Joonas
On niin sekava olo, että en nyt tiedä mitä tapahtuu. Sen ainakin tiedän, että olen valitettavasti elossa. En ole täysin varma ketkä minut pelasti, mutta varmaan jotkut jätkistä.
Kuulen kuinka minulle puhutaan, mutta en osaa muodostaa niistä sanoja. Tuntuu siltä että halvaannun tähän, sillä sattuu niin paljon joka puolelle.
En enää tiedä pysynkö kauaa tajuissani. Lupaan ettei ikinä ole ollut näin huono olo. Ei sitten ikinä. Yhtäkkiä alkaa oksettaa, joten oksennan viereeni.
Huomaan vain jotain punaista. Verta ilmeisesti. Sehän mukavaa. Tunnen vieressäni olevan jätkän halaavan minua tiukemmin yrittäen lämmittää minua.
Joel
"Miks se ei vastaa?" kuiskaan paniikissa. En ymmärrä miten Joonas voi oksentaa verta, mutta ei kai siinä sitten. Huomaan kyseisen miehen silmien sulkeutuvan. "Rakas pidä silmät auki" kuiskaan vaikka ei hän mitään kuule.
Tuntuu kyllä itselläkin se etten ole hengittänyt rauhassa hetkeen, mutta ei nyt kerkeä. "Kauan sillä vitun ambulanssil menee?" huokaisen, ja yritän etsiä poikaystäväni pulssia.
"Pitäs tulla ihan just... Tuoltahan se tulee" Niko toteaa, ja yrittää varmaan miettiä tulenko ensin hulluksi vai saako Joonas apua. Sitä voikin miettiä ihan rauhassa.
Viimein kun pari ensihoitajaa tulee viereemme, uskallan hengittää. "Autatteko ylös?" hoitaja kysyy ja viittaa Joonakseen. Nyökkään, ja nousen itsekin jollain voimilla ylös.
En kerkeä sanoa tai tehdä mitään, kun poikaystäväni on jo laitettu ambulanssiin sisälle, ja vain perävalot näkyvät. Purskahdan kauheaan itkuun alkaen haukkoa happea epätoivoisena.
Niko vetää minut halaukseensa, ja antaa itkeä siinä. En muuta tarvitsekaan. Okei, Joonaksen, mutta haluan hänen saavan apua mahdollisimman pian.
"Mennään autolle. Täällä on kylmä" Niko kuiskaa, ja työntää minua kauemmas itsestään. Nyökkään, ja katson vielä kaidetta, missä Joonas hetki sitten oli.
Ajatella, että hän oikeasti meinasi tappaa itsensä. Ei helvetti. Nappaan puhelimeni maasta. Muutamia vastaamattomia soittoja. No sitten on, ei voisi vähempää kiinnostaa.
"Joel Joonas selvii. Se saa vitun hyvää hoitoo" Niko sanoo, ja pitää minua kiinni itsessään samalla kun kävelemme autoni luokse.
Mutisen jotakin, ja pyyhin enimpiä kyyneleitä pois. Tekisi mieli juosta takaisin ja hypätä pää edellä alas, mutta ei nyt kun Joonas taistelee hengestään. Taas. Alan itkemään uudestaan enemmän.
"Miks aina Joonas?" kysyn hiljaa, samalla puristaen Nikon kättä, sillä jos olisin yksin, en kestäisi tätä mitenkään. "En tiiä. Mut se selvii kyllä, usko pois. Ei oo muita vaihtoehtoi" hän vastaa.
"Näiks sä vittu ollenkaa miten veressä ja kylmissää se oli? Kasvotki oli ihan mustelmilla, mieti mitä kaikkee sille on voitu tehä!" huudan, ennen kuin romahdan maahan itkemään.
Ei minulla ole mitään oikeutta purkaa tätä kaikkea Nikoon, mutta helvetti vie, ei se ole niin varmaa että enkelini selviäisi. Mitä vain voi vielä tapahtua.
"Joel nouse ylös siitä. Ei toi auta mitää. Sä kohta itte sairastut etkä pääse kattoo Joonasta" Niko huokaisee, ja auttaa minut ylös. En sano enää mitään, vaikka pitäisikin sanoa.
Niko
Lupaan, etten ole ikinä juossut noin kovaa kuin äsken. Heti kun kuulin Joelin sanovan nimeni, lähdin jo kävelemään sillalle päin, missä näkyi ihmisen hahmo.
En ole ikinä nähnyt Joonasta noin huonossa kunnossa. Vaikka olemme tunteneet vuosia, en olisi uskonut että hän päätyy yrittämään itsemurhaa.
Sattuuhan tämä enemmän kuin annan ymmärtää. Olen nimittäin edelleen järkyttynyt, ja kaikki ajatukset pysyy siinä, miten pystyn tukemaan Joelia.
En varmaan mitenkään, mutta pakko yrittää. "Mut mieti Hokka sitä, että sä pelastit Joonaksen hengen. Jos sä olisit tullu sekunninki liian myöhää, olis ollu jo myöhästä" totean.
Joel kääntää katseensa minuun. Pian tulisi taas uusi itkukohtaus. Ei siinä muuten mitään, mutta kun emme ole vieläkään autolla. Ja jotta joku ymmärtäisi jotain, niin selitetään hiukan.
Joonas oli hyppäämässä syystä tai toisesta sillalta, ja meistä katsottuna siellä toisessa reunassa, jolloin jäi enemmän juostavaa. Itselläni oli noin vähän yli 100 metriä juostavaa.
Joelilla taas alle jonkin verran, kun hän pysäytti auton lähemmäs ja lähti juoksemaan. Onneksi sentään kerkesimme ajoissa. Vastako Joel olisi itkenyt jos ei oltaisi ehditty.
***
Jos jollaki on jotai kysyttävää nii kysykää vaa, yritin selittää mahollisimman hyvin miten itte aattelin tän 😀
YOU ARE READING
Maybe I was born to be broken // Joel x Joonas ✅️
Fanfiction(Valmis) Kahden miehen elämä ei ole millään tavalla täydellistä. Toisella on ongelmia leikkiä puukon kanssa, toinen ei oikein osaa puhua tunteistaan. Toisella alkaa olemaan vaikka ja mitä ongelmia, toinen ei oikein osaa enää auttaa. Nämä kaksi herra...
