Tw.
Joonas
Tuntuu ettei kyyneleet lopu ikinä. Olen itkenyt aivan liian kauan Joelin sylissä hänen silittäessä hiuksiani painaen niihin välillä pusun. Tuntuu ettei mikään enää tunnu miltään.
En jaksa pelätä mitä seuraavaksi tapahtuu. Ensin minut hakataan sairaalakuntoon, sitten soitellaan jostain, hakataan uudestaan, siitä sitten sairaalaan, ja nyt tämä.
Purskahdan pahempaan itkuun miettiessäni mitä hetki sitten tapahtui. En edes halua tietää miltä näytän nyt. Varmasti erittäin itkeneeltä. No shit Sherlock...
"Joonas onks sul enää kylmä?" Joel kuiskaa. Olen istunut hänen sylissä ehkä pari tuntia, ei mitään tietoa ajankulusta. Pudistan päätäni pienesti. Ihan lämmin tässä peiton alla on.
"Hyvä. Itke vaa nii kauan ku haluut, se helpottaa. Jos haluut puhuu nii oon tässä, mut jos et nii seki on ok. Tee miten susta parhaimmalta tuntuu" hän jatkaa, ja kiertää kätensä ympärilleni.
"Kiitti ku oot siinä ja jaksat mua" mutisen hiljaa. "Totta kai. Sano vaa jos on jotai millä mä voisin piristää sua" hän kuiskaa, ja painaa huulensa otsaani. "Oo vaa siinä" kuiskaan.
Suljen silmäni, ja hengitän rauhassa. Onneksi paniikkikohtaus loppui jo aikoja sitten. En todellakaan jaksaisi mitään sellaista juuri nyt. Enkä kyllä mitään muutakaan.
Joel
Ei mene kauaa, kun kuulen vain pelkkää tuhinaa päältäni. Silittelen edelleen Joonaksen hiuksia, ja toisella kädelläni halaan häntä hellästi.
Mietin edelleen mitä helvettiä tapahtui, mutta eiköhän hän kerro aamulla jos haluaa. En todellakaan pakota Joonasta yhtään mihinkään. Edes kertomaan.
Voin vain kuvitella kuinka traumaattinen kokemus tuo oli, joten tuskin siitä puhuminen on mitenkään helppoa. Mutta se varmasti helpottaisi.
Antaa nyt kuitenkin Joonaksen nukkua. Nousen varovasti sängyltä ylös, ja lasken hänet makaamaan silittäen häntä hetken, ennen kuin lähden laittamaan valoja pois ja ennen kaikkea oven lukkoon.
Heti kun palaan takaisin, huomaan poikaystäväni hätkähtävän samalla mutisten jotain unissaan. Menen hänen viereen, ja kierrän käteni hänen ympärille.
"Joonas nuku vaan, oot siinä täysin turvassa" kuiskaan ja painan hellän pusun hänen poskelle, ennen kuin suljen omatkin silmäni ja yritän nukahtaa.
~~~~~
Herään liikkeeseen vieressäni. Avaan silmäni ja huomaan poikaystäväni pyörivän vieressäni. Vedän hänet päälleni makaamaan, ja silittelen hetken aikaa tuon hiuksia.
"Nuku vaa vielä" kuiskaan, ja painan pusun Joonaksen hiuksiin. Hän mutisee jotain unissaan, ja halaa minua tiukemmin. Hymyilen silmät kiinni, sillä onhan tuo jätkä suloinen tuollaisena.
Nukahdan vain hetkeksi, kun puhelimeni soi. Joonaskin herää siihen, ja katsoo minua unisena. Huokaisten kurotan puhelimeni yöpöydältä. Mitä asiaa Ollilla on?
Olli: Huomenta
Joel: No huomenta huomenta
Olli: Ootteks missä?
Joel: No mitäpä luulet?
Olli: Aivan. Sitä vaan kyselen et teitä kutsutaan yhtee haastikseen..
Joel: Mihin muka?
Olli: No siihen Seiska-juttuun..
"Mistä te puhutte?" Joonas ihmettelee, ja katsoo minua ihmeissään. Hän ei ilmeisesti tiedä vieläkään siitä, että meidät on nähty.
Olli: Mitä mä vastaan?
Joel: No et ei olla tulossa
Joonas: Mihin??
Olli: Kyllä Joel kertoo
Joonas: No parempi olis
Joel: Oliks muuta?
Olli: No ei. Pitäkää kiva loppuviikko
"Joel mitä multa salataan?" Joonas kysyy heti kun puhelu on loppunut. "No odota. En minä tätä osaa selittää" huokaisen, ja etsin kyseisen uutisen.
Joonas
Nappaan puhelimen Joelin kädestä, ja luen nopeasti koko uutisjutun läpi. Annan pääni romahtaa hänen rintakehälle samalla kun mumisen kaikki sivistyssanat läpi.
"Nii nytkö ne tietää et se olin mä?" huokaisen. En edes jaksa enää itkeä, sillä eilen tuli itkettyä senkin edestä. "Tietää ne et mä ja Niko mentii pelastaa jotaki" Joel toteaa.
"Kyllä ne saa tietää et se olin mä" mutisen turhautuneena. Miksi kaikki menee aina päin helvettiä? Missään ei ole hyvä olla, aina tapahtuu jotain paskaa ja mitä vielä?
Alkaa taas tulla mieleen se yksi vaihtoehto, millä voisi ratkaista ihan kaikki ongelmat. Kaikilla olisi helpompi olla, eikä kenenkään tarvitsisi huolehtia minusta.
"En mä vittu jaksa enää" sanon ääneni jo väristessä. Ennen kuin Joel edes kerkeää sanoa mitään, niin aukaisen jo uudestaan suuni. Avaudutaan sitten, kerta se niin helpottaa.
"Olin eilen vittu muutaman minuutin yksin, ja siinä ajassa kerkeen saada paniikkikohtauksen vaan sen takia ku joku sammuttaa nuotion heittämällä vettä päälle.
Ja koska sehän ei oo normaalia, nii totta kai lähin kävelee pois päin ku ties mikä vitun murhaaja sieltä olis tullu. Kai se oli jo tarpeeks tulla takaa sitoo huivi suun etee etten huutas ja sitoo vittu puuhun kiinni.
Ja tietenkihä pitää varmistaa et kuolen hypotermiaa ottamalla takki pois etten varmasti selvii hengissä. Ei tässä oo mitää järkee ku joku vaa haluu mut hengiltä" selitän alkaen itkemään jossain vaiheessa.
En tiedä pitäisikö huolestua, kun Joel ei sano yhtään mitään. Hän vain silittää hellästi selkääni. Ei kai häntäkään sitten kiinnosta. Miksi edes kuvittelin olevani jollekin tärkeä? Sitä voikin ihmetellä.
***
Hirvee masentavaa mut sen voin lupaa et kohta helpottaa 🤝
YOU ARE READING
Maybe I was born to be broken // Joel x Joonas ✅️
Fanfiction(Valmis) Kahden miehen elämä ei ole millään tavalla täydellistä. Toisella on ongelmia leikkiä puukon kanssa, toinen ei oikein osaa puhua tunteistaan. Toisella alkaa olemaan vaikka ja mitä ongelmia, toinen ei oikein osaa enää auttaa. Nämä kaksi herra...
