Tw, + itkuvarotus 💀
Joonas
Kun lopulta pääsen kaupan eteen, se onkin mennyt jo kiinni. "Voi vittu" huokaisen turhautuneena, ja samaan aikaan väsyneenä. Ja kaiken lisäksi on nälkä.
Ei kai tässä auta kuin tehdä komea U-käännös ja lähteä isompaan kauppaan. Pakko nimittäin saada sitä ruokaa. Ja miksei bisseäkin.
Onneksi nyt ei ole mitenkään huono sää. Ei ole kovin kylmä, eikä sada vettäkään. Vielä ainakaan. Suomen ilmasto on kyllä nähty.
Tajuan kävellessäni, ettei kukaan jätkistä tiedä missä olen. En sanonut kenellekään käyväni kaupassa, eikä minulla ole puhelinta millä ilmoittaa yhtään mitään.
Pitää nyt vain luottaa siihen, ettei mitään vakavaa tapahdu. Testaan taskujani, ja totean ainakin avaimien olevan matkassa.
En kerkeä edes puoliväliin matkaani, kun kuulen askelia takaani. Vilkaisen taakseni, ja huomaan kolme miestä kävelevän takaani. Mietin minne he ovat menossa, ennen kuin se selviää harvinaisen hyvin.
"Mitä te haluutte musta?" kysyn hiljaa, kun minut on painettu seinää vasten rajusti. "Ei mitää. Pikemminki, ettei sua olis" yksi miehistä sanoo, ja repäisee minua rinnuksista.
"Mitä pelleilyy tää nyt on?" naurahdan, yrittäen peittää ahdistukseni. Paniikkikohtaus, ei nyt. Nyt on vitun huono aika. Varsinkaan kun ei ole sitä puhelintakaan matkassa...
"No mäpä kerron" toinen miehistä sanoo, ja lyö minua turpaan niin että nenästäni alkaa vuotaa heti verta. En pysty liikkumaan, enkä pääse tästä pakoon. Hienosti menee!
"No mitä mä oon teille tehny?" huokaisen pyörittellen silmiäni. Onnistun yllättävän hyvin näyttämään rauhalliselta, vaikka olen kaikkea muuta.
"Ehkä sä sen vielä huomaat" kolmas mies naurahtaa. Pian minut onkin tönäisty maahaan, ja tunnen potkuja ja lyöntejä vähän joka puolella. Tunnen kyyneleiden nousevan väkisin silmiini.
"No voi että on herkkis" joku heistä sanoo nauraen, ja alkaa potkimaan kylkeäni enemmän. Olen vain hiljaa, enkä päästä ensimmäistäkään äännähdystä. Rukoilen että joko kuolen tähän suoraan tai selviän hengissä.
Olen aika varma, että jo muutama luu on murtunut. Jos ei ole, niin ihmettelen suuresti. "Ja joku muka ihailee tota" kuulen jonkun miehistä sanovan inhoavalla äänensävyllä.
Tekisi mieli viillellä, mutta ei onneksi tarvitse, kun saan kipua jo ihan muutenkin. "Tapa ittes" joku sanoo korvanjuuressa, lyö minua vielä turpaan, ennen kuin kuulen vain askeleita.
Odotan minuutin, ennen kuin uskallan hengittää mahdollisimman rauhallisesti, ja avata silmäni. Huomaan vastakkaisen rakennuksen luona lasin, mistä heijastuu peilikuvani.
Huomaan kasvoni olevan veressä, ja niin olen kyllä muutenkin. Vinkaisen yrittäessäni päästä seisomaan. Tekisi kyllä mieli vain kävellä lähimmälle sillalle, mutta en tee sitä. Joelin takia.
Parin sivistyssanan jälkeen olen saanut itseni ylös. Huomaan verta olevan maassa aika paljon, mutta minussa sitäkin enemmän. Pyörryttää ihan mukavasti, mutta mikäs siinä.
Kokeilen sykettäni, sillä sitä ei meinannut tuntea. Kai minä hengissä olen. Hengitän ainakin jotenkin, katkonaisesti toki, mutta joka tapauksessa.
Lähden kävelemään takaisin kotia kohti, sillä en todellakaan voi mennä tämännäköisenä kauppaan. Huomaan edessäni olevan baarin. No, miksi ei.
En kerkeä kävellä edes tiskille, kun näen jotain sellaista, mitä en olisi uskonut -taikka ennen kaikkea halunnut- näkeväni. Ei. Ei tämä vain voi olla totta.
Nipistän itseäni varovasti todetakseni olevan hereillä. Valitettavasti. Huomaan siinä samalla onnistuneeni nipistämään itseäni juuri viillon kohdalta, joten nyt sitten sekin on aiheuttamassa kipua.
Voiko tämä tästä enää pahemmaksi mennä? Ei varmaankaan. Lähden kävelemään kyyneleet silmissäni siltaa kohti. Tunnen hengittämisen olevan koko ajan vain vaikeampaa.
Mutta ei sillä ole väliä miten kuolen. Kunhan se vain tapahtuu nyt. En vain voi uskoa. Joel suutelemassa jotakin huoran näköistä naista? Ei se vain voi olla mahdollista.
Kävelen sillan luokse, ja viimeisillä voimillani nousen kaiteen päälle istumaan. Katselen hiljaa maisemia. Olisipa mielenikin näin rauhallinen.
"Joel mä rakastan sua nyt ja aina, muista se" kuiskaan. Katson alas. Pudotus on aika korkea, mutta sehän on vain hyvä juttu. Päästän jalkani roikkumaan ilmaan vapaina.
Kohta minäkin olisin vapaa. Ihan niin kuin taivaan lintu. Päästän toisen käteni irti. En tiedä pyörrynkö vai kuolenko ensimmäisenä, mutta ei sillä niin väliä ole.
"Mä rakastan sua Joel Erik Salomon Hokka" kuiskaan nopeasti itkien, irroittaen toisenkin käteni. Nojaan eteenpäin, alkaen pudota alas.
Hyvästi rakas...
***
En ees itke 💀💀
YOU ARE READING
Maybe I was born to be broken // Joel x Joonas ✅️
Fanfiction(Valmis) Kahden miehen elämä ei ole millään tavalla täydellistä. Toisella on ongelmia leikkiä puukon kanssa, toinen ei oikein osaa puhua tunteistaan. Toisella alkaa olemaan vaikka ja mitä ongelmia, toinen ei oikein osaa enää auttaa. Nämä kaksi herra...
