74. Kiittelemistä

159 15 6
                                    

Joel

Yritän tehdä meille ruokaa, vaikka kokkaustaitoni on kyllä nähty. Ehkä tästä ihan syötävää tulee, kun Joonas halii minua takaapäin, ja antaa koko ajan ohjeita siitä mitä minun pitäisi tehdä.

"Nyt älä polta ittees" hän kommentoi, kun yritän kaataa perunakattilasta veden pois. "No en polttanu" hymähdän, ja asetan kattilan takaisin hellalle. Tein ihan perus kotiruokaa, perunoita ja jauhelihakastiketta.

Toki Joonas auttoi, mutta kuitenkin. Minä tein sen suurimman työn. Hän taas kattoi pöydän ja näin. Nyt pääsemmekin suoraan syömään.

"Mä haluisin kysyy yhtä juttuu mut se olis kuitenki liian aikasta" Joonas valittaa, samalla syöden ruokaansa. "Kysy vaan" rohkaisen. Mielenkiintoni nimittäin heräsi.

"Noku tää on ihan tyhmä kysymys.." hän jatkaa, ja pitää katseensa ruuassaan. "Joonas sä oot kysyny multa elämäs aikana nii tyhmii kysymyksii, et ei se tyhmempi voi olla" vakuutan.

"No okei. Ooks sä ikinä miettiny sitä et haluisiks sä lapsen tai useamman?" hän lopulta kertoo. "Voi rakas..." kuiskaan, ja nappaan tuon kädestä kiinni. "Ei sun tollasen kysymistä tarvi hävetä" kerron.

"Ja oon miettiny. Meiän elämäntilanneki olis ihan hyvä, jos ei mitää aivan vastasyntynyttä hankittas. Sun kanssa olis mahtavaa kasvattaa lapsi" sanon hymyillen. "O-oikeesti?" Joonas yllättyy.

"Totta kai. Vaikka ei ollakaa niitä kaikista järkevimpii tyyppei, nii kyllä me ihan kunnon kansalainen saatas kasvatettuu" naurahdan silittäen poikaystäväni kättä pöydän yli.

"Ooks sä nyt aivan tosissas?" hän varmistaa parin kyyneleen tippuessa hänen poskelle. "No oon oon. Se olis unelma" naurahdan, ja menen halaamaan tuota.

"Kiitos" Joonas kuiskaa, ja halaa minua tiukasti. "Mistä?" kysyn, sillä ei tässä ole mitään kiittelemisen aihetta. "Siitä et haluut mun kaa lapsen" hän selventää. "Ei sun tarvi mua kiitellä" huomautan.

"No kiittelen silti" hän tuhahtaa söpösti. Aivan niin kuin hänen uhmaikä olisi palannut. "No kiittele sitte" naurahdan, ja vedän hänen huulet omilleni hellästi.

Joonas

En olisi uskonut, että Joelin unelma on kasvattaa minun kanssa lapsi. Halaan häntä tiukasti samalla suurin piirtein itkien onnesta.

"Kaikki hyvin" Joel kuiskaa, ja silittää hiuksiani hellästi. "Paremmin ku hyvin" mutisen hymyillen samalla aivan helvetisti. En olisi uskonut että yhden kysymyksen kysymisestä voi tulla näin onnelliseksi.

"Kauan meinasit halia ku tää kyykkyminen alkaa jo tuntuu" hän kommentoi, jolloin alan kikattamaan. "No nouse sitte ylös" hymähdän, ja pyyhin kyyneleitäni pois.

"Ihana nähä sut noi onnellisena" Joel sanoo, ja silittää poskeani, ennen kuin menee pöydän toiselle puolelle jatkamaan ruokansa syömistä.

~~~~~

Istun studion sohvalla, ja odottelen päätöstä siitä, vedämmekö ylihuomenna Oulussa keikan, vai myöhemmin jouluna. Olisihan se ihan helvetin mukavaa.

Soitan siinä samalla kitarallani jotain, mitä nyt vain päähän sattuu tulemaan. Joel taas pyörii tässä sohvan ympärillä ympyrää. Ihan selvästi häntä stressaa tuo keikka, syystä tai toisesta.

"Joel rauhotu" huokaisen lopulta, kun hermoni menevät. "Perkele jätkät" Niko kiroaa, kun saa puhelun hoidettua. "Mitä?" Joel kysyy jännittyneenä.

"Me vedään ylihuomenna vitun isot bileet Oulussa!" hän hihkaisee, jolloin poikaystäväni huokaisee helpotuksesta. Kyseenalaistan hiukan, sillä ei se nyt niin iso juttu ole. Vai onko?

Joel

Joonas selvästi ihmettelee miksi olen näin helpottunut tuosta tiedosta. Tietäisipä vain, miksi minulle on helvetin tärkeää päästä sille keikalle.

Kyllä se hänellekin silloin selviää. Ei siinä, ei meillä muita keikkoja olekaan tulossa ainakaan toistaiseksi, joten ihan senkin takia voi iloita ihan rauhassa.

"Ei muuta ku Instaan ilmotusta ja setlistii miettii" Olli toteaa, ja ottaa puhelimensa valmiiksi. Itse yritän edes jollain tapaa rauhoittua.

Tämähän menee aivan niin kuin pitääkin.

***

Hokalla jotai mielessä 😁

Maybe I was born to be broken // Joel x Joonas ✅️  Where stories live. Discover now