Maybe I was born to be broken // Joel x Joonas ✅️

22. Pysyvästi

Tw

Joonas

Itken Joelia vasten yrittäen saada happea. En edes yritä kertoa tuolle jätkälle mikä minulla taas on, sillä vaikutanko muka siltä että pystyisin?

"Tapa ittes" "Ei kukaa välitä susta" "Läski" "Helveti outo" "Turha paska". Tunnen alkavani itkemään vieläkin enemmän.

"Shh, Joonas ei oo mitää hätää. Mä oon tässä, enkä lähe pois. Yritä ihan ekana kattoo mua silmiin, ja sit alkaa hengittelee rauhallisesti.

Itke vaa nii kauan ku haluut, siinä ei oo mitää pahaa eikä väärää. Ainoastaan rohkeeta. Yritä keskittyy tähän hetkeen. Kaikki on hyvin, sä et kuole" Joel rauhoittelee.

Yritän katsoa häntä silmiin, ja hallita hengittämistäni, mutta ei taas onnistu. Vittu kun en osaa elää normaalisti vaan vedän jatkuvasti turhia paniikkikohtauksia.

Menee kyllä kauan, ennen kuin totun ajatukseen että helvetti vie, oikeasti omistan paniikkihäiriön. Mikä lie tähänkin syynä, mutta ei kai siinä sitten.

"Helpottaaks?" Joel kysyy hetken päästä, samalla silitellen selkääni ja hiuksiani rauhallisesti. Nyökkään pienesti. Enhän hengitä vieläkään täysin normaalisti.

"When I fade to the dark there is no turning back. I'm afraid of my heart 'cause it's darker than black. I'm awake, I'm awake, but the night won't let me go" hän laulaa hiljaa.

"Oot ihana" mutisen. "Säpäs. Haluuks, tai ennen kaikkee tiiäks mistä toi äskönen johtu?" tuo blondi kysyy varovasti.

"Taas niitä vitun päänsisäsii äänii" huokaisen sulkien silmäni, ja painaen pääni Joelin rintakehälle paremmin. "Oliks ne kuin pahoja?" tämä kysyy.

"Samaa paskaa mitä oon lukenu" vastaan hiljaa. En jaksaisi puhua tästä aiheesta, mutta kai se on pakko. Ja ihan hyvällä Joel varmasti tämän tarkoittaa.

"Voi sua. Haluuks vielä nukkuu?" hän kysyy, ja painaa heti perään pusun hiuksiini. "En mä haluis ku näkisin kuitenki vaa jotai painajaista mut väsyttää tollasen jälkee" huokaisen.

"Mut rakas mä oon tässä sun tukena. Muista se" tuo kuiskaa. Hymyilen pienesti, vaikka tuskin tuo jätkä näkee sitä.

~~~~~

Joel

"Joonas?" sanon. "Hokka" saan vastaukseksi. "Haluuks tulla mun kaa hakee jotain tavaroita sun luota?" esitän kysymykseni.

"Onks mun pakko?" hattarapää kysyy. "Ei, mut olis hyvä jos pääset yli siitä ja voit käyä kotonas" kerron. "No kai mä tuun..." Joonas vastaa epäilevästi.

On jo kulunut muutama päivä siitä kun hän pääsi pois sairaalasta. Olemme olleet vain kämpässäni, katsoneet televisiota, syöneet ja nukkuneet. Eli ei mitään ihmeellistä.

Huomaan tuon pörröpään kävelevän vielä hieman vaivalloisesti luokseni. Nappaan tätä kädestä kiinni, ennen kuin otan avaimet, ja avaan oven.

"Sano heti jos ahistaa liikaa" muistutan. Saan nyökkäyksen vastaukseksi. Kävelen muutaman askeleen naapuriin, missä Joonas asuu.

Avaan oven avaimillani katsoen tuon jätkän ilmettä. "Rakas kaikki hyvin. Mä oon sun kanssa" kuiskaan painaen pusun hänen otsaan, ennen kuin avaan oven.

Menen ensin sisälle pitäen toista kädestä kiinni. Hän vetää oven kiinni katsoen minua selvästi ahdistuneena. "Mitä sä tarvit matkaan?" kysyn yrittäen saada hänen ajatuksia muualle.

"Laturi, ehkä jotai omii vaatteita, vaikka sun vaatteet onki parhaita, ja varmaa hammastahna ja -harja" Joonas vastaa hiljaa katsoen minua silmiin.

"Pystyks menee vessaa?" kysyn silittäen hänen hiuksia. "Tuu matkaa" hän vastaa, ja lähtee ihan itse kävelemään vessan ovea kohti.

Ei ole kyllä itsellänikään millään tasolla helppoa olla täällä, sillä olen täysin varma että kuva Joonaksesta makaamassa verisenä vessan lattialla on jäänyt verkkokalvoilleni pysyvästi.

No, sitä varten täällä olemme, että pääsemme tästä yli. "Rakas kaikki hyvin" kuiskaan pyyhkien tuon jätkät kyyneleet hänen tuijottaessa veristä lattiaa. Sitä ei ole siivottu.

"Voidaanks mennä pois?" Joonas kysyy hiljaa katsoen minua itkuisena. "Voidaan. Oon nii ylpee susta ku uskalsit tulla tänne" vastaan pienesti hymyillen.

***

Nää luvut on nyt jotenki aivan vitun tylsii, sanokaa mitä sanotte mut silti 🥲