Joonas
En olisi uskonut, että suhteemme otetaan näinkin hyvin vastaan. Parempikin niin, sillä jaksaminen on ollut muutenkin koetuksella.
Eihän kaikki muistot ole mitään parhaimpia mitä täällä kotikaupungissa on koettu, mutta suurimmaksi osaksi kylläkin. Ja siitä huolimatta mukava muistella menneitä.
Varsinkin niitä aikoja, kun halusimme saada bändin kasaan ja menestymään, ja tässä sitä ollaan. Ties miten kuuluisa bändi tästä vielä tulee. Tämähän on vielä vasta alkua, eikö?
"Mitäs sä nyt noi mietit?" Joel naurahtaa. "Kaikenlaista. Lähinnä bändii ja ku oltii nuorii ja unelmoitii" vastaan, ja hymyilen tälle.
"Ja nytkö muka ollaa vanhoi?" hän älähtää muka järkyttyneenä, nappaa minut olalleen sängyltä, ja heittää takaisin. "Ei" vastaan nopeasti samalla nauraen kuin pikkulapsi.
"Varmastikko?" blondi varmistaa. En kerkeä vastata mitään, kun painimatsi on jo alkanut. "Haluunks mä tietää mitä siellä puuhastellaan?" Eemil kysyy oven takaa varmasti virnuillen.
"Painitaa- Joel äläh!" kiljaisen, kun poikaystäväni on alkanut kutittaa minua. Yritän päästä pakoon hänen alta, mutta eipä oikein onnistu.
"Eemil auta!!" huudan, sillä en tätä menoa saa happea. "Voi luoja" Eemil huokaisee, avaa oven, ja ottaa veljensä pois päältäni. Hengitän raskaasti samalla katsoen hymyillen kaksikkoa.
"Äläpäs kiusaa Poosua. Jos siis meinasit että se jaksaa sua" Eemil neuvoo Joelia, ennen kuin pudottaa tämän perseelleen lattialle. Alan nauramaan ihan hulluna niin että vatsaan sattuu.
"Sinä perkele!" Joel älähtää. Juuri kun Eemil on juoksemassa pakoon, poikaystäväni nappaa hänen jalasta kiinni, ja pian hänkin makaa lattialla.
Nauran koko ajan vain entistä enemmän, kunnes tunnen jotain sellaista, mitä en vielä näin 27 vuoden iässä olisi uskonut kokevani.
Nauramiseni loppuu heti, ja nousen sängyltä ylös. Hokilla on nähtävästi painimatsi menossa. Kävelen heidän ohi, ja menen vessaan.
Hymähdän itsekseni samalla riisuen housujani. Sinänsä ei mitenkään yllättävää minun kohdalla, että kusen housuun. Hyvin alkoi tämäkin aamu.
Tosiaan olemme olleet Joelin vanhemmilla kaksi yötä, ja nyt illalla oli tarkoitus mennä takaisin porukoilleni. Perjantaina lähdemme takaisin kotia kohti, ja lauantaina jo takaisin töihin.
Joel
Heti kun olen voittanut Eemilin painimatsissa, tajuan miettiä minne Joonas meni. Ei häntä todennäköisesti pitäisi ahdistaa, sillä vastahan hän nauroi itseään hengiltä.
Nousen lattialta, ja lähden etsimään pörröpäätäni. Ei sillä muuten ole väliä mitä hän tekee, kunhan hän ei viiltele. Sitä nimittäin en halua, ja yritän parhaani mukaan auttaa.
Huomaan kylpyhuoneen olevan lukossa. Mietin hetken aikaa viitsinkö häiritä, ennen kuin teen päätökseni. "Joonas?" sanon, ja koputan oveen.
"Mitä?" kuuluu hänen ääni toiselta puolelta ovea. "Mitä sä teet?" kysyn. Varmaan tyhmin asia ikinä kysyä, mutta en minäkään mikään järkevä ole.
"Eiks saa käyä kusella?" Joonas naurahtaa. "Ei. Mulla on sua nyt jo ikävä" lässytän. "Aijjaa. No aattelin kyllä käyä suihkussa, nii tuutko matkaa?" hän kysyy varmasti virnuillen.
"Totta kai" virnistän takaisin. "No hae ekana meille vaatteita" hattarapääni käskee. "Selvä" vastaan, ja suuntaan takaisin huoneeseeni. Eemil on onneksi jo lähtenyt.
Otan meille molemille t-paidan, ennen kuin ajattelen pidemmälle. Joonas tuskin haluaa esitellä viiltojaan porukoilleni, kerta ei halua edes jätkien näkevän niitä.
Ja en tietenkään halua että poikaystävääni ahdistaa, joten etsin yli-ison hupparini, ja niille jotkut kollarit kaveriksi. Vuoden poikaystävä -palkinto tänne kiitos.
Lähden vaatteiden kanssa takaisin kylpyhuoneeseen. Ovi ei nähtävästi ole lukossa, Joonas ilmeisesti on jo suihkussa. Ei sitten kehdannut odottaa minua. Törkeää.
***
Joeliinalle tulee paha mieli 💔