Joel
"Me lähetään nyt mun luo" Tommi ilmoittaa. "No ei helvetissä!" väitän vastaan samalla havahtuen taas tähän maailmaan.
"Joel oikeesti. Sä et oo nukkunu pariin päivään ollenkaa. Et ees levänny" Niko huomauttaa. "En mä nuku muutenkaa" tuhahdan.
Eikö kukaan ymmärrä, että haluan nähdä Joonaksen niin pian kuin mahdollista? Oli hän sitten elävien kirjoissa, tai ei...
"Joel nyt mentiin. Sä kiität meitä vielä myöhemmin" Tommi toteaa, nostaa minut syliinsä paremmin, ennen kuin lähtee ulko-ovia kohti.
"En mä oo jättämässä Joonasta tänne" väitän vastaan samalla kun uudet kyyneleet valuvat poskilleni. Eikö nämä kyyneleet lopu sitten millään? Ei ilmeisesti.
"Meille ilmotetaan kyllä jos siitä kuuluu jotaki" Niko toteaa. Olli ja Aleksi ovat kai lähteneet jo aikoja sitten. Niko ja Tommi taas ovat nukkuneet vuorotellen.
"Silti" yritän vielä, vaikka on sanomattakin selvää, etten saa tahtoani läpi millään. "Joonaski sanois sulle et mee lepää" Tommi huomauttaa.
"No vittu okei" tiuskaisen. Huomaan meidän olevan jo auton luona. Minut lasketaan etupenkille, ja laitetaan oikein turvavyökin valmiiksi. En minä kyllä mikään pikkulapsi ole...
~~~~~
Niko
"Nukahtiks se jo?" kuiskaan Tommille. Emme ole kerenneet ajaa edes sairaalan pihasta pois, kun Joel on jo nukahtanut. Huomaan brunen nyökkäävän vastauksena kysymykseeni.
Hieron silmiäni väsyneenä. Kello on jotain seitsemän aamulla, ja olemme olleet sairaalassa jo reilusti yli kellonkierron.
Tajuan siinä samalla etten ole kertonut missään vaiheessa Minnalle missä olen. Hupsista... Onneksi asian voi korjata nyt heti.
Ja onneksi se muija ymmärtää, millaista elämä on jätkien kanssa. Kaikkea sitä vain sattuu. Yleensä Porkon ja Joelin toimesta, mutta kuitenkin.
"Tuuks säki mun luo?" Tommi kysyy. "Pärjääks Joelin kaa?" esitän itsekin kysymyksen. "Enköhän" hän toteaa. "No jos ei oo liikaa vaivaa nii heitä himaan" hymähdän.
Hetkessä olemmekin jo kerrostaloni luona. "Ilmota jos tarvit apuu tai jotai. Kyllä mäki voin Hokasta huolehtii" kerron, ennen kuin astun autosta ulos.
~~~~~
Joel
Herään jostain. Katselen hetken aikaa ympärilleni. En ainakaan sairaalassa ole. Voi helvetti. Onko Joonas vielä tässä maailmassa?
Nousen sängyltä ylös ja lähden olohuoneeseen. Huomaan Tommin puhuvan jonkun kanssa puhelua. Minun puhelimella.
"Joo, me tullaan heti" "Joo, hei". Katson tuota brunea ihmeissäni. "Kenen kaa sä puhuit?" kysyn. "Ai sä heräsit jo. Joonaksen lääkärin" Tommi vastaa kääntyen minuun päin.
"No?" kysyn lopettaen hengittämisen. "Kuten sanoin, Joonas selvis. Sitä voi mennä kattoo, vaikka se nukkuuki vielä" hän kertoo. "O-oikeesti?" kysyn helpotuksen vallatessa kehoni.
"No joojoo. Mut me ei mennä minnekää ennen ku oot syöny ja käyny suihkussa" hän ilmoittaa. "No tee sä jotai ruokaa nii mä meen suihkuu" hymähdän samalla alkaen jo riisumaan huppariani.
Olemme tunteneet ensinnäkin niin kauan, että ei tässä ole enää mitään hävettävää. Pitäisi kyllä olla huolissaan, jos en kehtaisi olla kuin kotonani Tommin luona.
Okei, en levittele tavaroitani joka puolelle, mutta kaikki varmasti ymmärsi pointtini. "Tommi Tapio vitun Lalli mitä helvettiä" kiljun.
"Mä unohin et nyt tuleeki vaa kylmää vettä" mies hymähtää keittiöstä. "Vitun neropatti" kiljaisen. Peseydytään sitten helvetin kylmällä vedellä, ja kuollaan hypotermiaan.
Tiedän, positiivista ajattelua, mutta ainahan olen ollut tällainen pessimisti. No jaa, oli tämä kuinka kylmää tahansa, niin ainakin pääsen näkemään Joonaksen.
Se jos jokin on se pääasia. Ottaisin vaikka lokin kädelleni, jos se pelastaisi sen enkelin hengen. Epäilen kyllä, mutta kuitenkin. Kaikkihan tietää miten vitusti pelkään lintuja...
***
Totesin et tää juoni ei oikee edenny mut jaa 😭
YOU ARE READING
Maybe I was born to be broken // Joel x Joonas ✅️
Fanfiction(Valmis) Kahden miehen elämä ei ole millään tavalla täydellistä. Toisella on ongelmia leikkiä puukon kanssa, toinen ei oikein osaa puhua tunteistaan. Toisella alkaa olemaan vaikka ja mitä ongelmia, toinen ei oikein osaa enää auttaa. Nämä kaksi herra...
