rakas, Draco hymyili katsoessaan Harrya lopettaessaan suutelemisen.
-Dra-Draco! Älä säikyttele noin! Harry punastui kauttaaltaan.
-Anteeksi, mutten voinut vastustaa, Draco virnisti.
Harry pudisteli päätänsä huvittuneena. He katsoivat toistensa kasvoja lumoutuneina.
-Oletko pakannut jo laukkusi? Draco kysyi hymyillen.
-Joo... Entä sinä? Harry mumisi.
-Olen. Enää sinä vain puuttuisit, Draco hymyili kaunista hymyään.
Harryn silmät säkenöivät. Hän halusi vain kysyä; "Voinko tulla mukaasi, minne ikinä menetkään lomalla?", mutta hän tiesi kyllä vastauksen. Hän ei saanut ikinä, milloinkaan viettää Dracon luona aikaa. Hän ei saanut, koska se oli liian vaarallista. Hän ei saanut, koska Draco kielsi sen.
-Saisinko huomionne? Dumbledore nousi tuolistaan ja kipusi korokkeelle salin edustassa.
-Nähdään pian, kulta, Draco pussasi poikaa vielä otsalle, kunnes lähti oman tuvansa pöytään.
Harry hymyili pienesti.
-On hienoa nähdä teidät istumassa siinä edelleen, vuoden alusta loppuun saakka. Tämä vuosi on ollut joillekin täydellinen aika näyttää omat taitonsa, kun taas toisille se on saattanut olla yksi raskaimmista vuosista, Dumbledore katseli jokaista tupaa lempeästi hymyillen.
-On myös harmillista todeta, kuinka Korpinkynsi sai tänä vuonna omanlaisen tappionsa. Muistutan kuitenkin, että vaikka pahoja ihmisiä olisikin kaikkialla, se ei tarkoita, että jokainen ihminen olisi paha, Dumbledore jatkoi, jolloin korpinkynnet mutisivat närkästyneinä.
Jopa professori Lipetit näytti siltä, että parahtaisi kohta itkuun.
-Jotain hyvää kuitenkin tapahtui tänä vuonna... Paljonkin hyviä asioita, jos minulta kysytään. Olen ylpeänä katsonut, kuinka jokainen teistä on kasvanut näinä aikoina. Olen jopa ollut kiitollinen siitä, kuinka te olette näyttäneet Tylypahkan väelle, mikä on oikein ja mikä ei. Suurin kiitokseni menee Draco Malfoylle, joka puolusti totuutta, vaikka se olisi hänen elämänsä pahin virhe. Aplodit hänelle, Dumbledoren katse kohdistui nyt Dracoon, jonka kasvot kuvastivat hämmennystä.
Koko sali puhkesi aplodeihin. Harry katsoi hymyillen Dracoa, joka katsoi häntä takaisin.
-Ylpeänä voin siis kertoa, että tänä vuonna Luihuinen on voittanut tupapalkinnon. Onnitteluni, valkopartainen mies sanoi, jolloin Luihuisen pöydässä noustiin seisomaan ja lakit lensivät kattoa kohden.
-VOITTO TULI KOTIIN! yksi luihuisista kiljui.
Harryn olisi tehnyt mieli kiljua mukana, mutta päätti vain taputtaa ja hymyillä leveästi onnitellen toista tupaa, Dracoa.
Hermione ja jopa Ron taputti hymyillen toiselle tuvalle, kun taas jokainen muu hiljentyi ärsyyntyneenä ja pettyneenä selvästä häviöstä.
Draco, joka oli noussut itsekin, käveli Harryn luo, vetäisi hänet ylös ja suuteli häntä onnellisesti huulille. Koko sali katsoi heitä, ja se lisäsi Luihuisen tuvan riemun huutoja entisestään.
-NIIN SITÄ PITÄÄ, MALFOY! yksi luihuisista karjui ylitse muiden.
Draco irrotti huulensa toisesta, ja nojasi otsansa lyhyemmän otsaa vasten.
-Rakastan sinua, Harry Potter, hän kuiskasi lumoutuneena.
-Minäkin rakastan sinua, Harry hymyili onnen kyyneleiden vierivän hänen poskiaan pitkin alemmas.