Maybe I was born to be broken // Joel x Joonas ✅️

34. Murtautuminen

Joonas

On niin sekava olo, että en ihmettelisi jos olen oikeasti kuollut. Toisaalta, tuskin enää edes heräisin. No, miten vain.

Kuulen laitteiden piippaamista vähän joka puolella. Kuuntelen hetken aikaa. Todennäköisesti kukaan ei ole täällä, missä ikinä olenkin.

Avaan hitaasti silmiäni. Olen melkein samantien sokeutua. Tämähän alkaa lupaavasti, eikö? Tunnen kipua ranteissani ja nilkoissani.

Mietin hetken aikaa mitä helvettiä edes tein, että päädyin takaisin sairaalaan. Ei... Yritän etsiä katseellani kelloa. Vittu viisi. Illalla ilmeisesti.

Missä Joel on? Tietääkö hän mitä on tapahtunut? Onko hän kunnossa? Onko hän huolissaan minusta? Entä muut jätkät? Voiko joku vastata kysymyksiini?

Yritän hengittää rauhassa, sillä en todellakaan voi saada paniikkikohtausta, kun olen yksin täällä. Ahdistaa, kieltämättä.

Yhtäkkiä kuulen oven aukeavan hieman, ja puhetta. "Hakekaa joku paikalle heti jos jotain tapahtuu" "Joo joo" "Joonas ei ole välttämättä herännyt" "Joo".

Näen Joelin kävelevän vittuuntuneen näköisenä huoneeseen, kunnes hän huomaa minut. "Rakas" tämä kuiskaa hymyillen, ja tulee luokseni.

Hymyilen pienesti, kun tunnen hänen huulet otsallani. "Voi kulta" hän kuiskaa, ja silittää hellästi poskeani itkien itse. "Joel" saan sanotuksi hiljaa.

"Mitä?" hän kysyy, ja katsoo minua silmiin. Mietin hetken aikaa mitä sanoisin. "Mitä tapahtu tarkallee?" kysyn lopulta.

"Mä olin siel haastattelussa Nikon kaa. Mulla oli jotenki outo olo. Lähin sit suoraan kotii ku se loppu. Yritin soittaa mut sä et vastannu. Soitin sitte Ollille.

Mietin et onks sulle sattunu jotaki. No, sit pääsin kotia. Huomasin et ylhäält tulee savuu, mikä ei ollu hyvä juttu" Joel selittää, mutta keskeytän hänet.

"Sä vittu tulit palavaan taloon mun takia?" varmistan hiljaa. Hän nyökkää silittäen hiuksiani. Mitä helvettiä? Siis. Okei. Hän uhrasi henkensä takiani.

"Mä etin sua mun kämpästä, mut en löytäny. Huomasin sun puhelimen lattialla ja voiveitsen. Yritin sit ettii vara-avaimii sun kämppään. Ei löytyny" hän jatkaa kertomista.

"No ei varmaa ku mä otin ne" hymähdän. "Sä et sitte vastannu. Paniikissa mietin mitä mun pitäs tehä. Olli käski et pelastaisin itteni, mut en ollu jättämässä sua sinne" hän sanoo.

Tunnen kyyneleen valuvan poskelleni. Joel oikeasti oli palavassa talossa etsimässä minua, kuin ulkona turvassa muiden kanssa. On hän kultainen.

"Sit menin takas mun kämppään, ja saatoin hajottaa mun keittiön seinän, et pääsin sun kämppään. Anteeks tästä murtautumisesta, mut pöllin vaan yhen mulle kuuluvan hattarapään.

No, sit yritin mennä sun ovesta ulos, mut tuli vaan savuu vastaa. Sit sain jotenki ängettyy meiät molemmat siit raosta mun puolelle, ja lähin ulos.

Meinasin kyllä pyörtyy ittekki, mut sain meiät molemmat elossa ulos. Idioottina tajusin vasta ulkona tarkistaa sun sykkeen. Mä en sitä löytäny, mut kai ne jätkät löys" hän selittää puhuen hiljempaa.

"Niko sit yritti rauhotella mua. Aleksi sitte huomas et sä olit viillelly. Anteeks rakas. Kaikki jätkät tietää nyt siitä. En mä kertonu et oot aikasemmin viillelly" Joel sanoo hiljaa katsoen kättäni.

"Rakas älä pyydä anteeks. Mähän itte oon nää tehny. Eikä sulla oo mitää velvollisuutta piilotella mun asioita. Joel et sä oo tehny mitää väärää" lohdutan.

"Nii kai sitte. Muistaks sä itte mitä tapahtu?" Joel kysyy, ja nostaa katseensa minuun. Itse lasken katseeni käteeni, mitä hän silittää. Päädyn nyökkäämään.

"Haluuks kertoo?" tämä kysyy seuraavaksi. Tunnen kyyneleen putoavan poskelleni. "Sä pidät mua ihan hulluna" mutisen.

"Enkä pidä. Joonas rakas sä voit kertoo mulle ihan mitä vaan. Sä voit luottaa muhun. Mä haluun et sulla on nii hyvä olla ku vaa voi" poikaystäväni kuiskaa.

Huokaisen, ennen kuin avaan suuni. Huomaan Joelin ilmeen muuttuvan järkyttyneeksi, ja pian hän on jo siirtynyt halaamaan minua hellästi.

***

Ennen ku kukaa valittaa, nii mä jätin jo tän tähän kohtaan 😊👋