Timeskip, jälleen, muutama viikko 🥲
Joonas
Katson Joelia kyyneleiden valuessa poskelleni. Ei tämä oikeasti voi olla totta. Tai sitten en vain voi uskoa tätä. Ehkä molemmat. Tai ehkä tämä vain vie aikaa tottua.
"Ootte te sulosii" Joel kuiskaa, ja painaa pusun otsaani samalla silittäen käsivarttani. Pidän hellästi sylissäni meidän tyttöä, jonka adoptoimme ihan hetki sitten.
En välttämättä kestä, että meillä ihan oikeasti on nyt pieni lapsi. Seitsemän kuukauden ikäinen, eli ei mitenkään vanha, mutta ei tarvitse imettää. Onneksi, minulla ja Joelilla olisi siinä vaiheessa ongelmia...
"Lähetääs kotia" lässytän Vivecalle, ja lähden Joelin kanssa kävelemään ulos. Tätä onnellisuuden määrää ei voi edes kuvailla. On tuo pieni ihme jotain niin kaunista, ettei mitään rajaa.
"Osataanks me ees hoitaa tätä?" huokaisen, kun pääsemme onneksi turvallisesti perille. Sehän vasta olisikin mennyt hienosti, jos nyt olisimme joutuneet johonkin onnettomuuteen.
"Joonas eiks me puhuttu tästä jo?" Joel naurahtaa, ja avaa minulle ja Vivecalle ulko-oven. "Ehkä joo" hymähdän. Stressaa vain mitä jätkät ajattelevat tästä. Ei sillä loppujen lopuksi ole mitään väliä.
Voimme kyllä käydä treeneissä, ainakin joskus, joten luulisi tämän olevan ihan ok kaikille. Äiti toki saattaa järkyttyä saavansa mummin-tittelin jo nyt, mutta luulisi olevan vain ylpeä ja onnellinen.
"Pitäskö alkaa päikkäreille?" kysyn Vivecalta, joka vain katsoo minua ihmeissään. "Susta tulee kyllä täydellinen isä" Joel hymyilee, ja painaa pusun molempien poskille.
"En mä voi olla ku sä oot" tuhahdan, ja kävelen makuuhuoneeseen. Lasken tytön sänkyynsä, ja silittelen hänen ohuita mutta sitäkin kauniimpia hiuksia hymyillen onnellisena.
"Miten vaan. En tiiä kui hyvä idea tää oli hankkii lapsi, ku mun pitäs jakaa sun huomio mun ja Vivecan välillä" Joel tuhahtaa mököttäen leikkimielisesti.
Naurahdan huvittuneena, ja vedän hänet heti suudelmaan. Ei tuo pikkuinen onneksi ymmärrä, ettei tämä ole edes mitenkään likaista. Tietäisipä mitä sitten tapahtuu kun vaatteet lähtee...
"Meiän pitää ilmottaa jätkille et ei keretä tänää treeneihin" mieheni toteaa. Tuntuu tuo edelleen aika oudolta. Joel on ihan oikeasti mieheni, ei poikaystävä tai kihlattu. Vaan mies.
Nyökkään hänelle vastauksena, ja hyräilen jotakin biisiä samalla yrittäen nukuttaa Vivecaa. On hän vielä niin pieni. Ja ennen kaikkea viaton. Ei tiedä vielä mitään pahasta maailmasta.
Joel
Katson hymyillen Joonasta, joka sai juuri lapsemme nukkumaan. Itse näpyttelen bändimme ryhmään viestiä. Saa nähdä tajuaako kukaan vihjettämme.
5 homoo + 1 hetero
Ei tulla treeneihin ku pitää vahtii tota lasta
Niko
Tekosyitä
Joonas ❤️
Nii munki pitää vahtii lasta
Olli
Tuokaa ittenne tänne
Ai toi lapsiki?
Niko
Ootteki nyt ihan selvinpäin?
Joonas ❤️
Ollaan
En mä oo juonu ku vettä
Aleksi
No tulkaa nyt kuitenki, teitä tarvitaan
Joonas ❤️
Tullaan tullaan
"Mut Viveca nukahti vasta?" Joonas sanoo, kun laitan puhelimeni pois. "Otetaa matkaa. Ei sitä vittu yksin voi jättää" totean, ja alan pakkaamaan kaiken tarvittavan matkaan.
"Minkä paskahalvauksen ne saa? Mitä jos ne ei hyväksy tätä ja heittää meiät pois bändistä?" mieheni sanoo hiljaa, samalla pyörien makuuhuoneessa ympyrää.
"Ehkä joo yllättyy, mut kyllä ne hyväksyy. Ei ne löytäs toista solistii ja kitaristii, et ei ne meitä minnekää heitä" vakuutan. "Mutku-" blondi aloittaa uudestaan.
Kyllästyn hänen yliajatteluun, joten painan huuleni hänen omille estäen hänen kaikki vastaväitteet. Joonas nyt on aina ollut tuollainen yliajattelija, mikä on jossakin asioissa todella söpöä.
"Rakas kaikki menee niiku pitääki. Vivecalle pittää laittaa vaatetta päälle ja laittaa tohon kantokoppaan vai mikä on hienolta nimeltään" hymähdän, painan pusun hänen huulille ja jatkan pakkaamista.
***
Pikkunen plot twist 😅
YOU ARE READING
Maybe I was born to be broken // Joel x Joonas ✅️
Fanfiction(Valmis) Kahden miehen elämä ei ole millään tavalla täydellistä. Toisella on ongelmia leikkiä puukon kanssa, toinen ei oikein osaa puhua tunteistaan. Toisella alkaa olemaan vaikka ja mitä ongelmia, toinen ei oikein osaa enää auttaa. Nämä kaksi herra...
