Maybe I was born to be broken // Joel x Joonas ✅️

2. Faktahan se vain on

Tw

Joel

"Tässähän nää on" totean, samalla ottaen Joonaksen taskusta avaimet. Hauskaahan tästä tekee se, että se tasku sijaitsee tuon blondin miehen perseen kohdalla.

"Nii näyttää" hän toteaa. Huomaan kyllä miten hänen kasvot muuttuvat punaiseksi, mutta ei kyllä mikään ihme. Vaikka olemmekin bändikavereita, niin emme me studiolla toisten perseitä koskettele.

Joonas ottaa avaimensa, ja avaa oven. Hän päästää minut ensimmäisenä sisään. Kävelen peremmälle samalla riisuen kenkäni ja takkini. "Sori ku täällä on vähä likasta" blondi mies sanoo nopeasti.

"Eihän oo. Mulla on paljon paskasempi kämppä" hymähdän. Ihmettelen hieman, miten tuolla jätkällä on noin kova kiire keittiöön. En tiedä, eikä asia kuulukaan minulle.

Kävelen suoraan olohuoneeseen, ja istun sohvalle. Jotta en ihan idiootilta vaikuttaisi, kaivan puhelimen taskustani, ja alan selaamaan sitä.

Näyttäisi nimittäin varmasti mielenkiintoiselta, kun katselisin vain eteeni hiljaisuudessa. "Mitä sä niiku teet?" naurahdan kysyvään sävyyn, kun kuulen veden valuvan hanasta.

"Tiskaan. Täällä on nii paskasta" Joonas vastaa. "Ei sun mun takii tarvi siivoo" kerron, ja nousen ylös sohvalta. Lähden tuon hattarapään luokse. "Ei tässä mee kauaa" hän sanoo, ja menee niin etten näe mitä hän tiskaa.

"Joonas onks kaikki hyvin?" kysyn huolestuneena. Hän ei ole ikinä tuollainen. Siis. Mitä pitää piilotella, ettei voi ottaa ensin kenkiä ja takkia pois, ja sitten vasta tiskata?

"On on" blondi vakuuttelee. "Ai saatana" hän älähtää heti perään, jolloin minulle riittää. Otan hellästi mutta varmasti Joonaksen käsivarsista kiinni, ja työnnän hänet varovasti pois lavuaarin edestä.

Tunnen sydämeni jättävän muutaman lyönnin väliin, kun huomaan verisiä puukkoja lavuaarissa, ja tuon jätkän vuotavan sormen. "Mitä helvettiä?" saan sanotuksi.

Joonas

Tämä oli oikeasti helvetin huono idea. Hel-ve-tin huono idea. Ei olisi pitänyt päästää Joelia tänne. En muistanut ollenkaan että viiltelin aamulla. Voi vitun vitun vittu.

Ja nyt hän sitten näki nämä kaikki puukot. Miten oikeasti osaan paskoa asiani tällä tavalla? Miksi olen huolimaton enkä muista tuollaista asiaa?

"Joonas miks sulla on noi paljon verisii puukkoja? Ä-älä vaan sano" Joel sanoo hiljaa, ja katsoo minua silmiin. Tunnen sykkeeni olevan niin korkealla, että kuulen sen täysin selvästi.

Huomaan käsieni tärisevän, ja kyyneleiden puskevan silmiini. En pysty vastaamaan mitään. Olen itse liian paniikissa. Ei kenenkään pitänyt saada tietää tästä, mutta varsinkaan Joelin.

Tajuan hänen laskevan puukon kädestäni, ja nostavan minut syliinsä. "Mi-mi-mitä sä-sä te-teet?" änkytän. "Puhistan ton" Joel vastaa. Tunnen hengitykseni alkavan kiihtymään.

Sehän meinaa sitä, että hän saattaa nähdä ranteeni. Mikä saattaa, ihan varmasti hän näkee viiltoni. Siinä sitten yrittää selittää miksi ranteeni näyttää siltä, ja mikä minulla on kun viiltelen.

Tunnen vessanpöntön allani, jolloin panikoidun entisestään. "Joonas ei oo mitää hätää" Joel kuiskaa minulle, ja silittää hellästi toista kättäni, josta ei vuoda verta.

Yritän saada sanotuksi jotain, mutta ei onnistu. Tajuan näköni alkavan sumentua, kun hän vetää varovasti hihaani ylemmäs, jotta se ei likaantuisi.

"Joonas miks?" Joel kysyy. En kuule sitä kunnolla, sillä taju meinaa koko ajan lähteä. Eikä mene edes kauaa, kun en enää kuule mitään.

Joel

Tämähän menee ihan helvetin mahtavasti. Ihastukseni on viillellyt ties kuinka kauan, ja nyt hän pyörtyi syliini. Jes jes. Olen minäkin paska auttamaan.

Päätän siitäkin huolimatta alkaa puhdistamaan Joonaksen sormessa olevan haavan, joka on muuten aika syvä. Tuo jätkä on ilmeisesti tottunut jo kipuun, mikä ei ole millään tasolla hyvä asia.

Samassa tajuan, että hän saattoi menettää jo niin paljon verta, että pyörtyi senkin takia. Toki tuo paniikkikohtaus vaikuttaa, mutta kuitenkin.

Heti kun olen saanut hänen haavan puhdistettua ja siihen laastarin, alan silittämään Joonaksen hiuksia rauhallisesti. Katseeni osuu jatkuvasti hänen viiltoihin.

Huomaan parin kyyneleen valuvan poskelleni. Yleensä en itke, mutta sattuu ihan liikaa nähdä noin läheinen ihminen tuossa kunnossa. Kaiken lisäksi kun on häneen ihan liian kusessa.

"Voi rakas. Kyllä kaikki järjestyy" kuiskaan, ja painan varovasti ja hellästi pusun hänen hiuksiin. Tarkistan samalla ettei tuo jätkä palannut takaisin tähän maailmaan.

Siinä vasta olisin selittämistä jos hän kuuli kun sanoin häntä rakkaaksi. Ei siinä, faktahan se vain on, mutta tässä nyt on tärkeämpääkin tekemistä kuin tunteeni.

Shit. Sä et Joonas just äsken mumissu jotain, ja liikuttanu luomiis, right? Ennen kaikkee kuullu mitä sanoin...

***

Toinen luku jo 💀 Tää sit ei oo sellanen kirja missä menee viis vuotta et asiat tapahtuu koska mä niin oon päättäny. 🤝